Oikeusministeriö - Justitieministeriet

KOKO ESITE ON TULOSTETTAVISSA SIVUN OIKEASTA YLÄREUNASTA. 

Mikä on hallinto-oikeus?

Tuomioistuimet on Suomessa jaettu kahteen päälinjaan: yleisiin tuomioistuimiin ja hallintotuomioistuimiin. Hallintotuomioistuimia ovat korkein hallinto-oikeus ja kahdeksan hallinto-oikeutta. Ne on nimetty sijaintipaikkakuntiensa mukaan Helsingin, Hämeenlinnan, Kouvolan, Kuopion, Oulun, Rovaniemen, Turun ja Vaasan hallinto-oikeuksiksi. Ahvenanmaalla toimii oma hallintotuomioistuin.

Kukin hallinto-oikeus käsittelee hallintolainkäyttöasiat yhden tai useamman maakunnan alueella. Eräiden asiaryhmien oikeuskäsittely on kuitenkin keskitetty vain yhteen hallinto-oikeuteen. Esimerkiksi arvonlisäveroasiat ja turvapaikka-asiat käsitellään Helsingin hallinto-oikeudessa ja ympäristönsuojelulain sekä vesilain mukaiset asiat Vaasan hallinto-oikeudessa.

Hallinto-oikeus käsittelee yksityisten ihmisten ja yhteisöjen valituksia viranomaisten hallintoasioissa tekemistä päätöksistä. Hallinto-oikeuksiin valitetaan muun muassa:

• veroasioista,
• sosiaali- ja terveydenhuoltoasioista, kuten toimeentulotukeen, vammaisten tukemiseen, lastensuojeluun sekä mielenterveyskysymyksiin liittyvistä päätöksistä,
• ympäristö-, rakentamis- ja maankäyttöasioista, kuten ympäristö- ja rakennuslupiin liittyvistä päätöksistä,
• kuntien itsehallintoon kuuluvista asioista,
• elinkeinon harjoittamiseen liittyvistä viranomaisten päätöksistä,
• erilaisista viranomaisten päättämistä maksuista kuten pysäköintivirhemaksuista, joukkoliikenteen tarkastusmaksuista ja jätemaksuista.

Useissa asioissa valituksen saa tehdä suoraan hallinto-oikeudelle. Veroasioissa, kunnallisasioissa ja monissa sosiaaliasioissa on viranomaisen ratkaisuun tyytymättömän kuitenkin ensin haettava asianomaiselta viranomaiselta päätöksen oikaisemista. Vasta oikaisumenettelyssä tehdystä päätöksestä voi valittaa hallinto-oikeuteen.

Hallinto-oikeuslaki (430/1999) ja hallintolainkäyttölaki (586/1996) ovat Internetissä valtion säädöstietopankissa osoitteessahttp://www.finlex.fi

Päivitetty 30.9.2005
Oikeusministeriö

Hallinnossa on yleinen valitusoikeus. Viranomaisen päätöksestä, jolla asia ratkaistaan lopullisesti, saa yleensä aina valittaa. Jos päätös on valituskelpoinen, viranomaisen on liitettävä siihen valitusosoitus. Siinä kerrotaan, missä ajassa ja minne valitus on tehtävä. Valitusosoitusta noudattaen tehty valitus katsotaan aina oikein tehdyksi.

Jos viranomainen ei ole liittänyt päätökseensä valitusosoitusta, syytä siihen kannattaa tiedustella kyseiseltä viranomaiselta.

Valituskirjelmässä valittajan on ilmoitettava hallinto-oikeudelle:

• miltä kohdin päätökseen halutaan muutosta (kokonaan vai osittain),
• minkälainen muutoksen tulisi olla,
• mitkä ovat muutosvaatimuksen perusteet.

Valituskirjelmä kannattaa kirjoittaa huolella. Kirjelmän sisältö voi ratkaista sen, kuinka laajalti asia käsitellään hallinto-oikeudessa. Hallinto-oikeus ei useinkaan voi tutkia asiaa laajemmin kuin on vaadittu. Selkeästi ilmaistut vaatimukset ja niiden perusteet edistävät asian käsittelyä ja oikean lopputuloksen syntymistä.

Kun valituskirjelmä on tullut hallinto-oikeuteen, hallinto-oikeus hankkii asiasta lausunnon päätöksen tehneeltä viranomaiselta. Myös päätöksen perustana olevat asiakirjat hankitaan. Hallinto-oikeus voi pyytää asianosaisia toimittamaan asian ratkaisemiseksi tarpeellista lisäselvitystä. Hallinto-oikeus voi myös omasta aloitteestaan hankkia tarvittavaa lisäselvitystä.

Sen jälkeen valittajalta pyydetään selitys hallinto-oikeuden hankkimien lausuntojen ja selvitysten johdosta.

Suurin osa hallinto-oikeuteen tulleista valituksista ratkaistaan asiasta kertyneen kirjallisen aineiston perusteella ilman, että asianosaisia kuullaan suullisesti. Hallinto-oikeudessa kuitenkin toimitetaan myös suullisia käsittelyjä.

Valittaja tai hänen vastapuolensa voi pyytää hallinto-oikeutta toimittamaan valitusta tutkittaessa suullisen käsittelyn. Pyyntö on perusteltava esittämällä, miksi kirjallinen käsittely on riittämätön ja mitä selvitystä suullisessa käsittelyssä tultaisiin esittämään.

Hallinto-oikeuden on yleensä toimitettava suullinen käsittely, jos asianosainen sitä pyytää. Suullinen käsittely voidaan kuitenkin jättää toimittamatta, jos valituksessa esitettyä vaatimusta ei voida lainkaan tutkia tai jos se hylätään heti. Suullinen käsittely voidaan jättää toimittamatta myös, jos se on ilmeisen tarpeeton.

Suullisessa käsittelyssä asianosaiset ja viranomaiset esittävät yleensä aluksi tuomioistuimen jäsenille käsityksensä valituksen kohteena olevasta päätöksestä ja sen muuttamiseksi tehdystä valituksesta. Tuomioistuimen jäsenet voivat tällöin esittää kysymyksiä. Tämän jälkeen tavallisesti kuullaan asianosaisten tai tuomioistuimen itsensä nimeämiä todistajia.

Hallinto-oikeus kutsuu valittajan, muun yksityisen asianosaisen tai viranomaisen nimeämät todistajat, jos kutsumista pyydetään tuomioistuimelta. Jollei tällaista kutsumisapua pyydetä, tuomioistuimelle on kuitenkin syytä etukäteen ilmoittaa, keitä todistajia on tulossa suulliseen käsittelyyn.

Suullisessa käsittelyssä voidaan tehdä asian käsittelyyn liittyviä ratkaisuja, mutta itse pääasiaa ei ratkaista välittömästi suullisen käsittelyn päätyttyä. Tavallisesti ratkaisu lykätään tehtäväksi istunnossa, missä yleisö ei voi olla läsnä.

Suullinen käsittely ei syrjäytä kirjallista oikeudenkäyntiaineistoa vaan täydentää sitä. Suullisessa käsittelyssä ei ole sen vuoksi tarpeen käsitellä uudestaan muuta kuin sellainen aineisto, josta ollaan erimielisiä tai josta halutaan esittää tarkempaa selvitystä.

Hallinto-oikeus voi rajoittaa suullista käsittelyä esimerkiksi niin, että siinä käsitellään vain osaa asiasta.

Hallinto-oikeus toimittaa myös katselmuksia eli käy paikan päällä tekemässä havaintoja oikeudenkäynnin kohteena olevasta esineestä tai paikasta. Katselmuksia tehdään erityisesti rakennus- ja ympäristöasioissa.

Kun kaikki asian selvittämiseksi tarvittava aineisto on koossa, hallinto-oikeus tekee asiassa päätöksen. Päätös lähetetään asianosaisille postitse. Kiireellisissä asioissa päätöksestä voidaan tiedottaa muutenkin.

Päätöksen tekemiseen osallistuu vähintään kolme tuomaria. Päätös tehdään asian esittelijän päätösehdotuksen perusteella. Mielenterveys-, lastensuojelu-, kehitysvamma-, päihdehuolto- ja tartuntatautiasioissa päätöksentekoon osallistuu kaksi tuomaria ja asiantuntijajäsen. Vesilain ja ympäristönsuojelulain mukaisten asioiden käsittelyyn osallistuu yksi tai useampi tuomari, joka on tekniikan tai luonnontieteiden asiantuntija.

Hallinto-oikeuden päätöksestä saa yleensä valittaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Esimerkiksi veroasioissa saa hallinto-oikeuden päätöksestä kuitenkin valittaa vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan. Valittaminen hallinto-oikeuden päätöksestä on kokonaan kielletty vain eräissä harvoissa asiaryhmissä.

Korkein hallinto-oikeus on ylin hallintotuomioistuin, joka viimeisenä asteena ratkaisee kysymyksen hallintopäätöksen lain- ja oikeudenmukaisuudesta.

