TodistajanpalkkioTekstiversio

Kaikkien velvollisuuksiensa vastapainoksi todistajalla on myös oikeuksia, esimerkiksi oikeus saada todistajanpalkkio oikeuteen saapumisesta. Oikeuden puheenjohtaja kysyy todistajalta, vaatiiko hän korvausta. Todistajan on syytä varautua esittämään kuitti tai muu selvitys kustannuksista, joita hänelle on aiheutunut oikeuteen tulemisesta.

Jos todistajan on nimennyt virallinen syyttäjä tai asianosainen, jolle on myönnetty oikeusapua, todistajalle maksetaan valtion varoista seuraavat korvaukset:

  • Matkakulut halvimman kulkuneuvon (linja-auto, juna) matkalipun hinnan mukaan.
  • Taloudellinen menetys (esimerkiksi saamatta jäänyt työpalkka, ylimääräiset lastenhoitokulut) nettomääräisenä, koska valtion maksama todistajanpalkkio on saajalleen verosta vapaata tuloa. Työpalkasta tms. todistajan on syytä ottaa mukaansa kuitti tai muu kirjallinen selvitys. Valtion varoista maksettavalle korvaukselle on kuitenkin säädetty yläraja.
  • Päiväraha, jonka suuruus riippuu oikeudessa olemiseen ja matkoihin kuluneesta ajasta.
  • Jos todistaja on niin kaukaa, että hän joutuu matkalla yöpymään, korvataan hänelle myös yöpymisestä aiheutuneet kustannukset. Korvaukselle on tietty yläraja.

Valtion varoista tuleva todistajanpalkkio maksetaan yleensä jälkikäteen todistajan tilille. Maksun varmistamiseksi todistajan pitää ilmoittaa oikeudelle pankkiyhteystietonsa.

Jos todistajan on kutsunut oikeuteen yksityinen asianosainen, jolle ei ole myönnetty oikeusapua, hän myös maksaa todistajalle tulevan palkkion. Todistaja voi esittää oikeudessa oman palkkiovaatimuksensa. Oikeus päättää todistajanpalkkion suuruuden kuultuaan sitä ennen asianosaista.

Todistaja voi myös pyytää ennakkoon korvausta matkakustannuksistaan. Eräissä tapauksissa hänellä on oikeus saada ennakkoon myös päivärahaa ja korvausta yöpymiskustannuksista. Virallisen syyttäjän nimeämä todistaja voi pyytää ennakkoa oleskelupaikkakuntansa poliisilaitokselta. Yksityisen asianosaisen kutsuma todistaja voi pyytää ennakkoa tältä asianosaiselta.