Oikeusministeriö - Justitieministeriet

KOKO ESITE ON TULOSTETTAVISSA SIVUN OIKEASTA YLÄREUNASTA. 

Perustuslain mukaan suomi ja ruotsi ovat maamme kansalliskieliä, joita ihmisillä on oikeus käyttää valtion ja kaksikielisten kunnallisten viranomaisten kanssa asioidessaan. Tämä perusoikeus taataan perustuslaissa.

Kielilaki kertoo sen, miten nämä kielelliset oikeudet käytännössä toteutuvat. Lain tavoitteena on turvata suomen- ja ruotsinkieliseen väestöön kuuluville mahdollisuus elää täysipainoista elämää omalla kielellään.

Kielilaki sisältää täsmälliset säännökset oikeudesta käyttää suomea ja ruotsia valtion viranomaisissa, kunnallisissa viranomaisissa, tuomioistuimissa sekä julkisia hallintotehtäviä muutoinkin hoidettaessa.

Vuoden 2004 alusta voimaan tullut kielilaki korvaa vanhan, vuodelta 1922 olevan kielilain. Laki ei anna kenellekään uusia oikeuksia, vaan tavoitteena on, että perustuslaissa taatut, niin suomen- kuin ruotsinkielistenkin kielelliset oikeudet toteutuvat myös käytännössä. Uutta on, että viranomaisen tulee oma-aloitteisesti huolehtia yksilön kielellisten oikeuksien toteutumisesta ilman, että hänen tarvitsee erikseen vedota niihin.

Saamelaisten, romanien ja viittomakielisten kielelliset ja kulttuuriset oikeudet on myös mainittu perustuslaissa. Niiden turvaamisesta säädetään kuitenkin erikseen. Saamen kielen käytöstä viranomaisissa on oma lakinsa. Oikeudesta käyttää vieraita kieliä ja saada tulkin apua on säännöksiä esimerkiksi uudessa hallintolaissa samoin kuin oikeudenkäyntiä, sosiaalihuoltoa ja sairaanhoitoa koskevissa laeissa.

Kielilaki määrittää vähimmäistason

Kielilaki on kielellisen palvelun vähimmäistason määrittävä yleislaki. Oikeus käyttää omaa kieltään, oikeus tulkkaukseen ja oikeus asiakirjan käännökseen ovat kuitenkin erityislainsäädännönkin lähtökohtana. Esimerkiksi potilaan kielellisistä oikeuksista säädetään tarkemmin potilaan asemasta ja oikeuksista annetussa laissa.

Viranomainen voi toki myös antaa parempaa palvelua kuin kielilaki edellyttää. Esimerkiksi suomenkielinen tuomioistuin voi ottaa vastaan myös ruotsinkielisiä tai englanninkielisiä asiakirjoja todisteina.

Kielilain tarkoittamat viranomaiset

Kielilakia sovelletaan valtion viranomaisiin, kunnallisiin viranomaisiin, itsenäisiin julkisoikeudellisiin laitoksiin (kuten Kansaneläkelaitokseen), eduskunnan virastoihin (kuten eduskunnan oikeusasiamiehen toimistoon) ja tasavallan presidentin kansliaan. Laki koskee myös valtion liikelaitoksia, valtion ja kuntien yhtiöitä sekä myös yksityisiä niiden hoitaessa julkisia hallintotehtäviä. Kielilaissa viranomaisella tarkoitetaan myös tuomioistuimia.

Kielilaki ei koske Ahvenanmaata, joka on yksikielisesti ruotsinkielinen. Maakunnan itsehallintolaki takaa kuitenkin Suomen kansalaiselle oikeuden omassa asiassaan käyttää suomea tuomioistuimissa ja valtion viranomaisissa. Tarvittaessa käytetään tulkkia.

Kielilaki (423/2003) löytyy Internetistä osoitteesta www.finlex.fi.

