Valtioneuvoston kertomus kielilainsäädännön soveltamisesta 2009, yhteenveto kappaleista kolme ja kahdeksan.

Valtioneuvosto ehdotti jo edellisessä kertomuksessaan kielilainsäädännön soveltamisesta 2006, että viranomaisten tulee sisällyttää kielellisten oikeuksien toteutuminen ohjausasiakirjoihin ja päätöksiin sekä kehittää tapoja valvoa ja arvioida kielilainsäädännön toteutumista käytännössä. Niistä tiedoista, jotka oikeusministeriö keräsi valmistellessaan valtioneuvoston kertomusta 2009, käy ilmi, että kielilainsäädännön toteutumiseen liittyvä suunnittelu, valvonta ja arviointi on edelleen harvinaista viranomaisten keskuudessa.

Tällä hetkellä viranomaiset suunnittelevat toimintansa yleensä virka-alueen enemmistön kielellä, useimmiten suomeksi. Ministeriöiden ohjausasiakirjoissa ei myöskää erikseen mainita velvollisuutta järjestää toiminta kahdella kielellä. Erillistä mainintaa ei pidetä tarpeellisena, koska kielilainsäädäntö velvoittaa viranomaisia, ja kaksikielisyyttä pidetään itsestään selvyytenä. Kunnissa tilanne on sama kuin ministeriöissä. Vain muutama harva kunta on laatinut koko kunnan hallinnolle tarkoitettua erillisen suomen- ja ruotsinkielistä palvelua koskevan ohjausasiakirjan.

Kielilainsäädännön soveltamista ei viranomaisissa yleensä valvota erikseen. Valtioneuvosto on ehdottanut, että viranomaiset suomen- ja ruotsinkielisen palvelun järjestämiseksi asettavat pysyviä työryhmiä,joilla on selkeästi määritelty toimeksianto ja raportointivelvollisuus. Tällaisia elimiä ei toistaiseksi ole perustettu. Kielilainsäädännön soveltamista koskevaa valvontaa tai seurantaa ei oikeastaan ole järjestetty erityisen hyvin missään viranomaisessa, mutta monet kaksikieliset kunnat kuitenkin valvovat ja seuraavat tilannetta.

Valtioneuvoston kertomuksesta kielilainsäädännön soveltamisesta 2009 käy ilmi, että sekä valtion keskushallinto että sen alainen hallinto luottaa siihen, että kielellisten oikeuksien toteutumisesta huolehditaan ilman erityistä valvontaa tai ohjeistusta. Samaan aikaan paikallis- ja aluehallintoviranomaiset tuntuvat kuitenkin odottavan, että ne saisivat keskushallinnolta tarkempia ohjeita palvelun antamisesta suomeksi ja ruotsiksi. Myös monen kaksikielisen kunnan ja kuntayhtymän henkilöstö kaipaa tarkempia ohjeita.

Monet viranomaiset pitävät kielteisen palautteen puutetta merkkinä siitä, että suomen- tai ruotsinkielinen palvelu toimii hyvin. Asiakaspalaute ei kuitenkin anna varmaa tietoa siitä, miten viranomainen suoriutuu kielellisistä velvollisuuksistaan, sillä kansalaiset eivät läheskään aina anna palautetta vaikka siihen olisikin syytä.

Kertomuksessaan kielilainsäädännön soveltamisesta 2009 valtioneuvosto ehdottaa, että viranomaisten tulisi:

• sisällyttää kielellisten oikeuksien toteutuminen ohjausasiakirjoihin, pidemmän aikavälin suunnitelmiin ja päätöksiin sekä erillisiin kielisuunnitelmiin.
• punnita vaihtoehtoja palveluja suunniteltaessa ja järjestettäessä ja valita ratkaisut siten, että palvelujen järjestämistapa tuottaa kielellisten oikeuksien toteuttamisen kannalta parhaimman tuloksen.
• selvittää ratkaisuissaan, miten ne edistävät molempien kansalliskielten käyttöä kielilain edellyttämällä tavalla.
• kehittää tapoja valvoa kielilainsäädännön noudattamista omalla toimialallaan, mukaan lukien alaisessa hallinnossaan, ja esimerkiksi perustaa tätä varten erityisiä työryhmiä.
• kehittää arviointimenetelmiä sen selvittämiseksi, miten kansalliskielet otetaan huomioon esimerkiksi asiakaspalvelussa ja henkilöstöpolitiikassa.
• kehittää asiakaspalautejärjestelmiä jotka varmistavat sen, että kansalaiset voivat vaivatta ilmoittaa viranomaisille mahdollisista kielilainsäädännön toteutumiseen liittyvistä puutteista, ja että palaute tulee asianmukaisesti johdon tietoon.
• kehittää seurantavälineitä sen selvittämiseksi, miten asiakkaiden kokevat palvelun kansalliskielillä toteutuvan.

Lue lisää viranomaisten suunnittelusta, valvonnasta ja arvioinnista sekä seurantajaksoa 2006-2009 koskevat päätelmät valtioneuvoston kertomuksen kappaleista kolme ja kahdeksan.