| Taloudelliset vaikutukset | Tekstiversio |
Taloudellisilla vaikutuksilla tarkoitetaan vaikutuksia
Taloudellisten vaikutusten arvioinnin tavoitteena on varmistua siitä, että säädökset parhaalla mahdollisella tavalla tukevat talouskasvua, työllisyyden kehitystä, yritysten toimintaa ja kilpailukykyä sekä kansalaisten hyvinvointia.
Taloudellisia vaikutuksia arvioitaessa on ensin tarkasteltava, koskevatko säädösehdotus ja sen vaikutukset ensisijaisesti ihmisiä ja kotitalouksia, yrityksiä, kuntia, valtiota tai muuta kohderyhmää. Kun sääntelyn kohderyhmät ovat selvillä, arvioidaan vaikutuksia niiden kannalta ja vasta sen jälkeen laajemmin vaikutuksia julkiseen talouteen ja kansantalouteen. Usein yksittäisellä säädösehdotuksella ei kuitenkaan ole selkeitä tai merkittäviä koko kansantaloutta koskevia eli makrotaloudellisia vaikutuksia, ja tällöin vaikutusarviointi voi keskittyä kohderyhmien mukaan jäsenneltäviin vaikutuksiin.
Säädösehdotuksen vaikutuksia arvioitaessa otetaan huomioon välittömät vaikutukset erityisesti kotitalouksien
Säädösehdotus voi myös vaikuttaa kotitalouksien käyttäytymiseen ja kulutustottumuksiin siten, että näillä muutoksilla on edelleen välillisesti merkittäviä taloudellisia vaikutuksia.
Arvioinnissa on pyrittävä tunnistamaan ne kotitaloudet sekä eri väestöryhmät, joihin vaikutukset erityisesti kohdistuvat.
Lisätietoja
Finanssineuvos Elina Pylkkänen, valtiovarainministeriö
puh. (09) 1603 2580
sähköposti: etunimi.sukunimi@vm.fi
Valtiovarainministeriön verkkosivut
Yritysvaikutusten arviointi on olennainen osa lainsäädännön taloudellisten vaikutusten arviointia. Yritysvaikutuksia arvioitaessa on tarkasteltava hankkeen vaikutuksia etenkin
Lisätietoja
Neuvotteleva virkamies Liisa Lundelin-Nuortio, työ- ja elinkeinoministeriö
puh. 010 60 62137
sähköposti: etunimi.sukunimi@tem.fi
Työ -ja elinkeinoministeriön verkkosivut
Julkiseen talouteen kohdistuvien vaikutusten arvioinnissa on eriteltävä vaikutukset
Valtionhallintoon kohdistuvien vaikutusten arvioinnissa on arvioitava vaikutukset budjettitalouteen sekä mahdolliset vaikutukset myös valtion talousarvion ulkopuolelle sijoittuvaan rahastotalouteen.
Alue- ja paikallishallintoon kohdistuvien vaikutusten arvioinnissa tarkastellaan ensisijaisesti vaikutuksia kuntatalouteen eli kuntien ja kuntayhtymien tuloihin ja menoihin. Arvioinnissa tulee erityisesti ottaa huomioon kuntien itsehallinnolliseen asemaan liittyvät periaatteet ja erityyppisten kuntien erityispiirteet.
Sosiaaliturvarahastoihin kohdistuvien vaikutusten arvioinnissa selvitetään työeläkelaitoksiin sekä muihin sosiaaliturvarahastoihin kohdistuvat vaikutukset.
Lisätietoja
Budjettineuvos Jouko Narikka, valtiovarainministeriö
puh. (09) 1603 3180
sähköposti: etunimi.sukunimi@vm.fi
Valtiovarainministeriön verkkosivut
Säädöshankkeiden taloudelliset vaikutukset koko kansantalouden kannalta makrotaloudellisesta näkökulmasta kohdistuvat erityisesti
Tarkastelussa pyritään tunnistamaan taloudellisten vaikutusten yleinen luonne ja kohdentuminen sekä arvioimaan ainakin vaikutusten suuruusluokka. Tarvittaessa on arvioitava myös hankkeen taloudellisia vaikutuksia erittäin pitkällä aikavälillä.
Lisätietoja
Neuvotteleva virkamies Hannele Kerola, valtiovarainministeriö
puh. (09) 1603 3176
sähköpostiosoite: etunimi.sukunimi@vm.fi
Taloudellisten vaikutusten arvioinnissa asiantuntijapalveluja tarjoavia
tahoja:
Elinkeinoelämän Tutkimuslaitos
Pellervon taloudellinen tutkimuslaitos
Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus