Pohjoismainen saamen kielen kielipalkinto Gollegiella – säännötTekstiversio
1 § Perustaminen
Pohjoismaisen saamen kielen kielipalkinnon ovat perustaneet saamelaisasioista Norjassa, Ruotsissa ja Suomessa vastaavat ministerit ja näiden maiden saamelaiskäräjien puheenjohtajat. Palkinnon nimi on Pohjoismainen saamen kielen kielipalkinto - Gollegiella.

Palkinto jaetaan joka toinen vuosi vuodesta 2004 alkaen.

2 § Tarkoitus
Kielipalkinnon tarkoituksena on myötävaikuttaa saamen kielen edistämiseen, kehittämiseen tai säilymiseen Norjassa, Ruotsissa, Suomessa ja Venäjällä.

3 § Palkinnonsaaja
Kielipalkinto myönnetään yksityisille tai yhteisöille, jotka ovat ansioituneet toimimalla merkittävällä tavalla saamen kielen edistämiseksi, kehittämiseksi tai säilymiseksi.
Kielipalkinto voi tarkoittaa työsuorituksia, jotka sijoittuvat hyvin laajalti eri toimialueille.

Palkintosumma voidaan jakaa usean palkinnonsaajan kesken.

4 § Palkintosumma
Palkintosumma on kaikkiaan 12.500 euroa.
Palkinnonsaaja vastaa itse mahdollisesta verosta.

5 § Arviointikomitea
Kielipalkintoa varten asetetaan arviointikomitea, joka valitsee palkinnonsaajan. Arviointikomiteassa on yhteensä viisi jäsentä. Saamelaisten parlamentaarinen neuvosto nimeää neljä jäsentä ja palkinnon antava maa yhden jäsenen.

Arviointikomitealla tulee olla perusteellista asiantuntemusta saamen kielestä ja sen parissa tehtävästä työstä sekä saamelaisesta kulttuurista ja yhteiskuntaelämästä.

Palkinnon luovutustilaisuuden isäntämaa kutsuu koolle ensimmäisen kokouksen ja vastaa sihteeristötehtävistä. Arviointikomitea nimeää puheenjohtajan. Arviointikomitea valitaan joka neljäs vuosi.

6 § Kuulutus
Arviointikomitea kuuluttaa sopivalla tavalla Pohjoismaisesta saamen kielen kielipalkinto – Gollegiellasta ja siihen liittyvästä yleisestä ehdotuksenteko-oikeudesta.

7 § Palkinnon jakaminen
Palkinto jaetaan saamelaisasioista vastaavien ministerien ja saamelaiskäräjien puheenjohtajien yhteisessä kokouksessa arviointikomitean esittämien kirjallisten perustelujen nojalla.

8 § Rahoitus
Norjan, Ruotsin ja Suomen hallitukset myöntävät varat palkintosummaa ja sen hallintoa varten. Norja vastaa rahoituksesta vuonna 2004 ja 2006, Suomi vuonna 2008 ja Ruotsi vuonna 2010. Sen jälkeen rahoituksesta vastaavat Norjan, Suomen ja Ruotsin hallitukset, jatkossa tässä mainitussa järjestyksessä.

9 § Sääntöjen muuttaminen
Näitä sääntöjä, palkintosumma mukaan lukien, voivat muuttaa Norjan, Ruotsin ja Suomen saamelaisasioista vastaavat ministerit ja näiden maiden saamelaiskäräjien puheenjohtajat.

---

Nämä säännöt, jotka saamelaisasioista vastaavat ministerit ja saamelaiskäräjien puheenjohtajat ovat vahvistaneet 14 päivänä marraskuuta 2007, korvaavat 17 päivänä marraskuuta 2004 vahvistetut säännöt.