Opetusneuvos Armi Mikkola, opetusministeriöKuvallinen versio

Kansalaisvaikuttamisen politiikkaohjelma

Lähde: Oiva


Kansalaisvaikuttamisen hanke yliopistojen opettajankoulutuksessa

Opettajankoulutusta antavat yliopistot ovat käynnistäneet keväällä 2004 yhteisen Kansalaisvaikuttaminen opettajankoulutuksessa -hankkeen. Siihen osallistuvat opettajankoulutuslaitosten ohella myös yliopistojen harjoittelukoulut. Hanketta koordinoi Helsingin yliopisto. Opetusministeriö on osoittanut hankkeelle taloudellista tukea. Kansalaisvaikuttaminen opettajankoulutuksessa -hankkeen ohjausryhmässä ovat yliopistojen edustajien ohella opettaja-ja opiskelijajärjestöjen ja Opetushallituksen edustajat. Ohjausryhmään on kutsuttu myös Suomen Kuntaliiton ja Suomen Nuorisoyhteistyö - Allianssi ry:n edustajat.

Hankkeen avulla halutaan edistää ja lisätä kansalaisvaikuttamisen kannalta keskeisten sisältöjen käsittelyä osana opettajankoulutusta mm. järjestämällä täydennyskoulutusta opettajankouluttajille ja laatimalla opettajankoulutuksessa tarvittavaa aineistoa. Aineiston välittämisessä tullaan käyttämään harjoittelukoulujen yhteistä eNorssi-verkostoa. Hanke valmistelee myös aiheeseen liittyvää tutkimusta.

Kansalaisvaikuttamisen aihe on opettajankoulutuksessa ajankohtainen tutkintojen uudistustyön vuoksi. Yliopistot siirtyvät uusiin kaksiportaisiin tutkintoihin vajaan vuoden päästä elokuun 2005 alussa. Yliopistoissa tehdään paraikaa opetussuunnitelmien uudistustyötä kaikilla koulutusaloilla. Tämä meneillään oleva tutkintojen uudistusprosessi tarjoaa hyvät mahdollisuudet sisällyttää kansalaisvaikuttamisen kannalta keskeiset aiheet uusiin tutkintoihin.

Yliopistollisen opettajankoulutuksen kansalaisvaikuttamishanke on organisoitunut alueellisesti neljäksi ryhmäksi. Kukin ryhmä järjestää syksyn 2004 aikana alueseminaareja ja -iltapäiviä. Niiden teemoja ovat opetussuunnitelmaan liittyvät kysymykset, osallistuva ja osallistava koulukulttuuri, nuorten yhteiskunnallinen aktiivisuus, opiskelijademokratian kehittäminen ja alueellisten toimintasuunnitelmien laatiminen. Yksittäiset opettajankoulutuslaitokset ovat yhteistyössä sijaintikuntiensa kanssa käynnistäneet paikallisia koulutus-ja tutkimushankkeita. Opettajaksi opiskelevien järjestö on valmistelemassa valtakunnallista tilaisuutta kansalaisvaikuttamisesta opettajankoulutuksen sisällöissä.

Valtion budjettirahoitteisessa opetushenkilöstön täydennyskoulutuksessa kansalaisvaikuttaminen tulee olemaan yksi painopistealueista vuonna 2005. Yliopistojen opettajankouluttajien täydennyskoulutuksessa kansalaisvaikuttaminen on painopistealueena vv. 2004-2005.