| Mihin toimenpiteisiin asianomainen ministeri aikoo ryhtyä yhdenvertaisuusperiaatetta noudattaen, että myös vankilan työtekijät saavat suojavaatetuksen työnantajan kustannuksella? | Tekstiversio |
Eduskunnan puhemiehelle
Eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi kansanedustaja Eero Reijosen /kesk näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 1076/2009 vp:
Mihin toimenpiteisiin asianomainen ministeri aikoo ryhtyä yhdenvertaisuusperiaatetta noudattaen, että myös vankilan työtekijät saavat suojavaatetuksen työnantajan kustannuksella?
Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa:
Vankeinhoitolaitoksessa määräykset työssä käytettävästä suojavaatetuksesta sisältyvät Vankeinhoitolaitoksen hallinnonalakohtaiseen virkaehtosopimukseen. Sopimuksen mukaan niille virkamiehille, jotka jatkuvasti ja pääasiallisesti työskentelevät sopimuksessa määritellyissä poikkeuksellisen likaisissa tai huomattavan suuresti omaa vaatetusta kuluttavissa tehtävissä, kustannetaan suojavaatetusta valtion varoilla siten kuin tuossa virkaehtosopimuksessa on sovittu. Sopimuksessa on mainittu esimerkiksi erityistä puhtautta ja hygieniaa vaativat tehtävät kuten laitoskeittiötehtävät sekä myös erittäin likaiset ja märät tehtävät. Henkilöstö saa siten työnantajan kustantamana välttämättömän suojavaatetuksen.
Virkaehtosopimuksessa mainitut suojavaatteet ovat virkamiesten henkilökohtaisia suojavaatteita, joiden lisäksi vankilat ovat hankkineet suojavaatteita virkamiesten yhteiseen käyttöön. Suojavaatetusta annetaan Vankeinhoitolaitoksessa myös työturvallisuuslain tai muiden työsuojelua koskevien säännösten perusteella. Suojavaatetuksen lisäksi Vankeinhoitolaitoksen virkamiehillä on käytössään virkavaatetus, jonka hankkimiseen virkamies saa avustusta. Tarkemmat säännökset virkapuvusta, suoja- ja erityisvaatetuksesta sekä tunnuskuvasta ja virkamerkeistä on annettu Rikosseuraamusviraston (nykyisin Rikosseuraamuslaitos) ohjeessa (4/011/2002).
Helsingissä 4 päivänä tammikuuta 2010
Oikeusministeri Tuija Brax