Päivitetty 27.8.2009

Yksi- tai kaksikielisiä kuntia

Kunta on kielellisen jaotuksen perusyksikkö. Kunnat ovat kielilain mukaan yksikielisiä tai kaksikielisiä. Kielellinen jaotus perustuu väestötietojärjestelmän tietoihin kunnan asukkaiden kielestä, ja sen vahvistaa valtioneuvosto asetuksella joka kymmenes vuosi. Henkilö voi rekisteröidä äidinkielekseen eli omaksi kielekseen vain yhden kielen.

Kuten tähänkin asti, kunta on kaksikielinen, jos suomen- tai ruotsinkielinen vähemmistö on vähintään kahdeksan prosenttia tai vähintään 3 000 asukasta. Kaksikielistä kuntaa ei saa määrätä yksikieliseksi, ellei vähemmistön osuus ole laskenut alle kuuden prosentin.

Kaksikielisiä kuntia on 34

Valtioneuvosto on määrittänyt kuntien nykyiset kielelliset jaotukset vuosiksi 2003-2012 (1174/2002). Asetuksen muutoksen mukaan 1.1.2009 maassamme on 19 kaksikielistä kuntaa, joiden asukkaiden enemmistön kieli on suomi, ja 15 kaksikielistä kuntaa, joiden asukkaiden enemmistön kieli on ruotsi. Ruotsinkielisiä kuntia on kolme. Muut kunnat ovat suomenkielisiä. Ahvenanmaan kaikki 16 kuntaa ovat ruotsinkielisiä.

Muodollisesti yksikielinen kunta voi hakea kaksikielisen kunnan asemaa kunnan valtuuston esityksellä.

Valtion viranomaiset yksi- tai kaksikielisiä

Kielilaki määrittelee myös valtion viranomaiset joko yksi- tai kaksikielisiksi. Valtion keskushallintoviranomaiset (esimerkiksi ministeriöt) ovat uuden kielilain mukaan aina kaksikielisiä. Sen sijaan niiden alue- ja paikallishallinnon yksiköt ovat yksikielisiä, jos niiden virka-alueeseen kuuluu vain samankielisiä kuntia. Esimerkiksi Verohallitus keskushallintoviranomaisena on kaksikielinen, sen alueyksiköistä Savo-Karjalan verovirasto yksi- eli suomenkielinen ja Lounais-Suomen verovirasto kaksikielinen.

Jaottelu yksi- ja kaksikielisiin viranomaisiin vaikuttaa sekä yksilön kielellisiin oikeuksiin että viranomaisten kielellisiin velvollisuuksiin. Kaksikielisen viranomaisen velvollisuus antaa palveluja molemmilla kielillä on laajempi kuin yksikielisen viranomaisen.

Kielellisten oikeuksien turvaaminen on viranomaisen velvollisuus

Valtion viranomainen on aina velvollinen toimimaan sekä suomeksi että ruotsiksi.

Kaksikielisen valtion viranomaisen tulee palvella yleisöä suomeksi ja ruotsiksi. Sen tulee myös osoittaa tämä niin, että esimerkiksi erilaiset opasteet, lomakkeet ja esitteet ovat esillä molemmilla kielillä. Asiakkaan on voitava mahdollisimman helposti tietää, mistä hän saa palvelua omalla kielellään.

Palvelun laatu ei saa riippua siitä, käyttääkö asiakas suomen tai ruotsin kieltä. Kielen selvittämiseksi viranomainen voi kysyä, kumpaa kieltä asiakas haluaa käyttää.

Myös yksikielisen valtion viranomaisen tulee palvella molemmilla kielillä. Se saa kuitenkin käyttää tulkkausta tai käännösapua, jollei sillä ole valmiuksia toimia asiakkaan kielellä. Sen on myös oma-aloitteisesti huolehdittava tulkin kutsumisesta silloin, kun se huomaa, että asiointi vaatii tulkin apua.

Kaksikielistä kuntaa koskevat samat velvoitteet kuin valtion kaksikielistä viranomaista. Yksikielinen kunta toimii omalla kielellään.

