| Yhdistyslaki uudistuu syyskuun alusta | Tekstiversio |
Tasavallan presidentin on tarkoitus vahvistaa lakiuudistuksen voimaantulo huomenna perjantaina 16.7.
Uusien säännösten mukaan muun muassa etäosallistuminen yhdistyksen tai valtuutettujen kokoukseen on mahdollista postitse tai tietoliikenneyhteyden tai muun teknisen apuvälineen avulla, jos yhdistyksen säännöt sen sallivat. Edellytyksenä on, että osallistumisoikeus ja ääntenlaskennan oikeellisuus voidaan varmistaa perinteiseen kokoukseen verrattavalla tavalla. Tämä helpottaa erityisesti nuorten osallistumista järjestötoimintaan.
Etäosallistuminen on jatkossa mahdollista ennen kokousta ja sen aikana. Puoluepoliittisissa yhdistyksissä etäosallistuminen sallitaan kuitenkin vain kokouksen aikana. Tärkeimmissä asioissa on kuitenkin aina pidettävä myös perinteinen kokous.
Tilintarkastuslakiin perustuvan maallikkotilintarkastuksen korvaava yhdistyslaissa säänneltävä toiminnantarkastus vastaa sisällöltään hyvää maallikkotilintarkastustapaa. Yhdistyksen on valittava toiminnantarkastaja, jos sillä ei ole tilintarkastuslain mukaista auktorisoitua tilintarkastajaa. Yhdistys voi siirtyä maallikkotilintarkastuksesta toiminnantarkastukseen sääntöjä muuttamatta.
Lisätietoja: lainsäädäntöneuvos Jyrki Jauhiainen, puh. (09) 1606 7664,
sähköposti: etunimi.sukunimi@om.fi