Oikeusministeriö - Justitieministeriet

Tässä osassa kerrotaan rikoksen johdosta tapahtuvaa luovuttamista koskevasta lainsäädännöstä sekä kansainvälisistä sopimuksista.

Luovuttaminen Euroopan neuvoston jäsenvaltioiden välillä
Luovuttaminen Euroopan unionissa
Lainsäädäntö
Monenväliset sopimukset
Kahdenvälisiä sopimuksia

Tekstissä mainitut säädökset löytyvät valtion säädöstietopankista osoitteesta www.finlex.fi

Yleistä

Rikoksen johdosta tapahtuvassa luovuttamisessa on kysymys toisessa valtiossa rikoksesta epäillyn tai siitä tuomitun siirtämisestä tuohon valtioon oikeudenkäyntiä tai rangaistuksen täytäntöönpanoa varten.

Luovutusmenettely ja sen edellytykset vaihtelevat jonkin verran valtioiden välillä johtuen erilaisista alueellisista luovutusjärjestelyistä. Tällaisia alueellisia luovutusjärjestelyjä, jotka perustavat luovutusvelvollisuuden sopijapuolien välillä, on sovittu pohjoismaiden, Euroopan unionin jäsenvaltioiden ja Euroopan neuvoston jäsenvaltioiden välillä.

Kansallisesti luovuttamista Suomesta säädellään rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta annetussa laissa (456/1970, Ri 404). Laki sisältää ainoastaan joitakin luovuttamista Suomeen koskevia säännöksiä. Vieraan valtion velvollisuus luovuttaa ja siinä noudatettavat muodot ja menettelyt määräytyvät kansainvälisten sopimusten ja vieraan valtion lain mukaisesti.

Suomi voi luovuttaa rikoksesta epäillyn tai siitä tuomitun henkilön vieraaseen valtioon kansallisen lakinsa nojalla ilman kansainvälisoikeudellisen velvoitteen olemassaoloa. Tällöin luovuttaminen on kuitenkin harkinnanvaraista.

Lainsäädäntöä ja sopimuksia

Euroopan neuvoston jäsenvaltioiden välillä sovelletaan rikoksen johdosta tapahtuvaa luovuttamista koskevaa yleissopimusta (SopS 32/1971, Ri 404a).

Euroopan unionin oikeus- ja sisäasiain neuvosto hyväksyi vuonna 2002 puitepäätöksen eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä ja jäsenvaltioiden välisistä luovuttamismenettelyistä (eurooppalainen pidätysmääräys) (RiEU 301). Puitepäätös velvoittaa jäsenvaltioita yhdenmukaistamaan lainsäädäntönsä vähintään puitepäätöksessä sovitulle tasolle. Nyttemin kaikki jäsenvaltiot ovat saattaneet voimaan puitepäätöksen edellyttämät lainsäädäntötoimet. Suomessa laki rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta Suomen ja muiden Euroopan unionin jäsenvaltioiden välillä (1286/2003, Ri 403) tuli voimaan 1.1.2004.

Puitepäätös korvaa aiemmat luovutusjärjestelyt Euroopan unionin piirissä ja jäsenvaltioiden välillä tapahtuva luovuttaminen määräytyy yhdenmukaisten kansallisten säännösten mukaisesti.

Pohjoismaat (Suomi, Ruotsi, tanska, Norja ja Islanti) allekirjoittivat 15.12.2005 sopimuksen rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta pohjoismaiden välillä (pohjoismainen pidätysmääräys). Sopimus on yhdenmukainen eurooppalaista pidätysmääräystä koskevan puitepäätöksen kanssa. Sopimukseen perustuva lainsäädätnö tuli voimaan 1.1.2008. Tässä yhteydessä kumottiin vuodelta 1960 oleva ns. pohjoismainen luovutuslaki. itse sopimus tulee voimaan vasta, kun kaikki pohjoismaat ovat saattaneet kansalliset menettelynsä päätökseen. Siihen saakka pohjoismaiden välillä sovelletaan joko europpalaista pidätysmääräystä tai Euroopan neuvoston yleissopimusta rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamista (Pariisi 1957).

Suomessa kansainvälisten sopimusten mukaisena luovutusasioiden keskusviranomaisena toimii oikeusministeriö. Pohjoismaiden välisessä luovuttamisessa keskusviranomainen on sisäasiainministeriö. Luovutusmenettelyyn osallistuvat myös keskusrikospoliisi, korkein oikeus, käräjäoikeudet ja syyttäjät.

Pääasiallinen sisältö

Luovuttaminen edellyttää tiettyjen vähimmäisedellytysten täyttymistä. Tällaisia ovat esimerkiksi epäillyn rikoksen vakavuusasteeseen tai tuomitun rangaistuksen pituuteen ja kaksoisrangaistavuuteen liittyvät seikat.

Kaksoisrangaistavuutta koskeva vaatimus edellyttää teon olevan säädetty rangaistavaksi kummassakin valtiossa. Yleensä edellytetään lisäksi, että teosta tuomittava enimmäisrangaistus on kummassakin valtiossa vähintään yksi vuosi vankeutta. Pyydettäessä luovuttamista vankeusrangaistuksen täytäntöönpanoa varten tuomitun rangaistuksen tulee olla vähintään neljä kuukautta vankeutta teosta, joka olisi rangaistava myös sen valtion lain mukaan, jolta luovuttamista pyydetään.

Luovuttamisen esteet liittyvät muun muassa omien kansalaisten luovuttamiseen, poliittisiin rikoksiin, sekä inhimillisiin olosuhteisiin. Suomi ei luovuta omia kansalaisiaan kuin tietyin ehdoin Euroopan unionin jäsenvaltioon sekä rajoitetusti pohjoismaihin.

Luovuttamisen seurauksena rikoksesta epäilty tai siitä tuomittu siirretään sen valtion huostaan, joka on hänen luovuttamistaan pyytänyt. Luovutuspäätöksen sisältö sitoo luovutusta pyytäneen valtion viranomaisia. Luovutettu henkilö saadaan asettaa syytteeseen, rangaista ja hänen vapautensa saadaan määrätä menetettäväksi vain niistä teoista, joista hänet oli luovutettu. Näin syntyvää suojaa kutsutaan vakiintuneesti erityissäännöksi (rule of speciality). Kansainvälisoikeudellisesti luovuttaminen siis rajoittaa valtion itsemääräämisoikeuteen sisältyvää valtaa huolehtia itsenäisesti lainkäytöstä omalla alueellaan.

Mikäli luovutettu henkilö halutaan esimerkiksi asettaa syytteeseen muista kuin luovutuspäätöksessä mainituista teoista, tulee siihen pyytää erikseen luovuttajavaltion suostumus.

Euroopan unionin jäsenvaltioiden keskuudessa sekä Suomen ja Norjan ja Islannin välillä tätä luovutetulle henkilölle kuuluvaa suojaa on kavennettu tuntuvasti. Täysin vailla merkitystä se ei kuitenkaan ole.

Päivitetty 30.10.2009