| Kunnallisvaalien äänestysikärajasta tehdään selvitys oikeusministeriössä | Tekstiversio |
Suomen perustuslaissa äänioikeus kunnallisvaaleissa ja kunnallisessa kansanäänestyksessä on sidottu 18 vuoden ikään. Samoin täysivaltaisuuden ikäraja on 18 vuotta. Toisaalta julkisen vallan tehtävänä on perustuslain mukaan edistää yksilön mahdollisuuksia osallistua yhteiskunnalliseen toimintaan ja vaikuttaa häntä itseään koskevaan päätöksentekoon. Äänestysikärajalla arvioidaan yleisesti olevan vaikutuksia siihen, miten nuoret suhtautuvat vaaleissa äänestämiseen.
Eduskunnassa on käsiteltävänä hallituksen esitys kirkkolain muuttamisesta siten, että äänioikeusikä seurakuntavaaleissa alennettaisiin nykyisestä 18 vuodesta 16 vuoteen. Äänioikeusikäraja esitetään erotettavaksi vaalikelpoisuusikärajasta, joka säilyisi 18 vuodessa. Äänioikeusikärajan alentamisen seurakuntavaaleissa on arvioitu esityksessä lisäävän nuorten äänestysaktiivisuutta.
Kansainvälisestä tilanteesta voidaan todeta, että Itävalta siirtyi ensimmäisenä Euroopan unionin jäsenvaltiona 1.7.2007 kaikissa vaaleissa 16 vuoden äänioikeusikään. Itävallassa äänioikeusikäraja oli alennettu useissa paikallisvaaleissa jo aiemmin.
Lisätietoja: oikeusministerin erityisavustaja Ari Heikkinen, puh. (09) 1606 7520