ValmisteillaKuvallinen versio

Tästä osiosta löytyvät oikeusministeriössä valmisteltavina olevat säädös- ja kehittämishankkeet. Lisäksi osiosta löytyvät sellaiset oikeusministeriöstä valmistuneet ehdotukset, jotka ovat parhaillaan lausunnolla. Osion sisältö ja rakenne esitellään vasemman palstan "Valmisteilla - sisällysluettelo" -sivulla.

Tietoja päivitetään hankkeiden edetessä. Lakihankkeiden tiedot perustuvat 1.2.2012 ilmestyneeseen hankeluetteloon. Seuraava luettelo ilmestyy 1.10.2012. Koska päivitystä tehdään muiden tehtävien ohessa, hanketietojen ajantasaisuus ja määrä vaihtelevat. Uusi päivitysjärjestelmä on kuitenkin rakenteilla.

Hallituksen esitykset
Oikeusministeriö valmistelee omaan toimialaansa kuuluvat hallituksen esitykset. Hallituksen esitykset, jotka on tarkoitus antaa eduskunnalle kuluvan istuntokauden aikana, on koottu omalle sivulleen. Oikeusministeriön eduskunnan käsiteltävänä olevat hallituksen esitykset löytyvät myös Finlex-tietopankista, jossa jokaisesta esityksestä pääsee tutustumaan esitystekstiin sekä esityksen käsittelyvaiheisiin eduskunnassa.

Lakihankkeet
Oikeusministeriö julkaisee kaksi kertaa vuodessa hankeluettelon, jossa esitellään kaikki julkaisuhetkellä oikeusministeriön valmisteltavana olevat säädöshankkeet. Verkkosivuilla olevia hanketietoja pyritään pitämään ajan tasalla myös luettelojen ilmestymisten välillä. Hankkeet on ryhmitelty aihepiireittäin.

Kehittämishankkeita
Oikeusministeriössä on vireillä myös useita kehittämishankkeita, joihin ei ainakaan vielä tässä vaiheessa liity lainvalmistelua.

Työryhmät ja toimikunnat
Työryhmät ja toimikunnat -sivulla on tietoa parhaillaan työskentelevistä työryhmistä ja toimikunnista sekä niille asetetuista määräajoista. 

Lausunnolla
Eri tahojen näkemyksiä oikeusministeriössä valmistuneista mietinnöistä ja ehdotuksista kuullaan lausuntokierroksilla. Lausunnolla-sivulta löytyy tietoa parhaillaan lausunnolla olevista ehdotuksista.

Valtioneuvoston hankerekisteri

Ministeriöiden hankkeista on tietoa myös valtioneuvoston hankerekisterissä HAREssa. HAREsta löytyy myös oikeusministeriön hankkeisiin liittyviä asiakirjoja, kuten lausuntoja.

Päivitetty 7.2.2012