Oikopolkuja
Nyt esillä
| Tekstiversio |
Presidentinvaalin tulokset vaalit.fi -sivuilla
03.02.2012
|
| Presidentinvaalin tulostietoja tulee www.vaalit.fi -sivuille sunnuntaina 5. helmikuuta kello 20 lähtien. Ennakkoäänestyksen tulos pyritään laskemaan vaalipiirilautakunnissa klo 20:een mennessä. Äänestysprosentti selviää noin klo 21. |
Rikosrekisteritietojen vaihtoa EU-maiden kesken aiotaan tehostaa
02.02.2012
|
| Rikosrekisteritietojen säilyttämisestä ja luovuttamisesta Suomen ja muiden EU-jäsenvaltioiden välillä esitetään säädettäväksi laki. Lailla pantaisiin täytäntöön asiaa koskeva EU:n puitepäätös. Valtioneuvosto päätti esityksen sisällöstä tänään ja esitys on tarkoitus antaa eduskunnalle tasavallan presidentin esittelyssä 9. helmikuuta. |
Yli 1,5 miljoonaa äänesti ennakkoon
01.02.2012
|
| Presidentinvaalin toisen kierroksen ennakkoäänestyksessä annettiin alustavien tietojen mukaan noin 1 503 000 ääntä, joten ennakkoon äänesti noin 36,0 prosenttia Suomessa asuvista äänioikeutetuista. Luvut tarkentuvat myöhemmin, kun rekisteriin lisätään mm. ulkomailla annetut ennakkoäänet. |
Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson: Vankien siirtomenettely saatava toimivaksi EU:ssa
27.01.2012
|
| - Yhteisesti sovittu vankien siirtoa koskeva järjestelmä on saatava toimimaan tehokkaasti EU-maiden välillä, painotti oikeusministeri Anna-Maja Henriksson tänään Kööpenhaminassa pidetyssä EU:n oikeus- ja sisäasioiden neuvoston epävirallisessa kokouksessa. |
Ennakkoäänestys jatkuu viikonloppuna
27.01.2012
|
| Presidentinvaalin toisella kierroksella ennakkoäänestys jatkuu myös lauantaina ja sunnuntaina useimmissa ennakkoäänestyspaikoissa. Viikonlopun jälkeen on mahdollista äänestää ennakkoon vielä maanantaina ja tiistaina. |
Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson EU:n oikeus- ja sisäasioiden ministerikokoukseen Kööpenhaminaan
25.01.2012
|
| Tanskan EU-puheenjohtajakauden epävirallinen oikeus- ja sisäasioiden neuvoston kokous järjestetään Kööpenhaminassa torstaina 26. ja perjantaina 27. tammikuuta. Oikeusasioissa Suomea edustaa kokouksessa oikeusministeri Anna-Maja Henriksson. |
Ennakkoäänestys presidentinvaalin toisella kierroksella alkaa keskiviikkona
24.01.2012
|
| Tasavallan presidentin vaalissa toimitetaan toinen kierros, koska kukaan ehdokkaista ei saanut ensimmäisessä vaalissa yli puolta äänistä. Toisen vaalin ehdokkaina ovat Pekka Haavisto numerolla 2 ja Sauli Niinistö numerolla 6. Ehdokasnumerot ovat samat kuin ensimmäisessä vaalissa. Helsingin vaalipiirilautakunnan tänään vahvistaman vaalituloksen mukaan Niinistö sai ensimmäisessä vaalissa 37,0 prosenttia äänistä ja Haavisto 18,8 prosenttia äänistä. |
OIKEUSMINISTERIÖ
PL 25
00023 Valtioneuvosto
Eteläesplanadi 10, Helsinki
Puhelin 09 160 03
Faksi 09 1606 7730
oikeusministerio(at)om.fi