Kunnallisvaalien ennakkoäänestys alkaa keskiviikkonaKuvallinen versio
Kunnallisvaalien ennakkoäänestys alkaa keskiviikkona 15. lokakuuta. Ennakkoäänestys kotimaassa kestää viikon, joten viimeinen ennakkoäänestyspäivä on tiistai 21. lokakuuta. Ennakkoäänestyspaikat ovat pääosin kunnantaloilla, kirjastoissa tai muissa kuntien virastoissa sekä mm. posteissa ja liikekeskuksissa. Eräät ennakkoäänestyspaikat ovat auki vain osan ennakkoäänestysajasta.

Kunnallisvaaleissa kokeiltava sähköinen äänestäminen on mahdollista Karkkilan, Kauniaisten ja Vihdin äänioikeutetuille näiden kuntien äänestyspaikoissa ja ennakkoäänestyspaikoissa. Ulkomailla kunnallisvaalien ennakkoäänestys alkaa 15. lokakuuta ja päättyy viimeistään 18. lokakuuta.

Äänioikeutettu voi äänestää ennakkoon missä tahansa yleisessä ennakkoäänestyspaikassa kotimaassa tai ulkomailla. Mukana on oltava kuvallinen henkilöllisyystodistus, esimerkiksi ajokortti tai passi. Myös postissa tullut ilmoituskortti on hyvä ottaa mukaan, sillä sen esittäminen nopeuttaa äänestystapahtumaa.

Tietoja ennakkoäänestyspaikkojen sijainnista ja aukioloajoista löytyy kotiin postitetusta ilmoituskortista, oikeusministeriön vaalisivuilta www.vaalit.fi sekä maksuttomasta puhelinpalvelusta numerossa 0800-1-57575 (ruotsiksi numerossa 0800-1-38383). Kaikilla ennakkoäänestyspaikoilla voi antaa äänensä myös Kainuun maakuntavaaleissa.

Vaalipäivä on sunnuntaina 26. lokakuuta. Äänestyspaikat ovat silloin avoinna kello 9-20.
Äänioikeutetuille postitettuun ilmoituskorttiin on merkitty vaalipäivän äänestyspaikka. Vaalipäivänä saa äänestää vain kyseisessä äänestyspaikassa.

Äänestämisestä on tietoa 16 eri kielellä www.vaalit.fi -sivuilla.

Tietoa ennakkoäänestyksen vilkkaudesta

Vaalisivuilla voi myös seurata ennakkoäänestyksen vilkkautta. Sivuilla on jokaisena ennakkoäänestyspäivänä noin klo 18 ennakkoon äänestäneiden määrä koko maassa ja klo 21 ennakkoon äänestäneiden määrät koko maassa, vaalipiireittäin ja kunnittain. Viikonloppuna tiedot julkaistaan vaalisivuilla jo noin klo 17.

Sähköisten ennakkoäänten määrä esitetään klo 18 ja 21 ja viikonloppuna klo 17.

Lisätietoja:
vaalijohtaja Arto Jääskeläinen, puh. (09) 1606 7572
neuvotteleva virkamies Jussi Aaltonen, puh. (09) 1606 7620
ylitarkastaja Jukka Leino, puh. 010 36 64611
sähköposti: etunimi.sukunimi@om.fi