Julkisuus- ja salassapitolainsäädännön keskeisin laki on laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (621/1999; julkisuuslaki). Laki toteuttaa hallitusmuodossa säädettyä perusoikeutta – jokaisen oikeutta saada tieto viranomaisten julkisista asiakirjoista. Asiakirjojen julkisuus on pääsääntö: viranomaisten asiakirjat ovat julkisia, jollei tiedonsaantia niistä ole välttämättömistä syistä lailla rajoitettu (julkisuusperiaate).

Lainsäädännön uudistamiseksi säädettiin lisäksi laki eräiden salassapitosäännösten kumoamisesta (623/1999) sekä tehtiin muutoksia 70 eri lakiin ja annettiin 7 asetusta. Uudistus aiheutti muutoksia yhteensä yli 150 eri säädökseen.

Uudistuksen tavoitteet

Uudistuksen yleisinä tavoitteina on:

• tehostaa, syventää ja laajentaa julkisuusperiaatteen toteutumista julkisten tehtävien hoidossa;
• lisätä valmistelun julkisuutta;
• edistää tiedonsaantia ja hyvää tiedonhallintatapaa;
• selkeyttää salassapitoperusteita; sekä
• luoda perusteet viranomaisten välisen tietojenvaihdon yhdenmukaiselle sääntelylle.

Julkisuuslain tarkoitus on kirjattu lain 3 §:ään. Viranomaistoiminnan avoimuuden avulla pyritään antamaan yksilöille ja yhteisöille mahdollisuus valvoa julkisen vallan ja julkisten varojen käyttöä, muodostaa vapaasti mielipiteensä sekä vaikuttaa julkisen vallan käyttöön ja valvoa oikeuksiaan ja etujaan.

Säännösten soveltamisala aikaisempaa laajempi

Asiakirjajulkisuuslaki sisälsi säännökset viranomaisen asiakirjan julkisuuden määräytymisestä sekä tietojen antamisessa noudatettavasta menettelystä. Asiakirjan salassapitoa ja virkamiesten vaitiolovelvollisuutta koskevat säännökset olivat pääosin eri alojen lainsäädännössä.

Uuden julkisuuslain soveltamisala on aikaisempaa huomattavasti laajempi. Laki sisältää säännökset oikeudesta saada tieto julkisista asiakirjoista, virkamiesten ja viranomaisissa toimivien vaitiolovelvollisuudesta, asiakirjojen salassapidosta sekä viranomaisten velvollisuuksista edistää tiedonsaantia ja hyvää tiedonhallintatapaa.

Julkisuussäännökset koskemaan kaikkea julkisen vallan käyttöä

Asiakirjajulkisuuslaissa viranomaisilla tarkoitettiin valtion, kunnan ja kirkollisen ja muun itsehallintoyhdyskunnan viranomaisia. Käytännössä oli epäselvää, missä laajuudessa laki koski valtion ja kuntien liikelaitoksia. Lakia ei voitu soveltaa lainsäädännön nojalla julkisia tehtäviä hoitaviin yksityisiin organisaatioihin.

Uudessa julkisuuslaissa tiedonsaantioikeus on aikaisempaa kattavampi: laki koskee myös yksityisoikeudellisia yhteisöjä ja yksityisiä henkilöitä niiden suorittaessa julkisen vallan käyttöön kuuluvaa tehtävää lainsäädännön nojalla (4 § 2 mom.). Tällaisia ovat mm. työeläkelaitokset. Laissa on muutoinkin pyritty määrittelemään ne organisaatiot, joihin lakia sovelletaan (4 § 1 mom.) ja siten poistamaan aikaisemmin esiintyneet epäselvyydet. Esim. valtion ja kunnan liikelaitosten asiakirjat kuuluvat lain soveltamisalan piiriin.

Julkisuuslaki on rakennettu viranomaisten erillisyyden periaatteelle. Viranomaiset ovat lakia sovellettaessa toisiinsa nähden itsenäisiä. Tällä on merkitystä erityisesti valmistelun julkisuuden kannalta: esim. ministeriön toiselle ministeriölle antama lausunto lainsäädäntöasiassa tulee julkiseksi, kun se on allekirjoitettu lausunnon antavassa ministeriössä.