Palvelua joustavasti molemmilla kielillä

Viranomaisen toimiminen kahdella kielellä ei tarkoita, että kaikkien työntekijöiden tulisi hallita molempia kieliä. Viranomaisen tulee suunnitella toimintansa niin, että kielitaitoa on siellä, missä sitä todella tarvitaan ja että asiakkaan on helppo saada selville, mistä hän saa palvelua omalla kielellään.

Käytännössä voidaan toimia monin tavoin oma tehtäväalue huomioon ottaen. Esimerkiksi jos asiakaspalvelupisteitä on useita, eri palvelupisteet voivat antaa palvelua eri kielillä. Työvuoro- tai työnjakojärjestelyillä voidaan varmistaa, että molempia kieliä hallitsevia työntekijöitä on aina saatavissa. Valtion yksikielinen alueyksikkö voi puhelimitse ottaa yhteyttä keskusviranomaisen sellaiseen yksikköön, jossa on asian hoitamiseksi riittävä kielitaito. Myös Internetissä ja viranomaisen intranetissä saatavilla olevat suomen- ja ruotsinkieliset lomakkeet, niiden täyttöohjeet ja muu tieto helpottavat toimintaa.

Tiedotusta sekä suomeksi että ruotsiksi

Viranomaiset antavat paljon yleistä tietoa ihmisten oikeuksista ja velvollisuuksista. Yksikielinen viranomainen tiedottaa virka-alueensa kielellä. Sen sijaan kaksikielisen viranomaisen on kaikessa yleisölle suunnatussa tiedottamisessaan käytettävä sekä suomen että ruotsin kieltä. Tiedottamisen ei välttämättä tarvitse olla yhtä laajaa molemmilla kielillä mutta molempien kieliryhmien tiedonsaanti on aina otettava huomioon.

Tärkeintä on, että keskeinen tieto asian sisällöstä on saatavissa molemmilla kielillä. Tiedottaminen toisella kielellä voi tapahtua joko suppeammin, esimerkiksi toiskielisen tiedotteen lyhyemmässä muodossa, tai toisessa muodossa, esimerkiksi toisenlaisessa esitteessä. Vähintään toisella kielellä on annettava tieto siitä, mistä asiassa on kysymys, sekä yhteystiedot henkilöstä, jolta voi saada tarkempia tietoja.

Esimerkiksi tieto ja ohjeistus siitä, miten jonkin asian voi panna vireille tai miten jotakin etuutta voi hakea, on annettava molemmilla kielillä. Myös viranomaisten yhteystiedot ja muut perustiedot viranomaisten toiminnasta samoin kuin erilaiset ilmoitukset ja kuulutukset tulee olla molemmilla kielillä.

Poikkeuksellisessa tilanteessa, kuten onnettomuus- tai hätätilanteessa, kukin ministeriö vastaa siitä, että yksilön hengen, terveyden ja turvallisuuden sekä omaisuuden ja ympäristön kannalta oleellinen tieto kunnan tai alueen kielestä riippumatta annetaan koko maassa sekä suomen että ruotsin kielellä.

Kielilaki koskee myös liikelaitoksia ja eräitä yhtiöitä

Kielellinen palveluvelvoite koskee tietyin rajoituksin myös valtion liikelaitoksia sekä sellaisia palveluja tuottavia yhtiöitä, joissa valtiolla tai kunnilla on määräämisvalta. Tärkeintä yleisölle annettavassa palvelussa ja tiedottamisessa on tällöin, että yksilö saa peruspalvelut omalla kielellään.

Asiakkaan kannalta keskeiset tiedotukset tulee laatia molemmilla kielillä. Tällaisia ovat esimerkiksi sopimusehdot, hintatiedot ja aikataulut. Esimerkiksi kaksikielisellä paikkakunnalla tulee olla mahdollista tehdä sähkönjakelusopimus omalla kielellä. Yksikielisessä kunnassa ei palvelua molemmilla kielillä tarvitse antaa yhtä laajasti kuin kaksikielisessä kunnassa.

