| Lapsen huollon järjestäminen | Kuvallinen versio |
Jos lapsen huoltajina olleet vanhemmat ovat kuolleet tai heidät on julistettu kuolleiksi, käräjäoikeus voi uskoa lapsen huollon yhdelle tai useammalle henkilölle, joka on antanut tähän suostumuksensa. Huoltajaksi voidaan määrätä esimerkiksi joku lapsen läheinen sukulainen.
Käräjäoikeus voi määrätä lapselle uuden huoltajan myös silloin, kun vanhemmat ovat kadonneet eikä heitä ole vielä julistettu kuolleiksi. Tällöin käräjäoikeus voi uskoa lapsen huollon vanhempien ohella tai sijasta yhdelle tai useammalle henkilölle, joka on antanut tähän suostumuksensa.
Uuden huoltajan määrääminen vanhempien ohella (oheishuoltaja) tarkoittaa sitä, että kadoksissa olevat vanhemmat säilyvät edelleen muodollisesti lapsen huoltajina.
Uuden huoltajan määrääminen vanhempien sijasta tarkoittaa sitä, että vanhempien huoltajuus samalla muodollisestikin päättyy. Tällainen päätös voidaan tehdä vain, jos siihen on lapsen kannalta erittäin painavia syitä.
Uuden huoltajan määrää lapsen asuinpaikan käräjäoikeus.
Huoltajaa määrättäessä on otettava huomioon lapsen etu. Lisäksi on otettava huomioon lapsen omat toivomukset ja mielipide sikäli kuin se on lapsen ikään ja kehitystasoon nähden mahdollista.
Huoltoasiaa käsittelevän käräjäoikeuden on pääsääntöisesti pyydettävä selvitys kunnan sosiaalilautakunnalta.
Kun sosiaalilautakunta on saanut tiedon lapsen jäämisestä vaille huoltajaa, se neuvottelee lapselle läheisten henkilöiden kanssa ja tarvittaessa tekee käräjäoikeudelle hakemuksen huoltajan määräämiseksi lapselle.
Jos lapsi on huoltajan kuoleman johdosta jäänyt vaille huoltajaa, hakemuksen käräjäoikeudelle voi tehdä joko sosiaalilautakunta tai lapsen sukulainen tai muu lapselle läheinen henkilö. Sama koskee tilannetta, jossa kadonneet huoltajat on julistettu kuolleiksi.
Jos lapsen huoltajina olleet vanhemmat ovat kadonneet eikä heitä ole vielä julistettu kuolleiksi, hakemuksen voi tehdä vain sosiaalilautakunta.
Käräjäoikeuden määräämä huoltaja huolehtii lapsen hoidosta ja kasvatuksesta sekä lasta koskevien päätösten tekemisestä siten kuin huoltajana oleva vanhempikin.
Jos lapsella on useita huoltajia, heidän on lain mukaan pääsääntöisesti tehtävä yhdessä lasta koskevat päätökset. Kun vanhemmat ovat kadonneet, heidän osallistumisensa päätöksentekoon ei luonnollisesti ole mahdollista. Tästä aiheutuvat ongelmat voidaan välttää esimerkiksi siten, että käräjäoikeus määrätessään oheishuoltajan samalla määrää, että oheishuoltajalla on oikeus päättää kaikista lapsen huoltoon kuuluvista asioista ilman muiden huoltajien suostumusta.
Päätös, jolla huolto on uskottu muulle henkilölle kuin vanhemmalle, ei automaattisesti raukea, vaikka kadonneet vanhemmat löytyvät joko elossa tai kuolleina tai vaikka heidät julistetaan kuolleiksi. Huoltoasia voidaan kuitenkin olosuhteiden muututtua (esimerkiksi vanhemman löydyttyä) panna uudelleen vireille käräjäoikeudessa.
Sosiaalilautakunnan vireille panemasta hakemuksesta huoltoasiassa ei aiheudu kustannuksia.
Yksityisen henkilön vireille paneman hakemuksen käsittelystä käräjäoikeudessa peritään hakemusmaksu. Maksun määrä riippuu siitä, missä käsittelyvaiheessa asia ratkaistaan. Riidattomassa asiassa maksua peritään 65 euroa.
Kunnan sosiaaliviranomaiset neuvovat ja opastavat huoltajan määräämiseen liittyvissä asioissa.
Päivitetty 31.1.2005