Laki koskee myös sähköisiä asiakirjoja

Asiakirjan käsite on kattava. Sääntely on pyritty tekemään mahdollisimman välineneutraaliksi. Asiakirjan määritelmä ei tee eroa sen mukaan, minkälaiselle alustalle ja minkälaisin keinoin viesti on saatavissa selville. Myöskään viestin laadintatavalla (käsin, konekirjoituksella, erilaisilla painotekniikoilla, sähköisesti tai optisesti) tai asiakirjan alkuperäisyydellä ei ole lain soveltamisen kannalta merkitystä. Asiakirjan ei liioin tarvitse olla allekirjoitettu tai varmennettu kuuluakseen lain soveltamisalan piiriin.

Laki kohdistuu julkisuusperiaatteen kannalta keskeiseen viranomaisilla olevaan aineistoon. Tyypillisimpiä viranomaisten asiakirjoja ovat ratkaisut ja niiden valmisteluasiakirjat sekä ratkaisuja varten viranomaiselle toimitetut asiakirjat. Viranomaisen asiakirjoihin kuuluvat myös monet viranomaisten tosiasiallisen toiminnan yhteydessä laadittavat asiakirjat, kuten terveyskeskusten potilasrekisterit.

Valmistelu avoimemmaksi

Valmisteluasiakirjat laajemmin tiedonsaantioikeuden piiriin

Aikaisemman lain mukaan asiakirjat voitiin jakaa kolmeen eri ryhmään: julkisiin, salassa pidettäviin ja harkinnanvaraisesti julkisiin asiakirjoihin. Harkinnanvaraisesti julkisia olivat viranomaisten omassa keskuudessa syntyneet ehdotukset ja selvitykset sekä valmisteilla olevat asiakirjat. Tärkeä osa valmisteluaineistosta jäi näin viranomaisen luvasta riippuvaksi ja kansalaisten valvonnan ulkopuolelle.

Viranomaisten asiakirjojen julkiseksi tulon ajankohdat on uudessa laissa määritelty aikaisempaa tarkemmin. Julkisuuslain soveltamisalan piiriin kuuluva valmisteluaineisto tulee salassa pidettäviä asiakirjoja lukuun ottamatta julkiseksi viimeistään, kun asian käsittely on päättynyt kyseisessä viranomaisessa (6 § 1 mom. 9 k). Tämä merkitsee valmistelun julkisuuden olennaista lisäämistä. Uudet säännökset mahdollistavat aikaisempaa paremmin sen selvittämisen, minkälaisiin tietoaineistoihin ja arviointeihin viranomaisten toiminta perustuu.

Asiakirjat julkiseksi aikaisempaa varhaisemmassa vaiheessa

Tietyt yleisesti merkittävät valmisteluasiakirjat tulevat julkisiksi aikaisempaa varhaisemmassa valmisteluvaiheessa. Viranomaisen laatima tutkimus ja tilasto taikka niihin verrattavissa oleva yleisesti merkittävän ratkaisun tai suunnitelman vaihtoehtoja, perusteita ja vaikutuksia kuvaava selvitys tulee julkiseksi, kun se on valmis käyttötarkoitukseensa, vaikka tällainen asiakirja liittyy muutoin keskeneräiseen asiaan (6 § 1 mom. 5 kohta). Ministeriöiden talousarvioehdotukset tulevat julkisiksi samaan aikaan kuin valtiovarainministeriön ensimmäinen kannanotto, käytännössä siis heinäkuussa (6 § 1 mom. 4 k).

Valmisteluelimet viranomaisiksi

Viranomaisen toiselle viranomaiselle tekemät esitykset ja aloitteet sekä niiden valmisteluaineisto tulevat pääsäännön mukaan julkisiksi, kun esitykset ja aloitteet on allekirjoitettu (6 § 1 mom. 2 k). Tämä sääntö yhdessä sen kanssa, että itsenäistä valmistelutehtävää hoitavat on määritelty viranomaisiksi (4 § 1 mom. 8 k) lisää julkisuutta erityisesti valtion keskushallinnossa tapahtuvassa valmistelussa. Komiteoiden, toimikuntien ja työryhmien ehdotukset tulevat pääsäännön mukaan valmistuttuaan julkisiksi.