Annettaessa julkisia hallintotehtäviä muiden kuin viranomaisten hoidettavaksi tulee varmistaa, että toiminnassa ylläpidetään kielilain edellyttämä palvelutaso. Jos esimerkiksi kunta ostaa julkisia palveluja yksityiseltä yritykseltä, sen on varmistettava, että asiakkaat saavat heille kuuluvan kielellisen palvelun.

Yksilöllä on oikeus käyttää viranomaisessa suomea tai ruotsia

Jokaisella on sekä valtion viranomaisessa että kaksikielisen kunnan viranomaisessa oikeus käyttää suomea tai ruotsia. Tämä oikeus ei ole sidottu henkilön omaan kieleen, vaan hän voi valita, kumpaa kieltä hän käyttää. Oikeus käyttää suomea tai ruotsia ei edellytä, että hänellä on jokin asia vireillä, vaan hänellä on sama oikeus myös pyytäessään esimerkiksi neuvoa tai selvitystä yleisemminkin.

Yksilön kielelliset oikeudet eivät myöskään riipu hänen kotikuntansa kielestä. Yksikielisessä kunnassa asuvalla on kaksikielisessä viranomaisessa asioidessaan aina oikeus käyttää valintansa mukaan joko suomea tai ruotsia.

Yksikielisessä kunnallisessa viranomaisessa käytetään kunnan kieltä, jollei erityislainsäädännössä muuta säädetä. Kunnallinen viranomainen voi kuitenkin asiakkaan pyynnöstä käyttää toista kieltä jos viranomainen osaa sitä riittävästi. Tietyissä perusoikeuksia koskevissa asioissa, kuten esimerkiksi lapsen huostaanottoon liittyvässä asiassa, asianosaisella on kunnan kielestä riippumatta aina oikeus käyttää omaa kieltään, tarvittaessa tulkkausta apuna käyttäen. Sen sijaan tavallinen hallintoasia, esimerkiksi rakennusluvan hakeminen, hoidetaan kunnan kielellä.

Oikeus käyttää suomea tai ruotsia on kansalaisuudesta riippumaton. Esimerkiksi Ruotsin kansalaisella, jonka oma kieli on suomi tai ruotsi, on viranomaisessa asioidessaan oikeus käyttää suomea tai ruotsia samalla tavalla kuin Suomen kansalaisella.

Kesken asian käsittelyä ei saa vaihtaa kieltä. Esimerkiksi ruotsinkielinen henkilö, joka on aloittanut asioinnin viranomaisessa suomeksi, ei myöhemmin samassa asiassa saa vaatia palvelua tai asiakirjoja ruotsiksi, ellei kielen vaihtamiselle ole perusteltuja syitä.

Kuultavalla on aina oikeus käyttää omaa kieltään

Kun henkilöä kuullaan oikeudenkäynnissä esimerkiksi todistajana, hänellä on aina oikeus käyttää suomea tai ruotsia. Halutessaan hän voi käyttää toista kieltä kuin äidinkieltään.

Tuomioistuin on velvollinen selvittämään, kumpaa kieltä kuultavana oleva haluaa käyttää. Sen on myös toimittava niin, että valitun kielen käyttö toteutuu myös käytännössä. Esimerkiksi kysymykset ja muut puheenvuorot on tarvittaessa tulkattava tai käännettävä.

Myös yhtiöillä ja yhdistyksillä on kielellisiä oikeuksia

Oikeushenkilöllä – esimerkiksi yhtiöllä tai rekisteröidyllä yhdistyksellä – on soveltuvin osin sama oikeus kuin yksityishenkilöllä käyttää omaa kieltään viranomaisessa. Oikeushenkilön kielenä pidetään sen pöytäkirjakieltä.

Jos oikeushenkilö on rekisteröitynyt sekä suomen- että ruotsinkieliseksi, on sen kuitenkin ollessaan vastaajana tuomioistuimessa käytettävä sitä kieltä, jolla kantaja on saattanut asian vireille.

