Tietoa sivustostaTekstiversio

Oikeusministeriön www.om.fi-verkkopalveluun on koottu tietoa mm. ministeriöstä, sen toiminnasta ja tehtävistä sekä ministeriössä valmisteilla olevista lainsäädäntö- ja kehittämishankkeista.

Oikeusministeriön uudistettu verkkopalvelu avattiin 11.9.2006. Palvelu uudistettiin teknisesti, visuaalisesti ja osin myös sisällöllisesti. Graafisen suunnittelun toteutti Oikeushallinnon tietotekniikkakeskuksen sähköinen asiointi ja web-järjestelmät -tiimi. Teknisestä toteutuksesta vastasi Logica.

Uudistus koski myös ruotsin- ja englanninkielisiä kieliversioita. Palvelun suomen- ja ruotsinkieliset osiot ovat sisällöltään laajimmat. Verkkopalvelusta löytyy jonkin verran tietoa myös mm. saameksi, saksaksi ja venäjäksi.

Palvelua ylläpitää ja siitä vastaa oikeusministeriön viestintäyksikkö. Sisällön ylläpidossa pyritään sisällön oikeellisuuteen ja ajantasaisuuteen. Oikeusministeriö ei vastaa palvelussa mahdollisesti esiintyvistä virheistä. Ministeriö ei myöskään ole vastuussa sellaisesta haitasta, joka johtuu teknisestä häiriöstä tai palveluun linkitetystä materiaalista, joka on ulkopuolisten osapuolten julkaisemaa.

Rakenne

Sivuston käyttöliittymä on jaettu kolmeen palstaan. Vasemmalla palstalla on palvelun valikko, keskipalstalla sivun pääasiallinen sisältö ja oikealla palstalla Haku- ja Asiasanasto-linkit, kuvitusta sekä linkkejä muualle om.fi-palveluun tai muiden ylläpitämille sivustoille.

Etusivu
Palvelun etusivulta löytyvät oikeusministeriön hallinnonalaa koskevat uusimmat uutiset. Etusivulla on linkkejä muihin oikeusministeriön ylläpitämiin sivustoihin, kuten säädöstietopankki Finlex.fi ja Vaalit.fi, sekä om.fin suosituimpiin sivuihin. Etusivulta on pääsy myös oikeuslaitoksen verkkopalveluun sekä muihin hallinnonalan sivustoihin.

Sivusto koostuu seitsemästä pääosiosta:

Ministeriö
Osioon on koottu tietoa oikeusministeriön ja sen hallinnonalan toiminnasta, ministeriön organisaatiosta, tehtävistä, tavoitteista ja taloudesta sekä oikeusministeriöstä työnantajana, oikeusasioista EU:ssa ja ministeriön työntekijöiden yhteystietoja vastuualueittain. Lisäksi osiossa on linkkejä hallinnonalan sivustoille sekä mm. eri maiden oikeusministeriöihin ja eri maiden lainsäädäntöä sisältäville sivustoille. Osiossa on myös tietoa ministeriön toiminnasta pohjoissaameksi.

Ajankohtaista
Ajankohtaista-osiossa ovat uutiset, ministerin pitämät puheet ja hänen vastauksensa kirjallisiin kysymyksiin sekä näiden sisältöjen arkistot. Osiosta löytyvät myös ministeriössä avoinna olevat työpaikat, Tietoa arjen ongelmiin -sivu sekä tietoa RSS-syötteistä ja niiden käytöstä sekä arkistoidut sivukokonaisuudet.

Valmisteilla
Osiossa on ministeriössä valmisteltavana olevat lainsäädäntö- ja kehittämishankkeet. Valmisteilla-osioon on koottu kuluvan istuntokauden aikana eduskunnalle annettavaksi suunnitellut hallituksen esitykset, käynnissä olevat ministeriön työryhmät ja toimikunnat sekä parhaillaan lausunnolla olevat mietinnöt ja ehdotukset.

Julkaisut
Julkaisut-osiossa sijaitsevat julkaisusarjat, joihin kuuluvat komiteanmietinnöt, työryhmämietinnöt ja ministeriön julkaisut. Jos julkaisuun liittyy tiedote, siihen on linkki julkaisun otsikon alla. Lisäksi osiosta löytyvät monistesarjat lausunnoista ja selvityksistä sekä toiminnasta ja hallinnosta.