Viranomaisille erityinen tiedonantovelvollisuus keskeneräisissä asioissa

Laissa on erityinen säännös viranomaisen tiedonantovelvollisuudesta keskeneräisissä asioissa (19 §). Vastaavaa säännöstä ei sisältynyt aikaisemmin voimassa olleeseen lakiin.

Tietojenantovelvollisuus merkitsee, että viranomaisen on pidettävä saatavissa asiakirjoja, joista ilmenee valmisteltavaan asiaan liittyvät keskeiset tiedot. Velvoite koskee lainvalmisteluhankkeita sekä yleisesti merkittäviä suunnitelmia, selvityksiä ja ratkaisuja, kuten tulonjakoa, sosiaaliturvaa sekä ympäristön käyttöä ja suojelua koskevia suunnitelmia. Myös Euroopan yhteisössä valmisteilla olevat, norminantoon johtavat asiat, jotka kuuluvat asianomaisen ministeriön valmisteluvastuuseen, luetteloidaan.

Viranomaisen on pyydettäessä annettava suullisesti tai muulla sopivalla tavalla tietoja keskeneräisten asioiden käsittelyvaiheesta ja esillä olleista vaihtoehdoista sekä asiaan liittyvistä yksilöiden ja yhteisöjen vaikutusmahdollisuuksista. Velvoitteen tarkoituksena on korostaa viranomaisten toiminnan ja suunnittelun avoimuutta sekä mahdollistaa asioiden etenemisen seuranta.

Markkinavaikutteiset tiedot samanaikaisesti kaikille

Julkisuuslaissa edellytetään asiakirjan yhtäaikaista ja yleistä julkiseksi saattamista silloin, kun kysymys on sellaisista asiakirjoista, joihin sisältyvillä tiedoilla voi olla vaikutusta pääoma- ja rahoitusmarkkinoilla (8 §). Tällaisia tietoja ovat muun muassa rahapoliittiset päätökset sekä keskeiset taloudellista kehitystä kuvaavat tilastot ja muut tietoaineistot, kuten kokonaistuotantoa, ulkomaankauppaa, työllisyyden kehittymistä ja valtiontaloutta kuvaavat asiakirjat.

Viranomaisille velvollisuus edistää tiedonsaantia

Aikaisempi laki toteutti tiedonsaantioikeuksia säätämällä oikeuden saada asiakirjoista kopioita. Viranomaisten toimenpiteistä tiedonsaannin toteuttamiseksi ei ole säännöksiä.

Hallitusmuoto säätää julkiselle vallalle velvollisuuden turvata ja edistää perusoikeuksien toteutumista. Tämän vuoksi julkisuuslakiin on otettu säännökset viranomaisten velvollisuuksista edistää tiedonsaantioikeuden toteutumista.

Tietoa tuotettava aktiivisesti

Viranomaisilla on velvollisuus aktiivisesti tuottaa ja jakaa tietoa (20 §). Viranomaisen olisi edistettävä toimintansa avoimuutta sekä tässä tarkoituksessa tarvittaessa laadittava oppaita, tilastoja ja muita julkaisuja palveluistaan, ratkaisukäytännöstään ja kehityksestä toimialallaan.

Tilastojen, päätösrekisterien ja julkaisujen avulla on mahdollista saada yksittäisten asiakirjojen avulla saatavaa tietoa yleisempi ja usein myös jäsentyneempi ja monipuolisempi kuva viranomaisen toiminnasta sekä yhteiskuntaoloista ja julkisyhteisön toimenpiteiden vaikutuksesta niihin.

Asiakirjojen julkisuus on riittämätön keino etenkin niillä hallinnonaloilla, joilla yksittäisiä asioita koskevat asiakirjat ovat toimialan luonteen vuoksi merkittäviltä osin salassa pidettäviä, kuten sosiaalihuoltoa ja -turvaa toteutettaessa sekä yritystoimintaa tuettaessa. Viranomaisella on sitä laajempi velvollisuus tuottaa tilastoja, julkaisuja ja päätöksentekoa kuvaavia aineistoja, mitä laajemmin viranomaisen toimintaa koskevat asiakirjat ovat salassa pidettäviä.

