| Kuvallinen versio |
Vaali- ja puoluerahoitusuudistus kokonaisuudessaan voimaan
31.08.2010
|
| Syyskuun alussa tulevat voimaan loput uudistukset puolueiden ja ehdokkaiden vaalirahoitusta koskevaan lainsäädäntöön. Puolueita koskevia säännöksiä sovelletaan eräiltä osin kuitenkin vasta 1.1.2011 alkaen. Ehdokkaiden vaalirahoitusta uudistettiin laajasti jo viime vuonna. Uusia vaali- ja puoluerahoitussäännöksiä noudatetaan täysimääräisesti tulevissa eduskuntavaaleissa huhtikuussa 2011. |
Maanvuokralain tarkistaminen sai kannatusta
31.08.2010
|
| Maanvuokralain tarkistamista käsitelleestä oikeusministeriön työryhmämietinnöstä on saatu lausunnot 33 viranomaiselta ja yhteisöltä. Suurin osa lausunnonantajista katsoi, että ehdotetut muutokset parantaisivat sekä vuokranantajan että vuokralaisen asemaa ja vaikuttaisivat myönteisesti maaseutuelinkeinojen harjoittamiseen. |
Yhdistyslain uudistukset voimaan 1. syyskuuta
30.08.2010
|
| Yhdistyslaki uudistuu syyskuun alusta vastaamaan paremmin erimuotoisten yhdistysten tarpeita sekä nykyaikaisen kansalais- ja järjestötoiminnan vaatimuksia. Jäsenten vaikutusmahdollisuuksia lisätään sallimalla etäosallistuminen yhdistysten ja valtuutettujen kokouksiin. Lisäksi nykyinen maallikkotilintarkastus muuttuu toiminnantarkastukseksi. |
Kuluttajaluottojen tarjontaan enemmän vastuullisuutta - pikaluottoyrityksille pakollinen rekisteröinti
26.08.2010
|
| Kulutusluottoja koskeva lainsäädäntö uudistuu kokonaan. Luotonantajat velvoitetaan rekisteröitymään ja noudattamaan hyvää luotonantotapaa. |
Sähköistä tiedoksiantoa halutaan lisätä
26.08.2010
|
| Viranomaisten mahdollisuuksia lähettää asiakirjoja ja päätöksiä tiedoksi sähköisenä viestinä, kuten sähköpostitse, halutaan lisätä. Eduskunnalle huomenna 27.8. presidentin esittelyssä annettavan esityksen mukaan sähköistä tiedoksiantoa voitaisiin käyttää tilanteissa, joissa muuten käytetään ns. tavallista tiedoksiantoa eli joissa tiedoksianto yleensä toimitetaan tavallisena kirjeenä postitse vastaanottajalle. |
Suomalaisehdokkaiden nimeäminen kansainvälisten ja EU:n tuomioistuinten tuomarin tehtäviin avoimemmaksi
26.08.2010
|
| Suomen kansallisten ehdokkaiden nimeämiseen kansainvälisten ja EU:n tuomioistuinten tuomarin tehtäviin liittyvät menettelyt yhdenmukaistuvat, kun järjestelmää koskevat säännökset lisätään lakiin marraskuun alusta. |
Työryhmän ehdotus selkeyttää menettelyä hallintotuomioistuimissa sai kannatusta
25.08.2010
|
| Oikeusministeriön työryhmän hallintolainkäytön kehittämistä koskevasta välimietinnöstä on valmistunut lausuntotiivistelmä. |
Oikopolkuja
Nyt esillä
OIKEUSMINISTERIÖ
PL 25
00023 Valtioneuvosto
Eteläesplanadi 10, Helsinki
Puhelin 09 160 03
Faksi 09 1606 7730
oikeusministerio(at)om.fi