Sovittelu on luottamuksellistaTekstiversio

Perheasioiden sovittelu on lailla säädetty luottamukselliseksi. Sovittelija ei saa kertoa ilman perheen nimenomaista lupaa kenellekään mitään sovittelussa esiin tulleista asioista. Sovittelijalla ei ole oikeutta viran puolesta hankkia perheestä tietoja viranomaisilta, ellei perhe sitä nimenomaisesti toivo. Sovittelija ei saa ilmaista sovittelussa saamiaan tietoja myöskään tuomioistuimelle, jos häntä haluttaisiin kuulla todistajana oikeudenkäynnissä. Sovittelija voi kuitenkin tehdä ilmoituksen kunnan lastensuojeluviranomaisille, jos hän on tehtävässään saanut tietää lapsesta, jonka tilanne edellyttää lastensuojelun tarpeen selvittämistä.

Näin ankarilla salassapitosäännöksillä halutaan varmista se, että perheet todella voivat selvittää asioitaan pelkäämättä niiden tulevan asiattomien tietoon.