Toiminnasta ja kansalaisten oikeuksista tiedotettava

Viranomaisen on tiedotettava toiminnastaan ja palveluistaan sekä yksilöiden ja yhteisöjen oikeuksista ja velvollisuuksista toimialaansa liittyvissä asioissa (20 § 2 mom.). Aktiivisen tiedottamisen avulla voidaan myös lisätä kansalaisten tietoja omista oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan sekä vaikutusmahdollisuuksistaan.

Erilaiset tiedonjakelukanavat käyttöön

Viranomaisten on huolehdittava siitä, että yleisön tiedonsaannin kannalta keskeiset asiakirjat tai niitä koskevat luettelot ovat tarpeen mukaan saatavissa kirjastoissa, yleisissä tietoverkoissa tai muilla yleisön helposti käytettävissä olevilla keinoilla (20 § 3 mom.). Sääntelyn tarkoituksena on korostaa viranomaisten velvollisuutta ottaa huomioon erilaiset tiedon jakamiseen käytettävissä olevat kanavat sekä mahdollisuudet kohdistaa jakelua asioiden luonteen vaatimalla tavalla. Yleisten tietoverkkojen merkitys lisääntynee tiedonvälityksessä kotitalouksien tietoliikenneyhteyksien kasvaessa.

Tietoaineistoja voidaan tuottaa pyynnöstä

Viranomainen voi tuottaa tietoaineistoja tiedontarvitsijan pyynnöstä yhdistämällä esim. eri käyttötarkoituksia varten pidettyjen atk-rekisterien tietoja (21 §). Edellytyksenä on, että aineiston luovuttaminen on sopusoinnussa asiakirjan salassapitoa ja henkilötietojen suojaa koskevien velvoitteiden kanssa. Asianomaisten viranomaisten luvalla ja säädetyin edellytyksin tietoaineisto voidaan tuottaa myös eri viranomaisten ylläpitämistä tietojärjestelmistä.

Julkiset asiakirjat rekisteröitävä, asiakaspalvelu kuntoon

Uudessa julkisuuslaissa ja sitä täydentävässä asetuksessa (1030/1999) säädetään viranomaisten velvollisuuksista edistää tiedonsaantioikeuksien toteuttamisesta. Viranomaisten on pidettävä yllä luetteloita julkisista asiakirjoistaan sekä järjestettävä asianmukainen palvelu mm. sisäisen työnjaon ja ohjeiden avulla. Säännöstön tarkoituksena on tehostaa julkisuusperiaatteen toteutumista korostamalla viranomaisen omaa aktiivisuutta pitää huolta julkisuusperiaatteen mukaisen tiedonsaantioikeuden toteutumisesta myös käytännössä.

Tietoaineistot kuntoon – hyvä tiedonhallintatapa

Aikaisemmassa asiakirjajulkisuuslaissa ei ollut säännöksiä viranomaisten velvollisuuksista ottaa tietoon liittyvät oikeudet huomioon asiakirja- ja tietohallinnossaan. Tietoturvallisuuden kehittämiselle yhtenäisin perustein ei ole ollut lainsäädännöllistä pohjaa.

Uuden julkisuuslain mukaan viranomaisen tulee hyvän tiedonhallintatavan luomiseksi ja toteuttamiseksi huolehtia asiakirjoihin ja tietojärjestelmiin sisältyvien tietojen saatavuudesta, käytettävyydestä ja suojaamisesta sekä eheydestä ja muusta tietojen laatuun vaikuttavista tekijöistä (18 §).

Uusien säännösten tarkoituksena on varmistaa se, että viranomaiset ovat hyvin itse selvillä tietoaineistoistaan, niihin kohdistuvista tietotarpeista ja intresseistä. Viranomaisten on huolehdittava tietoon liittyvien oikeuksien ja velvoitteiden toteuttamisesta.

Viranomaisten toiminnan julkisuudesta ja hyvästä tiedonhallintotavasta annetussa asetuksessa määritellään tarkemmin mm. se, minkälaisia selvityksiä viranomaisten on hyvän tiedonhallintatavan toteuttamiseksi tehtävä.

Salassapito yhtenäistyy

Salassapitoa ja vaitioloa koskevat säännökset olivat aikaisemmin hajallaan eri laeissa ja asetuksissa. Asiakirjasalaisuuden ja vaitiolovelvollisuuden suhde oli käytännössä vaikeaselkoinen.

