| Valtio ei valita Alpo Rusin asiassa korkeimpaan oikeuteen | Tekstiversio |
Helsingin hovioikeus muutti tuomiollaan Helsingin käräjäoikeuden marraskuussa 2007 antamaa tuomiota asiassa, joka koski Alpo Rusin oikeutta vahingonkorvaukseen valtiolta julkista valtaa käytettäessä aiheutetun vahingon johdosta.
Valtio oli hovioikeudessa vaatinut Rusin kanteen hylkäämistä siltä osin, kuin hän on vaatinut korvausta henkisestä kärsimyksestä, tai ainakin kärsimyksestä tuomitun korva-uksen alentamista.
Hovioikeus alensi korvauksen määrän 50 000 eurosta 27 000 euroon. Siitä 20 000 euroa tuomittiin korvauksena kärsimyksestä ja 7 000 euroa korvauksena Rusille aiheutuneesta lääketieteellisesti osoitetusta psyykkisen tilan häiriintymisestä.
Valtio on siten menestynyt korvausmäärien alentamista koskevassa vaatimuksessaan. Hovioikeuden tuomitsemat korvaukset ovat kohtuullisella tasolla huomioon ottaen asian luonteen ja aiemman korvauskäytännön.
Lisätietoja:
kansliapäällikkö Tiina Astola, puh. 09 1606 7502