Eduskunta säätää laitTekstiversio

Eduskunnan tärkein tehtävä on säätää lakeja. Esitys uudesta laista tai vanhan lain muuttamisesta tulee useimmiten hallitukselta. Myös kansanedustajat voivat tehdä esityksiä laeista. Lisäksi kansalaiset voivat tehdä eduskunnalle aloitteen lain säätämisestä jostain asiasta. Aloitteen tekemiseen tarvitaan vähintään 50 000 Suomen kansalaista, joilla on äänioikeus.

Valtion talousarviosta päättäminen kuuluu eduskunnalle. Hallitus tekee talousarviosta esityksen eduskunnalle, joka tekee siitä lopullisen päätöksen. Myös kansanedustajat voivat tehdä esityksiä valtion talousarvioon.

Talousarvio sisältää valtion tulot ja menot. Valtion tuloja ovat esimerkiksi kansalaisilta kerättävät verot ja maksut. Valtion menoja ovat esimerkiksi kansalaisille annettavat tuet ja palvelut, joista eduskunta tekee päätöksen. Eduskunta päättää myös valtion omaisuuden ja velkojen hoidosta.

Eduskuntatyössä käytetään suomen tai ruotsin kieltä.

Perustuslaki sisältää myös muita yksityiskohtaisia määräyksiä eduskunnan työtä varten.