Salassapitovelvollisuus vain lain perusteella

Uuteen julkisuuslakiin sisältyvät säännökset asiakirjan salassapitovelvollisuuden ja vaitiolovelvollisuuden perusteista ja niiden välisestä suhteesta.

Uudistus poistaa lainsäädännön ristiriitaisuuden perusoikeussäännösten kanssa ja sillä toteutetaan vaatimus salassapitosäännösten ja muiden tietojen saantia koskevien rajoitusten säätämisestä lailla. Kaikki asetuksentasoiset salassapitosäännökset on kumottu kokonaisuudistuksen yhteydessä.

Julkisuuslain mukaan asiakirja on pidettävä salassa, kun se laissa viranomaisten toiminnan julkisuudesta tai muussa laissa on säädetty salassa pidettäväksi tai jos se sisältää tietoja, joista on laissa säädetty vaitiolovelvollisuus (salassapitoperusteiden lakitasoisuus; 22 §). Asiakirjasalaisuuden ja vaitiolovelvollisuuden alat vastaavat toisiaan.

Salassapitoperusteet keskitetysti uudessa laissa

Yleisimmät salassapitoperusteet on keskitetty lakiin viranomaisten toiminnan julkisuudesta (24 §). Tämä on katsottu välttämättömäksi lainsäädännön läpinäkyvyyden turvaamiseksi: kansalaisilla ei ole mahdollisuutta saada käsitystä tiedonsaantioikeutta rajoittavista perusteista, jos salassapitosäännökset ovat hajallaan eri alojen lainsäädännössä.

Eduskunta antoi kokonaisuudistukseen kuuluvia lakeja hyväksyessään lausuman, jonka mukaan eduskunta edellyttää hallituksen huolehtivan siitä, että tulevaisuudessa suhtaudutaan pidättyvästi viranomaisten tietojen salassapitoa koskevien säännösten sijoittamiseen erityislainsäädäntöön (EKV 303/1998).

Keskittämisperiaatteen mukaisesti laki sisältää säännökset vaitiolovelvollisuudesta ja hyväksikäyttökiellosta (23 §). Vaitiolovelvollisia ovat julkishallinnon virkamiesten, viran- ja toimenhaltijoiden, työntekijöiden ja luottamustehtäviä hoitavien lisäksi myös mm. viranomaisessa tosiasiallisesti työskentelevät, kuten vapaaehtoistyötä vanhustenhuollon laitoksissa tekevät.

Salassapitoperusteet yleisesti sovellettaviksi

Salassapitosäännöksiä sovelletaan pääsäännön mukaan riippumatta siitä, minkä viranomaisen hallussa asiakirja on (salassapitoperusteiden yleispätevyys). Tämän on määrä selkeyttää salassapidon määrittelyä sekä edistää yhtenäisiin perusteisiin pohjautuvan soveltamiskäytännön sekä salassapitolainsäädännön kehittämistä. Tehtävien organisointitavat voivat hallinnossa vaihdella merkittävästi ja esim. kunnilla on aikaisempaa suuremmat mahdollisuudet yhdistää toimielimiä viranomaistehtävien hoitamista varten. Tämäkin näkökohta puoltaa säännöksiä, joita voidaan soveltaa riippumatta siitä, minkälainen viranomainen kulloinkin tehtäviä hoitaa.

Salassapitosäännösten keskittäminen ja salassapitoperusteiden yleispätevyys mahdollisti sen, että noin 120 eri säädökseen aikaisemmin sisältynyttä salassapitosäännöstä voitiin kumota.

Oikeudenkäynnin julkisuudesta annettuun lakiin otettujen uusien säännösten mukaan tietyt yksilöitä koskevat salassa pidettävät asiakirjat ovat salassa pidettäviä myös tuomioistuimissa suoraan lain nojalla, jollei tuomioistuin painavan yleisen syyn vuoksi toisin määrää (L oikeudenkäynnin julkisuudesta annetun lain muuttamisesta 9 § 2 mom.; 624/1999).

