Oikeusministeri Leena Luhtanen: Tuomioistuinten on tehostettava toimintaansaTekstiversio
– Pelkkä oikeuslaitoksen taloudellisten resurssien lisääminen ei riitä ratkaisemaan oikeudenkäyntien viivästymisongelmaa. Asian hoitaminen kuntoon edellyttää toimenpiteitä oikeusministeriöltä, mutta samaan aikaan oikeuslaitoksen pitäisi huolehtia siitä, että rahat käytetään tehokkaasti, sanoi oikeusministeri Leena Luhtanen perjantaina Oikeuslaitospäivillä Helsingissä.

Luhtanen huomautti tuomioistuinten kustannusten nousseen 2000-luvulla yli 20 prosenttia ilman, että ratkaisujen tai muiden palveluiden määrässä tai oikeusturvan tasossa olisi tapahtunut merkittävää parantumista. - Koska tuomioistuinten rahoitusta lisättiin tälle vuodelle nimenomaan jutturuuhkien purkamiseksi, olisi toivottavaa, että tuomioistuimet tehostaisivat edelleen viivästyneiden asioiden ratkaisemista.

Paraikaa käynnissä olevassa kehysvalmistelussa Luhtanen on neuvottelemassa hallinnonalalle tasokorotusta. - Koska hallinnonalan osuus valtion budjetista on vain 1,5 prosenttia, on taloudellinen liikkumatila ollut vähäinen. Budjetin leikkaukset, kattamattomat kustannusten nousut ja tuottavuusohjelma näkyvät heti henkilöstön määrässä ja muissa toimintaedellytyksissä paljon konkreettisemmin kuin suurilla hallinnonaloilla.

Luhtanen toteaa, että työtä on jo tehty paljon oikeuspalvelujen monipuolistamiseksi ja tehostamiseksi. Muun muassa oikeusneuvontaa on kehitetty, kirjallinen rikosprosessi, tuomioistuinsovittelu ja ryhmäkanne on otettu käyttöön sekä kuluttajariitalautakunnan toimivaltaa on laajennettu. Vakuutus- ja markkinaoikeus ovat saaneet lisärahoitusta.

Seuraavan hallituskauden suurimpana hankkeena on kehittää yleisten tuomioistuinten rakennetta ja toimintaa. Käräjäoikeusverkostoa uudistetaan syyttäjä- ja ulosottoverkoston tapaan sekä tehostetaan summaaristen ja kiinteistöasioiden käsittelyä. Myös oikeusaputoimistoja on tarkoitus yhdistää. Lisäksi pyritään tehostamaan hallintotuomioistuinten toimintaa sekä kehittämään tuomareiden rekrytointia ja oikeudenkäyntiavustajien ja -asiamiesten kelpoisuusvaatimuksia.

- Rakennemuutoksesta huolimatta mitään kohtalokasta ei ole tapahtumassa. Ketään ei olla irtisanomassa eikä oikeuslaitosta ajamassa alas, vaan päinvastoin kehittämässä oikeusturvapalveluja vastaamaan entistä vaativampia osaamis- ja erikoistumistarpeita, Luhtanen korostaa.

- Kaiken kaikkiaan oikeusturva on hyvässä kunnossa. Oikeudelliset palvelut toimivat keskimäärin hyvin ja kansainvälisestikin ajatellen nykyaikaisesti ja kustannustehokkaasti.

Lisätietoja:
erityisavustaja Johanna Hämäläinen (OM), puh. (09) 1606 7506