Asialle määräytyy käsittelykieli eri tilanteissa

Kielilaki sisältää yksityiskohtaiset säännökset siitä, miten asian käsittelykieli määräytyy hallintoasiassa, hallintolainkäyttöasiassa, rikosasiassa, riita- ja hakemusasiassa sekä muutoksenhakuviranomaisessa.

Hallintoasioita ovat esimerkiksi opinto- ja muuta tukea tai eläkettä koskevan hakemuksen käsittely sekä maankäyttöön liittyvät lupa- ja kaavoitusasiat. Hallintolainkäyttöasioilla tarkoitetaan esimerkiksi hallinto-oikeudessa ja vakuutusoikeudessa käsiteltäviä asioita. Käräjäoikeuksissa käsiteltäviä hakemusasioita ovat esimerkiksi avioerot, lainhuudatukset sekä lähestymiskieltoasiat.

Kullakin asialla on aina vain yksi käsittelykieli. Näin on myös silloin, kun asiassa on erikielisiä asianosaisia. Käsittelyn aikana saatetaan käyttää useampia kieliä, sillä jokaisella on asian käsittelykielestä riippumatta oikeus käyttää suomea tai ruotsia ja tulla kuulluksi jommallakummalla näistä kielistä. Tämä koskee myös oikeutta hakea muutosta.

Käsittely ja päätös aina samalla kielellä

Asian käsittelykielellä tarkoitetaan sitä kieltä – joko suomea tai ruotsia - jolla viranomainen käsittelee asian, kun asianosainen on läsnä, ja jolla se antaa päätöksensä. Asian valmisteluun ja käsittelyyn liittyvät asiakirjat voivat sen sijaan olla osittain suomen ja osittain ruotsin kielellä.

Pääsäännön mukaan kaksikielisessä viranomaisessa asian käsittelykieli on asianosaisen kieli. Jos asianosaiset ovat erikielisiä, viranomainen tekee päätöksen siitä, kumman kielen valinta käsittelykieleksi on asianosaisten kannalta tarkoituksenmukaisinta. Kaksikielisen viranomaisen on käsiteltävä asia suomeksi tai ruotsiksi ilman ulkopuolisen tulkin apua.

Yksikielinen viranomainen käyttää asian käsittelykielenä virka-alueensa kieltä. Se voi kuitenkin poiketa tästä jos arvioi toisen kielen käyttämisen asianosaisen kannalta paremmaksi ja osaa tätä kieltä riittävän hyvin.

Asian käsittelykielestä päätettäessä huomiota tulee kiinnittää asianosaisten, ei heidän oikeudenkäynti- tai muiden avustajiensa kieleen. Viranomaisen etu, esimerkiksi tuomarien kielitaito, ei saa vaikuttaa päätökseen.

Oikeus tulkkaukseen ja käännökseen

Asianosaisella, jonka oma kieli on toinen kuin asian käsittelykieli, on yleensä oikeus saada maksuton tulkkaus ja maksuton virallinen käännös päätöksestä. Virallisella käännöksellä tarkoitetaan viranomaisen itsensä tai laillistetun kääntäjän tekemää suomen- tai ruotsinkielistä käännöstä.

Tulkkaus voi olla joko viranomaisen itsensä hoitamaa - esimerkiksi tuomari voi toimia tulkkina, kun asianosaiset ovat erikielisiä - tai se voi järjestyä viranomaisen paikalle kutsuman ja kustantaman tulkin avulla.

Poikkeuksena tulkkauksen ja käännöksen maksuttomuudesta ovat tuomioistuimissa käsiteltävät riita- ja hakemusasiat. Niissä tulkkauksen järjestämisestä ja päätöksen käännättämisestä huolehtii yleensä se osapuoli, joka on halunnut tulkkauksen ja käännöksen. Näin siksi, että yksityisten väliset riidat ratkaistaan yleensä heidän omalla kustannuksellaan, vaikka asia tuodaankin tuomioistuimeen. Tuomioistuin päättää lopuksi, kumman osapuolen maksettavaksi oikeudenkäyntikulut ja niihin kuuluvat tulkkaus- ja käännöskulut tulevat.