Ehdottomasta salassapidosta vahinkoedellytysarviointiin

Julkisuuslain mukaan salassapito on aikaisempaa useammin riippuvainen siitä, loukkaisiko tiedon antaminen niitä etuja, joiden suojaksi salassapitovelvollisuus on säädetty. Näitä ns. vahinkoedellytyslausekkeita on käytetty erityisesti säännöksissä, joissa suojattavana etuna on ensisijassa jokin yleinen etu. Vahinkoedellytyslausekkeita käytetään sen varmistamiseksi, että salassapito rajoittuisi vain välttämättömimpään.

Vahinkoedellytyslausekkeissa on käytetty kahta eri muotoilua: toisissa olettamana on asiakirjan julkisuus (esim. 24 §:n 1 mom. 2 k ); toisissa olettamana on asiakirjan salassapito (esim. 24 §:n 1 mom. 7 k).

Muutoksia salassapidon ulottuvuudessa

Harkinnanvaraisesti julkisista salaisiksi

Erilaiset valmisteluun liittyvät asiakirjat ja viranomaisten sisäiset selvitykset tulevat aikaisempaa laajemmin tiedonsaantioikeuden piiriin. Aikaisemman lain mukaan harkinnanvaraisesti julkisiin asiakirjoihin kuului kuitenkin asiakirjoja, joista tietoja ei käytännössä annettu ja joiden pitäminen julkisuuden ulkopuolella on edelleenkin välttämätöntä.

Julkisuuslaissa onkin joitakin uusia salassapitosäännöksiä. Tosiasiallinen julkisuus ei tätä kautta kapene, koska asiakirjoista ei aikaisemminkaan ole annettu tietoja. Salassa pidettäviä ovat aikaisemmin harkinnanvaraisista asiakirjoista asiakirjat, jotka sisältävät tietoja:

• henkilön psykologisista testeistä ja henkilöarvioinneista;
• henkilöiden, rakennusten, laitteiden sekä viestintä- ja tietojärjestelmien turvajärjestelyistä;
• tarkastuksista ja valvontatoimista;
• poliisin taktisista ja teknisistä menetelmistä;
• julkisyhteisön oikeudenkäyntiin valmistautumisesta;
• finanssi- ja tulopolitiikkaa koskevista valmisteluasiakirjoista;
• joilla voi olla vaikutusta pääoma- ja rahoitusmarkkinoihin;
• rahoitus- ja vakuutusjärjestelmän toimivuudesta.

Näiden asiakirjojen salassapito ei henkilötestauksia ja -arviointeja koskevia poikkeuksia lukuun ottamatta ole ehdotonta; salassapito on riippuvainen niistä seurauksista, joita tiedon antamisella kussakin tilanteessa voi olla. Salassapito ilmaistaan ns. vahinkoedellytyslausekkeen avulla. Tarkastus ja valvontatoimintaa sekä tulo- ja finanssipolitiikkaa koskevia valmisteluasiakirjoja koskeva salassapitosäännös on kirjoitettu muotoon, jossa olettamana on näiden asiakirjojen julkisuus.

Julkisista salaisiksi

Seuraavat aikaisemmin julkisesti saatavissa olevista tiedoista salassa pidettäviksi tulivat:

• todistajan ja ilmoituksentekijän osoite- ja muut yhteystiedot, jos niiden julkisuudesta on varaa asianomaisen terveydelle tai turvallisuudelle;
• arkaluonteiset yksityiselämää koskevat tiedot rikosasioissa;
• uhrien valokuvat ;
• mielentilalausunto, henkilötutkinta-asiakirjat, selvitys soveltuvuudesta yhdyskuntapalveluun;
• tutkimus- ja kehitystyön suunnitelmat ja arvioinnit.

Uudet salassapitoperusteet tehostavat mm. seksuaalirikosten uhrien yksityisyyden suojaa ja toteuttavat hallitusmuodon 8 §:n 1 momentissa säädettyä oikeutta yksityiselämän ja henkilötietojen suojaan.

Salaisista julkisiksi

Aikaisemmin voimassa olleen nimikirjalain mukaan henkilökohtaisesti määräytynyt palkka oli pidettävä salassa. Nimikirjalain muuttamisesta annetun lain (627/1999) mukaan valtion ja kunnan virkamiesten sekä viran- ja toimenhaltijoiden palkkaa koskevat tiedot ovat julkisia. Julkisuus koskee siis myös niitä eriä, jotka määräytyvät henkilökohtaisen suorituksen ja sen arvioinnin perusteella.

