| Hovioikeuksien lukumäärää ja sijoittumista tarkastellaan 2010 käynnistettävässä selvityshankkeessa | Tekstiversio |
Selvityshankkeessa tarkastellaan yhtäältä hovioikeuksien ja hallinto-oikeuksien määrää, sijoittumista sekä mahdollisilla uudistuksilla saavutettavia etuja ja toisaalta niistä mahdollisesti aiheutuvia haittoja. Hovioikeuksien määrää ja sijoittumista tarkastellaan lähinnä taloudellisesta, historiallisesta, alueellisesta, kielellisestä sekä erityisesti oikeusturvan toteutumisen näkökulmasta. Lisäksi täytyy ottaa huomioon ylimmän oikeustieteellisen opetuksen ja tutkimuksen sijainti.
Ministeri Braxin mukaan oikeudenkäyntimenettelyjen muutokset, asioiden määrissä ja rakenteissa tapahtunut kehitys sekä julkisen talouden kehitysnäkymät pakottavat arvioimaan uudelleen myös hovioikeuksien toimintarakenteiden tehokkuuden. Vastaavasti tulee tarkasteluun alueellisten hallintotuomioistuinten määrä ja rakenne sekä niiden toiminnallinen tehokkuus.
Hovioikeuksia on nykyisin kuusi: Helsingissä, Kuopiossa, Kouvolassa, Rovaniemellä, Turussa ja Vaasassa. Yleisiä alueellisia hallintotuomioistuimia ovat Helsingin, Turun, Hämeenlinnan, Vaasan, Kouvolan, Kuopion, Oulun ja Rovaniemen hallinto-oikeudet.
Lisätietoja:
erityisavustaja Johanna Hautakorpi, puh. 09 1606 7506
(sähköposti: etunimi.sukunimi@om.fi)