Maksuttomasta henkilötodistuksesta tiedottaminenKuvallinen versio

Ministerin vastaus

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Rouva puhemies, olette toimittanut valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi kansanedustaja Marjaana Koskisen/sd ym. näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 555/2002 vp:

Aikooko hallitus huolehtia siitä, että ennen vuoden 2003 eduskuntavaaleja maksuttomasta henkilötodistuksesta tiedotetaan kunnolla kansalaisille ja että myös ennakkoäänestyspaikoilla, esim. posteissa, osataan antaa neuvoja maksuttomasta henkilötodistuksesta?

Vastauksena kysymykseen esitän kunnioittavasti seuraavaa:

Vaalilain mukaan äänestäjä on velvollinen esittämään asianomaiselle vaaliviranomaiselle selvityksen henkilöllisyydestään, jotta hän voi äänestää joko ennakkoäänestyksessä tai vaalipäivän äänestyksessä. Oikeusministeriön vaaliviranomaisille antamien määräysten ja ohjeiden mukaan selvityksen ei tarvitse olla henkilötodistus (esimerkiksi ajokortti) silloin kun vaalitoimitsija, vaalitoimikunta tai vaalilautakunta tuntee äänestäjän tai äänestäjän henkilöllisyys käy jostakin muusta asiakirjasta epäilyksettä selville. Mikäli äänestämään ilmoittautuneen henkilöllisyys ei selviä, hän ei saa äänestää.

Sisäasiainministeriö on 19.8.1999 muuttanut päätöstään poliisin suoritteiden maksullisuudesta (1252/1996). Päätöksen 2 §:n 7 momentin (864/1999) mukaan maksua ei peritä väliaikaisesta henkilökortista, joka annetaan henkilölle äänestämistä varten valtiollisissa vaaleissa tai kansanäänestyk-sessä, kunnallisvaaleissa tai kunnallisessa kansanäänestyksessä sekä Euroopan parlamentin vaaleissa, jos henkilöllä ei ole muuta henkilöllisyyttä osoittavaa asiakirjaa. Tämä on myös kerrottu oikeusministeriön määräyksissä ja ohjeissa vaaliviranomaisille.

Äänioikeutetuille lähetetään ennen vaaleja ilmoitus äänioikeudesta eli ilmoituskortti. Niiden kääntöpuolella on perinteisesti ollut ohjeita äänestämisestä. Näitä ohjeita on tarkoitus laajentaa siten, että seuraavien eduskuntavaalien ilmoituskortteihin painetaan myös tieto mahdollisuudesta saada väliaikainen henkilökortti äänestämistä varten.

Oikeusministeriö tulee myös lehdistötiedotteissaan tiedottamaan tästä asiasta.

Helsingissä 27 päivänä kesäkuuta 2002

Oikeusministeri Johannes Koskinen