Oikopolkuja
Nyt esillä
| Tekstiversio |
ETYJ:n edustajat keskustelivat Suomessa vaalien toimittamisesta
21.05.2012
|
| Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö ETYJ:n edustajat vierailivat Suomessa 14.-16. toukokuuta seurantatapaamisessa, jossa keskusteltiin järjestön Suomelle antamista suosituksista koskien vaalien toimittamisen eri osa-alueita. Tilaisuuteen osallistui mm. puolueiden, järjestöjen ja tiedotusvälineiden edustajia. |
Työryhmä valmistelemaan Lapsi rikoksen uhrina -opasta
16.05.2012
|
| Oikeusministeriö on asettanut moniammatillisen työryhmän valmistelemaan opasta, jolla välitetään rikoksen uhriksi joutuneen lapsen vanhemmille tietoa rikosprosessiin liittyvistä keskeisistä asioista lapsen etu huomioiden. Oppaan painopiste on väkivalta- ja seksuaalirikoksissa. Tavoitteena on parantaa rikoksen uhriksi joutuneen lapsen asemaa ja helpottaa oikeuksiin pääsemistä. |
Oikeusministeri huolissaan EU:n avoimuuden kaventumisesta
16.05.2012
|
| Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson on huolestunut siitä, että EU:n asiakirjajulkisuutta säätelevän avoimuusasetuksen uudistaminen saattaa johtaa avoimuuden rajoittamiseen. Ministeri Henriksson on lähettänyt asiasta kirjeen Euroopan parlamentin jäsenelle Michael Cashmanille, joka toimii hankkeen raportoijana meneillään olevassa asian parlamenttikäsittelyssä. Hankkeen toinen raportoija on Anneli Jäätteenmäki. |
Suomen ja Unkarin oikeusministerit tapaavat
15.05.2012
|
| Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson tapaa Unkarin varapääministerin, oikeus- ja hallintoministerin Tibor Navracsicsin tänään Helsingissä. Keskustelunaiheina ovat muun muassa Unkarissa toteutetut perustuslakiin ja oikeuslaitokseen liittyvät uudistukset. Esillä on myös ajankohtaisia EU-asioita kuten avoimuusasetuksen uudistaminen. |
Sähköisen kansalaisaloitepalvelun toteuttaja valittu
15.05.2012
|
| Kansalaisaloitteen tekemistä varten tarkoitetutun sähköisen aloitepalvelun toteuttajaksi ja järjestelmätoimittajaksi on valittu Solita Oy. Hankintaa koskeva tarjouskilpailu toteutettiin ns. avointa menettelyä käyttäen. |
Ministeri Henriksson: Rikosseuraamuslaitoksen talouden sopeuttamisessa edetään esityksen mukaisesti
15.05.2012
|
| Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson on päättänyt, että Rikosseuraamuslaitoksen taloutta sopeutetaan Rikosseuraamuslaitoksen oikeusministeriölle tekemän esityksen mukaisesti. Samalla käynnistetään valmistelut Haminan avovankilan lakkauttamiseksi 1.1.2013 alkaen. Lakkauttamisesta pyydetään lausunto alueellistamisen koordinaatioryhmältä toukokuun aikana. |
Kielellisten perusoikeuksien turvaamista kuntaliitoksissa selvitetty
15.05.2012
|
| Oikeusministeriössä on selvitetty eräiden kuntien yhdistymissopimuksia vuosina 2006–2011 kielellisestä näkökulmasta. Selvitys osoittaa, että kielellisten perusoikeuksien toteuttaminen ei tule kuntaliitossopimuksissa otetuksi huomioon yhtä hyvin kuin muiden perusoikeuksien organisointi. |
OIKEUSMINISTERIÖ
PL 25
00023 Valtioneuvosto
Eteläesplanadi 10, Helsinki
Puhelin 09 160 03
Faksi 09 1606 7730
oikeusministerio(at)om.fi