Hallinto-oikeus antaa päätöksensä yhteydessä valittamista koskevat ohjeet.

Jos valittaja häviää juttunsa, hän saattaa joutua korvaamaan vastapuolenaan olevan yksityisen asianosaisen oikeudenkäyntikulut. Kulut tuomitaan korvattaviksi, jos on kohtuutonta, että vastapuoli joutuisi pitämään ne vahinkonaan. Jutun häviäminen ei siis automaattisesti johda toisen oikeudenkäyntikulujen korvaamiseen.

Vastapuolenaan olevan julkisyhteisön kulut valittaja joutuu maksamaan vain poikkeustapauksessa - lähinnä silloin, kun tuomioistuin katsoo hänen suorastaan väärinkäyttäneen oikeusturvakeinoja.

Jos valittaja voittaa juttunsa hallinto-oikeudessa, päätöksen tehnyt viranomainen voidaan tuomita korvaamaan valittajan oikeudenkäyntikulut. Myös tällöin edellytetään, että on kohtuutonta, jos valittaja joutuisi pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Lisäksi oikeudenkäynnin on todettava aiheutuneen viranomaisen virheestä. Niinpä valittaja ei saa aina korvausta oikeudenkäyntikuluistaan voittaessaan.

Kulujen korvauksen saamiseksi on niistä esitettävä vaatimus. Kulut voidaan määrätä korvattaviksi kokonaan tai osittain.

Jos valittaja häviää jutun hallinto-oikeudessa, hän joutuu esimerkiksi kunnallisasioissa ja ympäristöasioissa maksamaan valtiolle oikeudenkäyntimaksun. Eräissä asiaryhmissä, kuten veroasioissa ja suurimmassa osassa sosiaaliasioita ei maksua kuitenkaan peritä.

Yksityinen henkilö pystyy yleensä hoitamaan asiansa hallintoviranomaisissa itse ilman oikeudellista apua. Oikeudellisen avun hankkiminen voi kuitenkin olla perusteltua valitettaessa hallintoviranomaisen päätöksestä.

Oikeudellista apua saa asianajajilta, valtion oikeusaputoimistoissa työskenteleviltä julkisilta oikeusavustajilta tai muilta lakimiehiltä. Asianajajien ja julkisten oikeusavustajien toiminta on valvottua.

Julkisin varoin kustannetun oikeusavun antamisesta päättää hakemuksesta valtion oikeusaputoimisto.

Todistaminen on kansalaisvelvollisuus: todistajan on aina tultava oikeuteen ellei hänellä ole laillista estettä (esimerkiksi lääkärintodistus sairaudesta). Esteestä on ilmoitettava tuomioistuimelle.

Aluksi todistaja vannoo todistajan valan tai antaa vastaavan vakuutuksen.

Todistajan on oikeudessa kerrottava kaikki, mitä hän tietää käsiteltävästä asiasta, ellei todistajan vaitiolo-oikeus tai -velvollisuus ole esteenä. Hänen on puhuttava totta. Jos todistajan havaitaan valehdelleen tai salanneen jotakin asiaan vaikuttavaa, hän joutuu syytteeseen perättömästä lausumasta. Perättömään lausumaan syyllistynyt tuomitaan yleensä vankeusrangaistukseen.

Asianosaisen lähisukulaisen ei tarvitse todistaa vastoin tahtoaan. Jos lähisukulainen kuitenkin suostuu todistamaan, hänelläkin on velvollisuus pysyä totuudessa.

Tarvittaessa oikeuden puheenjohtaja selvittää todistajalle, milloin hän voi kieltäytyä vastaamasta johonkin kysymykseen. Todistaja ei esimerkiksi ole velvollinen paljastamaan seikkoja, jotka saattaisivat johtaa syytteen nostamiseen häntä itseään tai hänen lähiomaistaan vastaan. Myöskään liike- tai ammattisalaisuutta ei tarvitse paljastaa, ellei oikeus siihen erityisesti velvoita.

Todistajalla on oikeus saada kohtuullinen korvaus tarpeellisista matka- ja toimeentulokustannuksista sekä taloudellisesta menetyksestä. Todistajanpalkkion maksaa yleensä todistajan nimennyt yksityinen asianosainen tai valituksen kohteena olevan päätöksen tehnyt viranomainen. Yksityisen asianosaisen kutsuman todistajan palkkio voidaan maksaa valtion varoista, jos todistajan kuuleminen on ollut asian ratkaisemiselle tärkeää.

Oikeusapua saavan asianosaisen nimeämälle todistajalle maksetaan todistajanpalkkio valtion varoista.