RyhmärakennuttaminenKuvallinen versio

1. Tavoite ja tehtävät
Tavoitteena on muuttaa asuntokauppalakia asunto-osakeyhtiömuotoiseen ryhmärakennuttamiseen liittyvän sääntelyn selkeyttämiseksi.

2. Hankkeeseen liittyvät asiakirjat
Muistio 5.10.2011 asuntokauppalain uudistamistarpeista ryhmärakennuttamisen toimintaedellytyksien parantamiseksi
Muistio 3.11.2011 pidetystä kuulemistilaisuudesta

3. Keskeinen sisältö
Ryhmärakennuttamisella tarkoitetaan omatoimirakentamisen ja rakennusliikevetoisen asuntorakentamisen välimuotoa, jossa ryhmä tulevia asukkaita organisoituu ja ryhtyy rakennuttamishankkeeseen yhdessä.

Ryhmärakennuttamisella on aikaisemmin toteutettu pääosin pientalohankkeita, mutta nyttemmin on aloitettu myös asunto-osakeyhtiömuotoisia kerrostalojen ryhmärakennuttamishankkeita. Tulevien asunnon omistajien lisäksi keskeisenä tahona osassa hankkeita on projektiin jo markkinointivaiheessa nimetty rakennuttajakonsultti, jonka tehtäviä ovat tavallisesti muun muassa tulevien asunnonomistajien eli asunto-osakeyhtiön perustajaosakkaiden hankkiminen, sopimusten laatiminen, urakoiden ja hankintojen kilpailuttaminen sekä rakennuttamisprojektin valvominen.

Epäselvyyttä on syntynyt siitä, mikä on konsulttialoitteisten, yhtiömuotoisten ryhmärakennuttamishankkeiden suhde asuntokauppalakiin, ja onko toimintaa jopa pidettävä asuntokauppalain vastaisena lakiin sisältyvä kriminalisointisäännös huomioon ottaen. Lisäksi on tarvetta muun muassa selvittää, miltä osin asuntokauppalain ostajan suojaksi säädettyjä säännöksiä voidaan/on syytä soveltaa pakottavasti myös ryhmärakennuttamishankkeissa.

4. Organisointi
Valmistelijat
Kummoinen, Katri, lainsäädäntöneuvos, oikeusministeriö, puh. 09 1606 7514
Rajamäki, Sofia, erityisasiantuntija, oikeusministeriö, puh. 09 1606 7673

5. Taustatietoja
Hanke liittyy hallitusohjelman (Pääministeri Jyrki Kataisen hallituksen ohjelma 22.6.2011, s. 72-73) kirjaukseen, jonka mukaan tavoitteena on parantaa ryhmärakennuttamisen toimintaedellytyksiä ja käynnistää ohjelma ryhmärakennuttamisen ja muiden uusien asumiskonseptien edistämiseksi.

6. Aikataulu
Hankkeen valmistelun käynnistämisestä päätetään myöhemmin.

7. Hankkeen vaikutukset

8. Muut tiedot
OM 8/42/2011