Osioon on koottu myös ministeriön laatimat esitteet, kuten tietoa avioliittolaista ja perustuslaista. Esitteitä on ruotsin ja englannin lisäksi saatavilla mm. saamen, ranskan ja venäjän kielellä sekä selkokielellä. Esitteet ovat tulostettavissa kokonaisuudessaan sivujen oikeassa yläreunassa olevan linkin avulla. 

Osiosta löytyvät myös ministeriön oikeuspoliittiset strategiset tavoitteet, hallinnonalan OHOI- ja Haaste-lehdet, toimintakertomukset sekä kaupanvahvistajien käyttöön tarkoitettuja lomakkeita.

Perussäännöksiä
Perussäännöksiä-sivuille on koottu tietoa lakien säätämisestä, laillisuuden valvonnasta, kansainvälisestä oikeusavusta, perustuslaista ja kielilaista, sekä muista keskeisistä ja ajankohtaisista laeista. 

Parempi sääntely 
Osioon on koottu tietoa säädösvalmistelun kehittämisestä. Osiossa on tietoa mm. paremman sääntelyn tavoitteista, vireillä olevista hankkeista, säädösehdotusten vaikutusten arvioinnista sekä säädösvalmistelussa käytettävistä ohjeista ja oppaista.

Yhteystiedot
Yhteystiedoista löytyvät ministeriön yhteystiedot osastoittain ja yksiköittäin. Siellä on myös opas asiointiin oikeusministeriössä sekä tietosuoja- ja rekisteriselosteet.

Toiminnot

Sivun yläreunaan muodostuva linkkipolku kertoo käyttäjän sijainnin sivustolla.

Jokaisen sivun ylälaidasta löytyvät linkit eri kieliversioihin sekä Tietoa sivustosta, Sivukartta ja Palaute. Palaute-sivulla on palautelomake palautteen antamista varten. Sivulla myös kerrotaan, kuinka palautetta voi lähettää ministeriöön.

Haku
Jokaisella sivulla on hakutoiminto, jonka avulla voi etsiä tietoa oikeusministeriön verkkosivuilta. Hakutoiminto löytyy myös ruotsin- ja englanninkielisiltä sivuilta. Tiedon löytymistä helpottavat myös sivukartta sekä aakkosellinen asiasanasto. Oikeusministeriön tiedotteita voi hakea myös valtioneuvoston tiedotearkistosta.

Asiasanasto
Aakkosellisen asiasanasto löytyy jokaisen sivun oikeasta reunasta. Siihen on koottu keskeiset asiasanat om.fin sisällöstä, ja ne toimivat linkkeinä kyseisen asiasanan sisältävälle sivulle. Lisäksi asiasanastosta löytyvät muut oikeusministeriön ylläpitämät verkkopalvelut.

Linkit
Palvelun sisäiset linkit aukeavat samaan selainikkunaan. Linkit palvelun ulkopuolelle avautuvat uuteen selainikkunaan.

Sivun sisältöön liittyvät linkit ovat pääsääntöisesti sisällön jälkeen tai sivun oikealla palstalla.

Pidempien sivujen alussa sisältö esitetään ns. sisällysluettelona, jolloin linkit vievät eri kohtiin saman sivun sisällä.

Tulostaminen
Tulostamista varten sivujen alareunassa on tulostuslinkki. Linkki avaa sisältösivun uudessa selainikkunassa, josta sivun tekstiversion voi tulostaa.

Tekstiversio
Oikeusministeriön verkkopalvelu on saatavilla myös tekstiversiona. Tekstiversioon pääset jokaisen sivun ylälaidassa olevasta Tekstiversio-linkistä. Tekstiversion suora osoite on http://www.om.fi/teksti.

Tekstin koko
Sivuston käyttöliittymä on skaalautuva eli käyttäjä voi muuttaa tekstien kokoa selaimen Näytä-valikosta valitsemalla Tekstin koko.

RSS-palvelu
Oikeusministeriön uutiset, oikeusministerin puheet sekä uusimmat julkaisusarjojen julkaisut ovat saatavilla RSS-palveluna. Uutis- ja puheotsikoiden yhteyteen tulee liittää maininta lähteestä. Otsikkolinkkien käyttö on sallittu ainoastaan hyvän tavan mukaisissa asiayhteyksissä, ja niitä ei saa käyttää osana maksullisia palveluja.

Oikeusministeriö pyrkii takaamaan RSS-sisällön oikeellisuuden, mutta se ei kuitenkaan vastaa sisällössä mahdollisesti esiintyvistä epätarkkuuksista tai virheistä.