Salassapito usein vain osittaista

Se, että asiakirjaan sisältyy joitakin salassa pidettäviä tietoja tai osia, ei oikeuta pitämään koko asiakirjaa salassa. Tieto on annettava tällöin muusta osasta asiakirjaa (10 §). Jos asiakirja on säädetty salassa pidettäväksi yksityisyyden suojan toteuttamiseksi, usein riittää, että asianomaisen tunnistetiedot poistetaan asiakirjasta.

Julkisuus lähtökohtana tulkintasäännöissä

Asiakirjajulkisuuslaissa ei ollut nimenomaisia tulkintaa koskevia säännöksiä. Tietojen antamista sitoivat kuitenkin yleiset hallinto-oikeudelliset periaatteet.

Julkisuusperiaate merkitsee, että viranomaisen asiakirjan julkisuus on pääsääntö ja salassapito poikkeus. Tämä julkisuuden ensisijaisuus samoin kuin julkisuusperiaatteen tarkoitus tulee ottaa huomioon uutta lakia sovellettaessa (17 §). Tiedonsaantia ei saa rajoittaa ilman asiallisia ja laissa säädettyjä perusteita eikä enempää kuin suojattavan edun vuoksi on tarpeen.

Tiedonsaantia koskevan pyynnön käsittelylle määräajat

Julkisuuslaissa säädetään enimmäismääräajat asiakirjapyyntöä koskevan asian käsittelylle. Pääsääntönä on asian käsittely viipymättä. Asia on ratkaistava ja asiakirja annettava viimeistään kahden viikon kuluessa pyynnön saamisesta ja hankalimmissa tapauksissa viimeistään kuukauden kuluessa pyynnöstä (14 § 4 mom.). Vuoden 2003 alkuun noudatetaan kuitenkin pidempiä määräaikoja (37 § 2 mom.).

Viranomaisten välinen tietojenvaihto sääntelyn piiriin

Laissa yleisten asiakirjain julkisuudesta ei säännelty perusteita viranomaisen oikeudelle saada toiselta viranomaiselta tietoja. Uuden lain säännökset selkeyttävät viranomaisten välistä tietojenvaihtoa. Lakiin on otettu yleiset perusteet salassa pidettävien tietojen luovuttamisesta toiselle viranomaiselle (26 ja 29 §). Laki mahdollistaa nykyistä laajemmin myös viranomaisten välisen henkilötietojen siirron teknisen käyttöyhteyden avulla.

Voimaantulo

Julkisuuslaki ja siihen liittyvät lait tulivat voimaan 1.12.1999. Julkisuuslaissa on siirtymäsäännökset, jotka antavat viranomaisille aikaa sopeutua uusiin velvoitteisiin. Asiakirjarekisterit on luetteloitava ja tietojärjestelmäkuvaukset laadittava 1.12.2000 mennessä ja hyvän tiedonhallintatavan mukaiset selvitykset 1.12.2001 mennessä. Tietojärjestelmien kuntoon saattamiselle on kolmen vuoden siirtymäaika.

Uudistukseen kuuluvat säädökset ja lainvalmisteluaineisto

Laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta ja muut julkisuus- ja salassapitolainsäädännön kokonaisuudistukseen kuuluvat lait (621 – 693/1999) vahvistettiin 21.5.1999. Samalla annettiin kuusi kokonaisuudistukseen liittyvää asetusta (694 – 699/1999). Asetus viranomaisen toiminnan julkisuudesta ja hyvästä tiedonhallintatavasta (1030/1999) annettiin 12.11.1999.

Säädöstekstit sekä hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi viranomaisten toiminnan julkisuudesta ja siihen liittyviksi laeiksi (HE 30/1998) samoin kuin uudistuksen käsittelyä eduskunnassa koskevat hallintovaliokunnan mietintö (HaVM 31/1998), perustuslakivaliokunnan lausunto (PeVL 43/1998) ja lakivaliokunnan lausunto (LaVL 14/1998) on koottu erityispainokseen, joka on saatavissa Edita Oy:stä. Eduskuntakäsittelyn asiakirjat ovat lisäksi löydettävissä eduskunnan Internet-sivujen (http://www.eduskunta.fi) kautta.