Onko hallitus varautunut osaltaan vaalien uusimiseen ja aikooko hallitus osaltaan kantaa vastuun kokeilun epäonnistumisesta ja mahdollisista uusista vaaleista aiheutuvista ylimääräisistä kustannuksista?Tekstiversio
Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi kansanedustaja Outi Mäkelän /kok näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 905/2008 vp:

Onko hallitus varautunut osaltaan vaalien uusimiseen ja aikooko hallitus osaltaan kantaa vastuun kokeilun epäonnistumisesta ja mahdollisista uusista vaaleista aiheutuvista ylimääräisistä kustannuksista?

Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa:
Sekä uusintavaalien järjestäminen että siihen liittyvien kustannusten jakaminen vaaliviranomaisten kesken on säännelty laissa. Vaalilain (714/1998) 103 §:ssä säädetään, että jos vaaliviranomaisen päätös tai toimenpide on ollut lainvastainen ja lainvastaisuus on ilmeisesti saattanut vaikuttaa vaalien tulokseen, vaalit on määrättävä uusittaviksi asianomaisessa vaalipiirissä tai kunnassa taikka europarlamenttivaaleissa koko maassa, jollei vaalien tulos ole oikaistavissa. Ratkaisun asiassa tekee 102 §:n mukaan hallinto-oikeus.

Vaalilain 106 §:n mukaan uusittavien vaalien vaalipäivä on eduskuntavaaleissa ja europarla-menttivaaleissa ensimmäisenä sunnuntaina 50 päivän kuluttua siitä, kun valitusviranomaisen päätös on saanut lainvoiman ja kunnallisvaaleissa kunnan keskusvaalilautakunnan määräämänä sunnuntaina. Uusittavien vaalien toimittamisesta huolehtivat samat vaaliviranomaiset kuin kumotuissa vaaleissa. Jos kunnan keskusvaalilautakunnan toimikausi on kuitenkin jo päättynyt, vaalien toimittamisesta huolehtii sen sijaan tullut keskusvaalilautakunta.

Uusittavissa vaaleissa noudatetaan samaa äänestysaluejakoa sekä käytetään samaa lainvoimaista äänioikeusrekisteriä ja samaa ehdokaslistojen yhdistelmää kuin kumotuissa vaaleissa, jollei valitusviranomainen päätöksessään toisin määrää. Äänioikeutetuille lähetetään uusi ilmoituskortti. Ennakkoäänestys toimitetaan vain siinä vaalipiirissä tai kunnassa, jota määräys vaalien uusimisesta koskee. Uusittavien vaalien toimittamisesta on muutoin soveltuvin osin voimassa, mitä varsinaisista vaaleista säädetään.

Uusittavissa vaaleissa noudatetaan vaalilain 188 §:ää, jossa säädetään kustannusten jaosta vaaliviranomaisten välillä. Säännöksen 1 momentin mukaan oikeusministeriö vastaa: 1) äänioikeusrekisterin, valtakunnallisen ehdokasrekisterin ja äänestyspaikkarekisterin sekä muiden vaaleissa käytettävien oikeusministeriön tietojärjestelmien ja tuloslaskentaohjelmistojen kustannuksista; 2) ilmoituskorttien laatimisesta ja niiden lähettämisestä äänioikeutetuille aiheutuneista kustannuksista; 3) äänestyslippujen, vaaliluetteloiden ja muiden vaaliasiakirjojen sekä vaalileimasinten, sinetöimisvälineiden ja vaaliuurnien valmistamisesta sekä niiden lähettämisestä kuntien keskusvaalilautakunnille aiheutuneista kustannuksista; 4) vaalilain 62 §:ssä tarkoitettujen ennakkoäänestyksen lähetekuorten postittamisesta aiheutuneista kustannuksista; 5) ennakkoäänestyksen järjestämisestä ulkomailla aiheutuvista kustannuksista; ja 6) vaalipiirilautakuntien kuluista. Momentin 1 kohdan nojalla sähköisen äänestysjärjestelmän käytöstä pilottikunnille aiheutuneita ylimääräisiä kustannuksia voidaan korvata valtion varoista.

Säännöksen 2 momentin mukaan kunta vastaa kunnan keskusvaalilautakunnan, vaalilautakun-tien, vaalitoimikuntien, yleisten ennakkoäänestyspaikkojen vaalitoimitsijoiden ja kotiäänestyksen vaalitoimitsijoiden toiminnasta aiheutuneista sekä muista kuin 1 momentissa tarkoitetuista vaalien toimittamisesta aiheutuneista kustannuksista. Muissa kuin kunnallisvaaleissa oikeusministeriö suorittaa kunnalle kertakorvauksena ministeriön vahvistaman euromäärän jokaiselta vaaleissa äänioikeutetulta kunnan asukkaalta.

Säännöksen 3 momentin mukaan muu vaaliviranomainen vastaa sille kuuluvien tehtävien suorittamisesta aiheutuvista muista kuin 1 momentissa tarkoitetuista kustannuksista.
Mikäli vaaleissa haluttaisiin käyttää ns. paperivarmennetta, tulisi asiasta olla erillinen kohta vaalilaissa. Näin ei kuitenkaan ollut laissa (880/2006), jonka eduskunta hyväksyi 13.10.2006. Kunnallisvaalien kokeilussa paperivarmennetta ei siten ollut tarkoitus käyttää. Sen sijaan oikeusministeriön selvityksessä on perustuslakivaliokunnalle 30.9.2008 todettu, että paperivarmenteiden käyttöä tulevaisuudessa tullaan arvioimaan huolellisesti osana sähköisen äänestyksen kokemusten analyysia.

Uusittavissa vaaleissa oleville ehdokkaille ja heidät asettaneille puolueille ja valitsijayhdistyksille aiheutuneista kustannuksista ei ole olemassa sääntelyä.

Helsingissä 17 päivänä joulukuuta 2008

Oikeusministeri Tuija Brax