Kuvat

Sivuston yläpalkissa näkyvä kuva on osa Lex-patsasta, joka on Walter  Runebergin (1838–1920) tunnetuimpia töitä. Veistos tunnetaan laillisuuden vertauskuvana, ja se on yksi Suomen poliittisen kuvataiteen perusteoksia. Patsaassa on kuvattuna Suomen leijona, miekka ja perustuslain kilpi Suomi-neidon turvana.

Alun perin Patria-nimen saanut veistos on osa keisari Aleksanteri II:n patsaan (1894) neljästä jalustaveistoksesta Helsingin Senaatintorilla. Erillisenä teoksena Lex-patsasta on käytetty muun muassa Säätytalon portaikossa ja Tasavallan presidentin linnassa.

Oikeusministeriön viestintäyksiköllä on oikeudet palvelussa olevaan kuva-aineistoon. Sivuilla olevien kuvien kuvaajat on mainittu, jos kuvaaja on ulkopuolinen taho.

Tekijänoikeudet ja verkkopalveluun linkittäminen

Oikeusministeriöllä on kaikki oikeudet verkkopalvelussa julkaistavaan tekstiin, kuviin ja tallenteisiin, ellei muuta ole mainittu. Sivuilla olevien kuvien kuvaajat on mainittu, jos kuvaaja on ulkopuolinen taho.

Verkkopalvelussa oleviin teksteihin saa vapaasti linkittää ja tekstiä voi lainata, mutta tällöin lähde on ehdottomasti mainittava. Aineiston muunlaisesta käytöstä on aina sovittava erikseen oikeusministeriön viestintäyksikön kanssa.

Liitetiedostojen edelleen jakaminen ilman lupaa muualla kuin oikeusministeriön verkkopalvelussa on kielletty. Yksittäisiin kuviin linkittäminen on ehdottomasti kielletty.

Automaattinen tiedonkeräys ja tunnistetietojen käsittely

Oikeusministeriön verkkopalvelu on kaikille avoin eikä sivujen selaaminen edellytä rekisteröintiä. Verkkopalvelun käyttäjistä ei kerätä henkilötietoja, joista yksittäinen käyttäjä voitaisiin tunnistaa. Palvelun käytöstä kerätään kootusti tilastollista tietoa palvelun kokonaiskävijämäärästä, suosituimmista sivuista, palveluun sisääntulosivuista ja palvelusta poistumissivuista.

Tunnistetiedot talletetaan vain verkkopalvelun teknisen toteutuksen ja käytön varmistamiseksi sekä kehittämisen tueksi. Vain edellä mainittuja tehtäviä hoitava henkilöstö voi tehtäviensä edellyttämässä laajuudessa käsitellä tunnistetietoja. Tunnistetietoja ei saa ilmaista sivullisille muutoin kuin laissa erikseen säädetyissä tilanteissa. Lisätietoja tietosuojaselosteessa.

Tekniset suositukset

Verkkosivut toimivat Internet Explorer ja Netscape 4 ja sitä uudemmilla selainversioilla sekä Operalla, Mozillalla ja tekstipohjaisilla selaimilla.

PDF-muotoisten dokumenttien, kuten julkaisujen, lukemiseen tarvitaan Adobe Acrobat Reader -ohjelmaa. Ohjelman voi ladata ilmaiseksi Adobe Readerin verkkosivuilta.

Valtioneuvoston verkossa on tietoturvasyistä estetty eräiden liitetiedostotyyppien välitys. Estettyjä ovat sellaiset liitetiedostotyypit, joita yleisesti käytetään virusten tai muun suoritettavan mahdollisesti haitallisen ohjelmakoodin välitykseen. Seuraavat yleisesti käytetyt liitetiedostotyypit poistetaan valtioneuvoston verkkoon tulevasta ja sieltä lähtevästä sähköpostiliikenteestä: .bin, .exe, .cmd, .com, .reg, .scr, .lnk, .mdb, .vbs. Asiasta enemmän valtiovarainministeriön verkkosivuilla.

Palaute ja lisätietoja

Sivuston sisällöstä voi antaa palautetta ministeriön viestintäyksikköön osoitteella viestinta.om(at)om.fi. Palautetta voi lähettää myös käyttämällä sivuillamme olevaa palautelomaketta. Virallinen posti tulee lähettää kirjaamon sähköpostiosoitteeseen oikeusministerio(at)om.fi.

Lisätietoja verkkopalvelusta saa viestintäyksiköstä.

Päivitetty 17.4.2009