Todistaja kutsutaan oikeussaliinTekstiversio

Oikeuden odotustilan seinällä on päivän juttulista, josta käy ilmi juttujen käsittelyjärjestys. Koska juttujen käsittelyaikaa on vaikea arvioida, todistaja saattaa joutua odottelemaan vuoroaan. Joskus jutun käsittely voidaan vielä tässä vaiheessa joutua perumaan esimerkiksi siksi, että joku asianosaisista ei ole saapunut paikalle. Oikeudenkäynti voi peruuntua myös silloin, jos osapuolet päätyvät asiassaan sovintoon.

Todistaja kutsutaan nimeltä oikeussaliin. Hän on siellä vain sen ajan, jonka hänen todistamisensa kestää. Yleinen periaate on, että todistajan ei tulisi saada kuulla, mitä muut todistelutarkoituksessa kuultavat henkilöt ovat kertoneet. Tällä tavalla osaltaan turvataan kertomuksen luotettavuutta ja todistelun aitoutta sekä totuuden selville saamista.

Todistaja ei kuitenkaan saa poistua oikeuden istuntopaikalta ennen kuin asian käsittely on päättynyt, ellei oikeuden puheenjohtaja ole antanut siihen lupaa.