| Ulosoton keskusvirastoksi aiotaan perustaa Valtakunnanvoudinvirasto | Tekstiversio |
Valtakunnanvoudinvirasto tulee muodostamaan ulosottotoimen keskushallinnon ja siihen yhdistetään pääosa oikeusministeriön ulosottoyksiköstä sekä lääninhallitusten oikeushallintoyksikköjen henkilökuntaa. Uuden viraston perustamisen myötä ulosottotoimi muuttuisi hallinto-organisaatioltaan kaksiportaiseksi, kuten ulosottokaaressa on säädetty. Ulosottokaaren mukaan organisaatio muodostuu keskushallinnosta ja sen alaisista paikallisista ulosottovirastoista.
Hallituksen hallinnon ja aluekehityksen ministerityöryhmä (Halke) käsitteli tammikuun lopulla keskusviraston sijoituspaikkaa. Ratkaisu oli, että aluksi virasto toimisi sekä pääkaupunkiseudulla että Turussa, mutta siirtyisi asteittain kokonaan Turkuun vuoteen 2015 mennessä. Muutamia työpisteitä voitaisiin kuitenkin tällöinkin säilyttää pääkaupunkiseudulla välttämättömien pääkaupunkisidonnaisten tehtävien helpottamiseksi.
Lisätietoja:
ulosottojohtaja Juhani Toukola, puh. (09) 1606 7773
neuvotteleva virkamies Kari Liede, puh. (09) 1606 9527
sähköposti: etunimi.sukunimi@om.fi