Luovuttaminen Euroopan unionissaKuvallinen versio

Tässä osassa kerrotaan rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta Euroopan unionissa.

Taustaa

Euroopan unionin oikeus- ja sisäasiain neuvosto hyväksyi 13.6.2002 puitepäätöksen eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä ja jäsenvaltioiden välisistä luovuttamismenettelyistä. Puitepäätös on osa Euroopan unionin jäsenvaltioiden välistä oikeudellista yhteistyötä rikosasioissa ja sen tarkoituksena on jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentäminen. Puitepäätös saatetaan voimaan kansallisin lainsäädäntötoimin.

Puitepäätöksen tavoitteena oli luoda Euroopan unionin jäsenvaltioiden välille uusi yhtenäinen luovuttamissäännöstö, joka korvaa 1.1.2004 alkaen voimassaolevan useaan eri kansainväliseen sopimukseen perustuvan sääntelyn.

Suomessa puitepäätös saatettiin voimaan säätämällä 1.1.2004 voimaan tullut laki rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta Suomen ja muiden Euroopan unionin jäsenvaltioiden välillä (1286/2003, Ri 403).

Italiaa lukuunottamatta puitepäätös on saatettu kansallisesti kaikissa jäsenvaltioissa.

Puitepäätöksen myötä luovuttaminen Euroopan unionissa on muuttunut monin merkittävin tavoin.

Luovuttaminen Suomesta

Luovuttamisesta ei enää päätä hallintoviranomainen vaan oikeusviranomainen. Suomessa luovuttamisesta päättävät Helsingin, Turun, Tampereen ja Oulun käräjäoikeudet riippuen siitä, missä luovutettavaksi pyydetty tavataan. Esityksen käräjäoikeudelle henkilön luovuttamiseksi tekee näiden käräjäoikeuksien tuomiopiirin toimivaltainen syyttäjä. Luovutuspäätöksestä on mahdollista valittaa korkeimpaan oikeuteen.

Syytetoimenpiteitä varten tapahtuvan luovuttamisen tulee aina perustua kansalliseen vangitsemismääräykseen siitä rikoksesta tai niistä rikoksista, joiden perusteella luovuttamista pyydetään. Pyydettäessä luovuttamista rangaistuksen täytäntöönpanoa varten edellytetään lainvoimaisen tuomion olemassaoloa.

Luovutuspyyntö tulee tehdä joko suomen, ruotsin tai englannin kielellä. Se voidaan tehdä vapaamuotoisesti tai käyttäen puitepäätöksen liitteenä olevaa lomaketta. Mikäli pyyntö on tehty muilla kuin em. kielillä, keskusrikospoliisi huolehtii pyynnön kääntämisestä suomen tai ruotsin kielelle.

Luovuttaminen Euroopan unionissa rakentuu alueellisesti toimivaltaisten viranomaisten välisille suorille yhteyksille. Yhteydenpidossa on tarvittaessa mahdollisuus turvautua keskusrikospoliisin yhteydessä toimivan SIRENE –toimiston apuun.

Suomen kansalainen luovutetaan Euroopan unionin jäsenvaltioon samoin edellytyksin kuin muunkin maan kansalainen, joskin hänellä on oikeus suorittaa jäsenvaltiossa mahdollisesti tuomittu vankeusrangaistus Suomessa. Mikäli Suomen kansalainen pyydetään luovutettavaksi vankeusrangaistuksen täytäntöönpanoa varten jäsenvaltioon, hän voi valita, suorittaako hän rangaistuksen Suomessa vai jäsenvaltiossa.

Luovuttaminen edellyttää, että luovuttamista pyytävässä valtiossa teosta säädetty enimmäisrangaistus on vähintään vuosi vankeutta ja että teko on Suomen lain mukaan rangaistava. Pyydettäessä luovuttamista rangaistuksen täytäntöönpanoa varten tuomitun rangaistuksen tulee olla vähintään neljä kuukautta teosta, joka olisi rangaistava myös Suomen lain mukaan.

Edellä mainitusta kaksoisrangaistavuuden vaatimuksesta on luovuttu puitepäätökseen sisältyvän 32 –kohtaisen rikostyyppiluettelon osalta, silloin kun tällaisesta rikoksesta luovuttamista pyytävän valtion lainsäädännössä säädetty enimmäisrangaistus on vähintään kolmen vuotta vankeutta.

Puitepäätös rajoittaa entisestään jäsenvaltion oikeutta kieltäytyä luovuttamisesta ja se sisältää varsin lyhyet määräajat, joiden sisällä luovuttamisesta on päätettävä ja mahdollinen valitus ratkaistava. Myös erityissäännön suojaa on merkittävästi rajoitettu.

Luovuttaminen Suomeen

Pyydettäessä luovuttamista Suomeen toimivaltaisia viranomaisia ovat syyttäjä sekä rikosseuraamusvirasto. Rikoksesta epäillyn luovuttamista pyytää se syyttäjä, joka on toimivaltainen ajamaan syytettä kysymyksessä olevassa rikosasiassa. Luovuttamista voidaan pyytää vain syytetoimenpiteitä varten. Luovutuspyynnön vankeusrangaistuksen suorittamista varten tekee rikosseuraamusvirasto.

Luovuttamista voidaan pyytää, mikäli teosta meidän laissamme säädetty enimmäisrangaistus on vähintään vuosi vankeutta tai suorittamatta oleva vankeusrangaistus on vähintään neljä kuukautta ja teko olisi säädetty rangaistavaksi myös siinä valtiossa, josta luovuttamista pyydetään.

Mikäli teko mahtuu puitepäätökseen sisältyvään 32 –kohtaiseen rikostyyppiluetteloon ja siitä säädetty enimmäisrangaistus on vähintään kolme vuotta vankeutta, luovuttamista voidaan pyytää kaksoisrangaistavuudesta riippumatta.

Luovuttamista voidaan pyytää vapaamuotoisesti tai puitepäätöksen liitteenä olevalla kaikille Euroopan unionin virallisille kielille käännetyllä pidätysmääräyslomakkeella. Mikäli lomaketta ei käytetä, pyynnöstä tulee ilmetä samat tiedot kuin lomakkeesta.

Pyyntö tulee useimmiten kääntää sen valtion kielelle, josta luovuttamista pyydetään. Suomesta toiseen jäsenvaltioon toimitettavien luovutuspyyntöjen kääntämisestä huolehtii tarvittaessa keskusrikospoliisi.

Pyydettäessä luovuttamista Suomeen viranomaiset joutuvat noudattamaan varsin tiukkoja määräaikoja. Henkilön jäädessä kiinni jossakin jäsenvaltiossa pidätysmääräys tulee toimittaa jäsenvaltion haluamalla kielellä joskus jopa muutaman päivän sisällä tuon valtion toimivaltaiselle viranomaiselle. Määräajan laiminlyönnistä seuraa säilöönotetun päästäminen vapaaksi.

Päivitetty 30.10.2009