Rikosoikeudellisia menettelyjä koskevien toimivaltaristiriitojen ehkäisemistä ja ratkaisemista koskevan puitepäätöksen kansallinen täytäntöönpanoTekstiversio

1. Tavoite ja tehtävät
EU:n neuvosto on tehnyt 30 päivänä marraskuuta 2009 puitepäätöksen 2009/948/YOS rikosoikeudellisia menettelyjä koskevien toimivaltaristiriitojen ehkäisemisestä ja ratkaisemisesta. Puitepäätöksen päätarkoituksena on ehkäistä ja ratkaista toimivaltaristiriitoja ja siten välttää tarpeettomia päällekkäisiä rikosprosesseja ja tuomioita.


2. Hankkeeseen liittyvät asiakirjat
EUVL 15.12.2009 L 328


3. Keskeinen sisältö
Puitepäätös koskee tilanteita, joissa kahdella tai useammalla jäsenvaltiolla on toimivalta käsitellä samaa henkilöä koskevia samoja tosiseikkoja rikosoikeudellisessa menettelyssä. Puitepäätös sisältää säännöksiä tietojenvaihtomenettelystä mahdollisten toimivaltaristiriitojen ehkäisemiseksi ja havaitsemiseksi. Lisäksi puitepäätöksessä on säännöksiä siitä, kuinka jäsenvaltioiden tulisi menetellä sopiakseen parhaiten soveltuvasta oikeuspaikasta, kun toimivaltaristiriita havaitaan.

Puitepäätöksen täytäntöönpanon yhteydessä valmistellaan myös ehdotukset esitutkinnan ja syytetoimien siirtämisestä Suomen ja muiden EU:n jäsenvaltioiden välillä.


4. Organisointi
Valmistelija
Mikkola, Sanna, lainsäädäntöneuvos, oikeusministeriö, puh. (09) 1606 7709


5. Taustatietoja
Puitepäätös perustuu Eurooppa-neuvoston kokouksessa marraskuussa 2004 hyväksyttyyn Haagin ohjelmaan.

Puitepäätöksen taustalla on myös komission vihreä kirja toimivaltaristiriidoista ja ne bis in idem -periaatteen soveltamisesta rikosoikeudellisissa menettelyissä, KOM(2005) 696 lopullinen.


6. Aikataulu
Jäsenvaltioiden on 15 päivään kesäkuuta 2012 mennessä toteutettava tarvittavat toimenpiteet puitepäätöksen säännösten noudattamiseksi. Hallituksen esitys on tarkoitus antaa eduskunnalle maaliskuussa 2012.


7. Vaikutukset
Puitepäätöksellä vahvistetaan jäsenvaltioiden välisiä menettelyjä päällekkäisten rikosoikeudellisten menettelyjen ehkäisemiseksi ja ratkaisemiseksi. Tämä edistää rikosasioiden nopeaa ja tehokasta käsittelyä, mikä säästää viranomaisten resursseja ja parantaa yksilön oikeusturvaa. Myös esitutkinnan ja syytetoimien siirtämistä koskevat säännökset edistävät rikosasioiden nopeaa ja tehokasta käsittelyä.


8. Muut tiedot
EU/2009/0550
OM/1/481/2009
OM002:00/2012

 

Päivitetty: 20.1.2012