Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi kansanedustaja Jari Larikan /kok näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 7/2010 vp:

Aikooko hallitus puuttua oikeuskäytäntöihin huolehtiakseen siitä, että kaikista tehdyistä rikoksista tuomitaan laissa säädetyt rangaistukset vai uusitaanko rikoslainsäädäntöä asian korjaamiseksi?

Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa:
Kirjallinen kysymys koskee perustelujensa mukaan raiskauksen yhteydessä tapahtuvan pahoinpitelyn huomioon ottamista tuomittavassa rangaistuksessa.

Suomen rikoslainsäädännössä raiskausrikoksia kuten muitakin seksuaalirikoksia koskevat rangaistussäännökset on sijoitettu rikoslain (39/1889) 20 lukuun. Näitä rikoksia koskevien säännösten uudistamistarpeet arvioitiin perusteellisesti rikoslain kokonaisuudistuksen kolmannessa vaiheessa. Uudet säännökset tulivat voimaan vuoden 1999 alussa.

Pahoinpitelyn suhdetta raiskausrikokseen käsitellään rikoslain 20 luvun 1 §:n perusteluissa (HE 6/1997 vp, s. 173/I). Niissä todetaan, että silloin, kun raiskauksessa käytetään väkivaltaa, täyttyy myös pahoinpitelyn tunnusmerkistö. Jos pahoinpitely liittyy yksinomaan raiskauksen tekemiseen, tekijä olisi tuomittava ainoastaan raiskauksesta. Jos tekijä raiskauksen yhteydessä syyllistyy myös muuhun kuin raiskauksen tekemiseksi käytettyyn pahoinpitelyyn, voidaan raiskaussäännöksen lisäksi soveltaa pahoinpitelysäännöstä.

Raiskausrikokset eivät ole ainoita rikoksia, joihin voi sisältyä rikoksen tekemiseksi käytetty väkivalta. Esimerkkeinä muista tällaisista rikoksista voidaan mainita virkamiehen väkivaltainen vastustaminen (rikoslain 16 luvun 1 §), virkamiehen vastustaminen (rikoslain 16 luvun 2 §), henkirikokset (rikoslain 21 luvun 1─4 §) ja ryöstörikokset (rikoslain 31 luvun 1 ja 2 §).

Raiskausrikoksista voidaan säädettyjen rangaistusasteikkojen puitteissa tuomita hyvinkin ankaria rangaistuksia. Tämä koskee esimerkiksi tapauksia, joissa rikoksen tekemisessä käytetään väkivaltaa. Rikoslain 20 luvun 1 ja 2 §:ssä säädetyt ankarimmat vankeusrangaistukset ovat raiskauksesta kuusi vuotta vankeutta ja törkeästä raiskauksesta kymmenen vuotta vankeutta.

Rikoslaissa ei ole erityisiä seksuaalirikoksia koskevia rangaistuksen määräämissäännöksiä. Tuomioistuin on rangaistusta määrätessään eli rangaistusta mitatessaan ja rangaistuksen lajia valitessaan (esimerkiksi valinta ehdollisen ja ehdottoman vankeuden välillä) sidottu rikoslain 6 luvun säännöksiin, joiden mukaan rangaistukseen vaikuttavat tekoon ja tekijään liittyvät tapauskohtaiset olosuhteet.

Perustuslaissa säädetystä tuomioistuinten riippumattomuudesta seuraa, että niiden ratkaisuihin ei saa vaikuttaa poliittisten päätöksentekijöiden tai viranomaisten taholta yksittäistä tapausta tai rangaistuskäytäntöä koskevin määräyksin tai ohjein. Oikeusministeriön tehtäviin kuuluu rikoslainsäädännön toimivuuden seuraaminen. Jos muutostarpeita havaitaan, lainsäädäntötoimiin ryhdytään.

Lainvalmistelu edellyttää tuekseen kattavaa tietoa oikeuskäytännöstä. Julkisuudessa esiin nousevista yksittäisistä tapauksista ei voida tehdä johtopäätöksiä rangaistuskäytännön suurista linjoista. Vuosi sitten Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos sai valmiiksi oikeusministeriön pyynnöstä tehdyn tutkimuksen lapsiin kohdistuvien hyväksikäyttörikosten rangaistuskäytännöstä. Tämä tutkimus on jo johtanut lainvalmistelutoimenpiteisiin, kun työryhmä parhaillaan miettii tarvittavia lainsäädäntömuutoksia. Samanlainen menettely on käynnistetty myös raiskausrikosten ja mahdollisesti muidenkin seksuaalirikosten osalta.

Helsingissä 17 päivänä helmikuuta 2010

Oikeusministeri Tuija Brax