| Hallitus eli valtioneuvosto | Tekstiversio |
Hallitukseen eli valtioneuvostoon kuuluu pääministeri ja tarvittava määrä muita ministereitä. Ministerien on oltava rehellisiksi ja taitaviksi tunnettuja Suomen
kansalaisia. Ministerit ovat työstään vastuussa eduskunnalle.
Eduskunta valitsee pääministerin, jonka tasavallan presidentti nimittää tähän tehtävään. Pääministeri johtaa valtioneuvoston toimintaa. Muut ministerit presidentti
nimittää pääministerin ehdotuksen mukaisesti.
Hallituksen tehtävä on hoitaa valtion asioita. Sen päätyö on valmistella eduskunnassa tehtäviä päätöksiä. Valtioneuvostossa on tarvittava määrä ministeriöitä, kuten ulkoministeriö ulkopolitiikan hoitoa varten ja sosiaali- ja terveysministeriö sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämiseksi.
Suomi on Euroopan unionin jäsen. Valtioneuvosto johtaa valmistautumista unionin päätöksentekoon ja huolehtii unionissa tehtyjen päätösten toimeenpanosta. Pääministeri edustaa Suomea Euroopan unionissa niissä tilanteissa, joissa tarvitaan valtion korkeinta johtoa.