| Joulukuu | Tekstiversio |
| 18.12.2009 | | Mitä hallitus aikoo tehdä leskiperheiden aseman helpottamiseksi? |
| 11.12.2009 | | Mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä ositusajan lyhentämiseksi 6 kuukaudesta yhteen kuukauteen? |
| 11.12.2009 | | Onko sakkoturvan tarjoaminen Suomessa laillista toimintaa ja mihin toimiin valtioneuvosto aikoo ryhtyä sen johdosta? |
| 10.12.2009 | | Mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä yhdenmukaistakseen maan tuomioistuinten laintulkintaa etenkin vakavissa seksuaalirikoksissa? |
| 09.12.2009 | | Mihin pikaisiin toimiin hallitus aikoo ryhtyä erikoisperinnän järjestämiseksi Keski-Pohjanmaan ja Pohjanmaan sekä Etelä-Pohjanmaan ulosottovirastoissa? |
| 08.12.2009 | | Miten hallitus aikoo turvata riittävän ja laadukkaan edunvalvonnan koko maassa? |
| Marraskuu |
| 30.11.2009 | | Mihin toimenpiteisiin hallitus ryhtyy turvatakseen myös isovanhemmille omien lastenlastensa tapaamisoikeuden lasten vanhempien avioerotilanteissa? |
| 05.11.2009 | | Mitä hallitus aikoo tehdä väkivallan vähentämiseksi ja uhrien katkeamattomien hoitoketjujen varmistamiseksi ja erityisesti, kun kyseessä ovat lapset ja nuoret? |
| 02.11.2009 | | Onko hallitus tietoinen siitä, että oikeudenkäyntejä voidaan tehostaa vaatimalla perusteluissa kuvatulla tavalla kantajalta vakuuden asettamista oikeudenkäyntikuluille ja... |
| Lokakuu |
| 21.10.2009 | | Aikooko hallitus laajentaa lähestymiskieltolakia siten, että ns. yrityslähestymiskielto otetaan käyttöön ja miten hallitus aikoo parantaa palvelualoilla työskentelevien turvallisuutta? |
| 19.10.2009 | | Aikooko hallitus harkita riidattomien saatavien perinnän siirtämistä käräjäoikeuksista ulosottoviranomaisille? |
| 12.10.2009 | | Mitä hallitus aikoo tehdä, että edesmenneen ehdokkaan nimi jatkossa poistetaan vaalien ehdokaslistojen yhdistelmästä ilman ehdokasnumeroiden muuttamista? |
| 09.10.2009 | | Mitä hallitus aikoo tehdä, että kuluttajansuojalakiin tehdään omat kirjaukset eläinten kaupasta ja ettei eläimiä enää rinnasteta esineisiin kuluttajansuojalainsäädännössä? |
| 02.10.2009 | | Voivatko hallitus ja oikeusministeri pikaisesti selvittää tapaus Inkisen tietovuototapauksessa miten on mahdollista, että mahdollisesti joukko poliisiviranomaisia on voinut "vuotaa"... |
| Syyskuu |
| Heinäkuu |
| 09.07.2009 | | Mitä hallitus aikoo tehdä, että käräjäoikeuksien pöytäkirjaan voidaan merkitä, että oikeudenkäynti on pidetty kahdella kielellä? |
| 09.07.2009 | | Mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä lainsäädännön tarkentamiseksi, että lapsiraiskauksista määrättävät tuomiot ovat johdonmukaisia ja vastaavat yleistä oikeustajua? |
| 07.07.2009 | | Kuinka paljon saa huijata laillisesti ja millä tavoin hallitus ryhtyy toimenpiteisiin ihmisten oikeustajua nakertavan pienimuotoisen taparikollisuuden saamiseksi aisoihin? |
| 02.07.2009 | | Miksi Suomen hovioikeusmenettelyä ei uudisteta perusteluissa esitettyjen näkökohtien perusteella? |
| 02.07.2009 | | Mitä hallitus aikoo tehdä hovioikeusmenettelyn tehostamiseksi? |
| 02.07.2009 | | Mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä perintätoimistojen valvonnan järjestämiseksi ja siitä johtuvien kiusallisten aiheettomien perintätoimien estämiseksi? |
| 02.07.2009 | | Aikooko hallitus antaa syyttäjälaitokselle lisää resursseja ja turvata jokaiselle mahdollisuuden oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin? |
| Kesäkuu |
| 10.06.2009 | | Onko hallitus tietoinen nykylainsäädännön ongelmista biologisen isän näkökulmasta,vastaako nykyinen Suomen isyyslaki nykypäivän tarpeita ja biologisen isän oikeuksia |
| Toukokuu |
| 29.05.2009 | | Kuinka ihmisen oikeusturva taataan ja tuomioistuinten kohtuuttomat käsittelyajat saadaan lyhenemään, ettei kansalainen joudu ison yrityksen pelinappulaksi? |
| 27.05.2009 | | Aikooko hallitus laskea velkomusasioissa velalliselta perittävien oikeudenkäyntikulujen määrää pienissä velkapääomissa? |
| 20.05.2009 | | Miten liikennesakkojärjestelmä voidaan muuttaa sellaiseksi, että se on uskottava ja käytännöllinen.. |
| 19.05.2009 | | Kuka kantaa vastuun siitä, että Pelson vankilan henkilömitoitus ei vastaakaan toiminnan laajuutta ja vaarantaa vankilan vankien ja henkilöstön turvallisuuden.. |
| 12.05.2009 | | Mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä lapsen seksuaalisen hyväksikäytön ja törkeän lapsen seksuaalisen hyväksikäytön uhrien oikeusturvan parantamiseksi? |
| Huhtikuu |
| 30.04.2009 | | Mitä hallitus aikoo tehdä yhteiskunnallisesti ja taloudellisesti merkittävän asunto-osakkeiden sähköisen omistajarekisterin perustamiseksi? |
| 20.04.2009 | | Mihin toimenpiteisiin hallitus ryhtyy lainsäädännön muuttamiseksi niin, että avoimen langattoman verkon käyttö ei ole rikollista? |
| 09.04.2009 | | Millä toimenpiteillä hallitus aikoo varmistaa Suomen kuluttajansuojan tason säilymisen tulevissa kuluttajansuojalain muutoksissa? |
| 08.04.2009 | | Ovatko siviilihenkilöiden todistusvoimat oikeuden edessä samansuuruisia? |
| Maaliskuu |
| 31.03.2009 | | Mitä hallitus aikoo tehdä perustaakseen viranomaisen, joka keskittyy pelkästään seksuaalirikollisuuden tutkimukseen ja torjuntaan? |
| 19.03.2009 | | Mitä hallitus aikoo tehdä takaajan aseman parantamiseksi ja takaajan velkojen oikeudenmukaisen kohtelun hyväksi? |
| Helmikuu |
| 26.02.2009 | | Mihin toimenpiteisiin tulee ryhtyä, että perusteluissa mainittu kokonaisten kansanryhmien loukkaaminen lehdistössä saadaan loppumaan? |
| Tammikuu |