| Lainvalmistelun juhlaseminaari | Kuvallinen versio |
Oikeusministeriön lainvalmisteluosasto täyttää tänä vuonna 125 vuotta ja järjestää merkkivuoden kunniaksi kutsuseminaarin. Seminaarissa taloudellisen kehityksen ja yhteistyön järjestö OECD esittelee Suomen lainsäädännön laatua koskevan arvioinnin johtopäätöksiä. OECD:n esittelyn pohjalta käydään myös paneelikeskustelu aiheesta "Laadukas lainsäädäntö kilpailukyvyn, hyvinvoinnin ja demokratian edistäjänä".
Suomalainen lainvalmistelu alkoi kaksisataa vuotta sitten, kun Suomi Venäjään liittämisen yhteydessä sai oman keskushallinnon. Hallinnon ja lainsäädännön uudistamiseksi asetettiin autonomian ajalla useita komiteoita. Tämän työn myötä syntyi ajatus pysyvästä lainvalmisteluelimestä.
Vuonna 1884 annetulla asetuksella perustettiin Suomenmaan Lainvalmistelukunta, josta monien vaiheiden jälkeen on muodostunut nykyinen oikeusministeriön lainvalmisteluosasto. Osasto täyttää tänä vuonna 125 vuotta.
Oikeusministeriö järjestää merkkivuoden kunniaksi juhlaseminaarin 7.12.2009 Säätytalolla. Tarkoituksena on historian ja kokemusten valossa tarkastella lainvalmisteluosaston roolia valtioneuvoston säädösvalmistelussa ja valtioneuvoston säädöspolitiikkaa laajemminkin.
Taloudellisen kehityksen ja yhteistyön järjestö OECD on suorittanut yhteistyössä Euroopan unionin kanssa maatutkinnan, jossa tarkastellaan Suomen kykyä tuottaa laadukasta lainsäädäntöä. Tutkinnan johtopäätökset ja suositukset valmistuvat kuluvana syksynä.
Selvitys antaa hyvän pohjan tarkastella, miten laadukkaalla lainvalmistelulla ja lainsäädännöllä voidaan edistää maamme kilpailukykyä, kansalaisten osallistumista ja vaikuttamista sekä ihmisten kaikinpuolista hyvinvointia.
Lisätietoja:
Ellen Lehtinen, puh. 09 1606 7626, sähköposti: etunimi.sukunimi@om.fi
Lainvalmistelun juhlaseminaarin ohjelma (PDF-tiedosto, 1 sivu, 87 kt)
Ylijohtaja Pekka Nurmi: Lainvalmistelukunnasta parempaan sääntelyyn (PDF-tiedosto, 6 sivua, 32kt)
Ylijohtaja Pekka Nurmen haastattelu OHOI-lehdessä (PDF-tiedosto, 1 sivu, 96kt)
OECD:n maaraportit
(Suomea koskeva raportti julkistetaan kevään 2010 aikana)
Timo Mäkelä: The Impact Assessment Board (Power Point -esitys, 9 diaa, 342 kt)
Päivitetty 5.1.2011