Kirjeissä ja ilmoituksissa käytettävä vastaanottajan kieltä

Valtion viranomaisen ja kaksikielisen kunnan viranomaisen on asianosaisille menevissä kirjeissä ja ilmoituksissa käytettävä vastaanottajan kieltä, jos se on tiedossa tai kohtuudella selvitettävissä. Vastaanottajan kieli saattaa esimerkiksi olla viranomaisen tiedossa jo aikaisemman asioinnin perusteella. Useissa tapauksissa viranomainen voi tarkistaa asian väestörekisteristä tai yrityksen ollessa kyseessä kaupparekisteristä.

Jollei vastaanottajan kieli kuitenkaan ole selvitettävissä, tulee viranomaisen lähettää ilmoitukset ja muu kirjeenvaihto, esimerkiksi lomakkeet, sekä suomen että ruotsin kielellä.

Kielilaissa on myös säännökset valtion viranomaisen työkielestä. Valtion viranomainen käyttää työkielenään yleensä virka-alueen väestön enemmistön kieltä. Valtion viranomaisten välisessä kirjeenvaihdossa käytetään pääasiassa suomea, jollei esimerkiksi vastaanottava tai lähettävä viranomainen ole yksikielisesti ruotsinkielinen. Laki sallii joustavuuden; tilanteen mukaan voidaan käyttää ruotsia tai jopa vieraita kieliä, esimerkiksi kansainvälisissä yhteyksissä englantia.

Valtion viranomaisen on kirjeenvaihdossaan kuntiin käytettävä kunnan kieltä tai kunnan ollessa kaksikielinen kunnan väestön enemmistön kieltä. Myös molempia kieliä voidaan käyttää.

Lainsäädännössä ja lainvalmistelussa käytetään suomea ja ruotsia

Perustuslain mukaan lait säädetään ja julkaistaan suomen ja ruotsin kielellä. Kielilaki täsmentää, että myös asetukset ja viranomaisten määräykset julkaistaan molemmilla kansalliskielillä.

Lainvalmisteluun liittyvät komiteoiden, toimikuntien ja työryhmien mietinnöt laaditaan yleensä suomeksi. Julkaisuun on kuitenkin liitettävä ruotsiksi tiivistelmä sen keskeisestä sisällöstä. Myös ehdotetut laki- tai asetustekstit on jo valmisteluvaiheessa aina julkaistava kokonaisuudessaan suomeksi ja ruotsiksi.

Mietintö on suomenkielisen version ohella julkaistava kokonaisuudessaan ruotsin kielellä, jos siihen sisältyvillä ehdotuksilla on huomattava merkitys ruotsinkieliselle väestölle.

Jos mietinnöllä on merkitystä pääasiassa ruotsinkieliselle väestölle tai Ahvenanmaan maakunnalle, se voidaan julkaista ruotsiksi siten, että julkaisuun liitetään suomenkielinen tiivistelmä ja säädösehdotus.

Kaksikielisyys näkyviin myös käytännössä

Kielilain yhtenä tavoitteena on lisätä kaksikielisyyden näkyvyyttä arkielämässä. Kielilaissa on perussäännökset kilpien, liikennemerkkien ja paikannimien kielestä sekä kulutushyödykkeistä annettavien tietojen kielestä.

Viranomaisten kaksikielisessä kunnassa asettamien kilpien, liikennemerkkien ja muiden vastaavien opasteiden on oltava suomen- ja ruotsinkielisiä. Myös yksikielisessä kunnassa sijaitsevan kaksikielisen viranomaisen tulee näitä asettaessaan käyttää molempia kieliä. Tämä koskee esimerkiksi Hämeenlinnassa sijaitsevaa Etelä-Suomen lääninhallitusta.

Liikennemerkkien ja muiden liikenteen ohjauslaitteiden kielistä säädetään tarkemmin tieliikennelainsäädännössä.

Kulutushyödykkeiden tuoteselosteiden, käyttöohjeiden ja varoitustekstien on kaksikielisessä kunnassa oltava ainakin suomen ja ruotsin kielellä. Pakkausmerkinnöissä molempia kieliä tulee käyttää tasavertaisesti. Esimerkiksi tuotenimen tulee näkyä yhtä suurin kirjaimin molemmilla kielillä. Tarkemmin asiasta säädetään kuluttajansuojalainsäädännössä.

Kielitaitoa koskevat kelpoisuusvaatimukset uudistuvat

Myös laki valtion virkamiehiltä vaadittavasta kielitaidosta uudistui vuoden 2004 alusta. Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta (ns. kielitaitolaki) koskee sekä valtion että kuntien palveluksessa olevia ja myös määräaikaista ja työsuhteista henkilöstöä.

Kielilaki ei edellytä virkamiesten kielitaitovaatimusten laajentamista koskemaan nykyistä useampia virkatehtäviä. Sen sijaan virkojen tehtäväkuvia ja sisältöjä on pohdittava sen selvittämiseksi, millaista kielitaitoa ne edellyttävät. Kielitaitoista henkilöstöä tulee olla juuri niissä tehtävissä, joissa kielitaitoa todellisuudessa tarvitaan.

Uuden kielitaitolain mukaan henkilöstöä palkattaessa on kiinnitettävä huomiota työtehtävien edellyttämään todelliseen kielitaitoon. Kielitaitoa koskevat kelpoisuusvaatimukset on kerrottava hakuilmoituksessa. Kielitodistusten lisäksi on työhönottotilanteessa varmistauduttava hakijan todellisesta kielitaidosta. Viranomaisen tulee myös huolehtia henkilöstönsä kielitaidon ylläpitämisestä muun muassa koulutuksella.

Valtion palveluksessa olevalle voidaan asettaa kielitaitoa koskevia kelpoisuusvaatimuksia vain lailla tai asetuksella. Jos tehtävään liittyy merkittävää julkisen vallan käyttöä, on suomen ja ruotsin kielen taitoa koskevista kelpoisuusvaatimuksista säädettävä erikseen.

Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta (424/2003) ja valtioneuvoston asetus suomen ja ruotsin taidon osoittamisesta valtionhallinnossa (481/2003) löytyvät Internetistä osoitteesta www.finlex.fi. Asetuksessa on muun muassa säännöksiä siitä, miten kielitaito osoitetaan opintojen yhteydessä tai kielitutkinnoilla. Lisätietoja valtion kielitutkinnoista saa opetushallituksesta.

Kielellisten oikeuksien toteutumista seurataan

Kukin viranomainen on vastuussa kielilain noudattamista omalla toimialallaan.

Oikeusministeriön tehtävänä on seurata lain täytäntöönpanoa ja soveltamista. Ministeriö voi antaa kielilain soveltamista koskevia suosituksia ja tehdä aloitteita epäkohtien korjaamiseksi. Ministeriöllä ei kuitenkaan ole oikeutta yksittäistapauksissa ratkaista lakiin liittyviä tulkintakysymyksiä.

Valtioneuvosto antaa jatkossa vaalikausittain eduskunnalle kertomuksen kielellisten oikeuksien toteutumisesta. Suomen ja ruotsin lisäksi kertomuksessa käsitellään ainakin perustuslaissa mainittuja saamen ja romanin kieltä sekä viittomakieltä. Tarpeen mukaan kertomuksessa käsitellään muitakin kieliä.

Valtioneuvoston oikeuskansleri ja eduskunnan oikeusasiamies valvovat kielilain ja siihen liittyvän lainsäädännön noudattamista kuten muidenkin perustuslaissa säädettyjen perusoikeuksien toteutumista.

Kielilaissa ei ole lain rikkomista koskevia rangaistussäännöksiä. Virkamiehet toimivat kuitenkin virkavastuun alaisina myös kielellisiä oikeuksien koskevien säännösten noudattamisessa.