Keinoja demokratian vahvistamiseen pohditaan yleisesti vakiintuneissa demokratioissa. Äänestysaktiivisuuden hiipuminen, osallistumisen vahva polarisoituminen ja erityisesti nuorten vähäinen kiinnostus yhteiskunnalliseen osallistumiseen ja vaikuttamiseen herättävät huolta.

Oikeusministeriön johdolla on vuoden aikana valmisteltu demokratiapoliittista asiakirjaa, jossa tarkastellaan suomalaisen demokratian kehitystä ja tulevaisuudennäkymiä. Tarkoituksena on, että valtioneuvosto tehdyn valmistelun pohjalta linjaisi vuodenvaihteessa näkemyksensä siitä, millä toimenpiteillä kansalaisten osallistumis- ja vaikutusmahdollisuuksia yhteiskunnassa voidaan vahvistaa.

Jo valmistelun alkumetreiltä oli selvää, että minkäänlaiseen demokratiaselontekoon ei Suomessa vielä ole edellytyksiä. Tämä jo yksinomaan siitä syystä, että tietopohjamme kansanvallan toimivuuden eri osa-alueista on luvattoman heikko. Vaaleissa äänestämistä on tutkittu melko paljon, mutta tälläkään alueella tutkimus ei ole ollut riittävän pitkäjänteistä ja systemaattista. Esimerkiksi kuva nuorten äänestysaktiivisuudesta ja sen kehityksestä joudutaan muodostamaan kyselyaineiston perusteella. Tietämyksemme suomalaisten järjestöosallistumisesta ja muusta omaehtoisesta kansalaistoiminnasta on vielä puutteellisempi. Toisin kuin muissa Pohjoismaissa, ei Suomessa toistaiseksi ole toteutettu laaja-alaisia demokratian tilaa ja tulevaisuutta arvioivia tutkimushankkeita.

On tärkeää, että demokratian ja osallisuuden kehittymistä jatkossa seurataan ja arvioidaan systemaattisesti, jolloin voidaan myös tunnistaa kansanvaltaa heikentäviä tekijöitä ja puuttua niihin. Toimiva instrumentti tähän voi olla esimerkiksi kerran vuosikymmenessä eduskunnalle annettava demokratiaselonteko, joka pohjautuu systemaattiseen demokratiaindikaattoriseurantaan ja tarvittavaan syventävään tutkimukseen.

'''

Demokratiapoliittista keskustelua on tällä vuosikymmenellä käyty Suomessa ja muualla Euroopassa. Käsite sinänsä on Suomessa melko uusi ja vakiintumaton. Demokratiapolitiikalla tarkoitetaan valtion tai julkisen vallan tietoista ohjelmaa demokratian edistämiseksi. Kansanvaltaa ei ole mahdollista, eikä sitä tule rakentaa tai ohjata ylhäältäpäin. Julkisen vallan tulee kuitenkin jo perustuslainkin mukaan luoda edellytyksiä kansanvallan toteutumiselle.

Todennäköisesti pisimmät perinteet hallinnon demokratiatyölle ovat Ruotsissa, jonka kokemuksiin myös suomalaisessa valmistelussa usein on nojauduttu. Ruotsissa ensimmäinen hallituksen demokratiapoliittinen esitys annettiin vuonna 2002. Tavoitteena tuolloin oli, kuten meillä nyt, vahvistaa edustuksellista demokratiaa ja kannustaa kansalaisosallistumiseen myös vaalien välisenä aikana.

Suomessa demokratiapolitiikan valmistelu on nyt siis ottamassa ensimmäisiä askeleitaan. Hyvän pohjan työlle tosin tarjoaa viime hallituskaudella toteutettu Kansalaisvaikuttamisen politiikkaohjelma.

Työ on aloitettu olemassa olevan tietopohjan kokoamisesta ja sen puutteiden tunnistamisesta. Tässä seminaarissa julkistettava "Suomalaiset osallistujina" on katsaus kansalaisvaikuttamisen tilaan ja tulevaisuuteen Suomessa. Raporttiin on koottu yleiskuva siitä, mitä olemassa oleva tutkimus kertoo äänestämisestä, järjestöosallistumisesta, verkko-osallistumisesta sekä kansalaisten epämuodollisesta osallistumisesta.

Itse demokratiapoliittinen asiakirjakokonaisuus koostuu kahdesta asiakirjasta. Demokratiapolitiikan suuntaviivat on keskusteluasiakirja, johon on pyritty tiivistämään keskeisiä kansalaisten osallistumis- ja vaikutusmahdollisuuksiin liittyviä kysymyksiä. Sen pohjalta on valmisteltu luonnos demokratian edistämistä koskevaksi valtioneuvoston periaatepäätökseksi.

Näkökulmana asiakirjatyössä ovat olleet kansalaisten osallisuus ja vaikutusmahdollisuudet. Kansalaisuus on tässä ajateltu laajasti - kansalaisella asiakirjassa tarkoitetaan Suomen kansalaista tai Suomessa asuvaa henkilöä, joka on ainakin potentiaali osallistuja ja vaikuttaja suomalaisessa yhteiskunnassa. Suomen kansainvälistä demokratiatyötä on käsitelty keväällä annetussa ihmisoikeusselonteossa, ja teema on rajattu tämän asiakirjatyön ulkopuolelle. Valmistelussa ei myöskään ole juurikaan tarkasteltu parlamentaarisen päätöksenteon toteutumista tai demokratiaa sen järjestelmän ja instituutioiden tasolla. Nämä ovat kuitenkin kysymyksiä, jotka voi olla tarkoituksenmukaista nostaa keskeisinä tarkasteluun demokratian tietopohjaa vahvistettaessa ja mahdollista demokratiaselontekoa laadittaessa.

Vaalijärjestelmän uudistaminen, perustuslain tarkastelu sekä vaalirahoitusta koskeva valmistelutyö ovat olleet käynnissä samanaikaisesti omissa toimikunnissaan ja työryhmissään. Niitä koskeva valmistelutyö on kuitenkin mahdollisuuksien mukaan nivelletty demokratiapoliittiseen asiakirjatyöhön.

Asiakirjoja on valmisteltu laajapohjaisessa prosessissa, jossa koordinaatiovastuu on ollut oikeusministeriön demokratiayksiköllä ja valmisteluvastuu ministeriöiden yhteisellä demokratiaverkostolla. Myös kansalaisyhteiskuntapolitiikan neuvottelukunta KANE on ollut tiiviisti mukana valmistelussa. Prosessin kuluessa on järjestetty työpajoja, seminaareja, kuulemistilaisuuksia ja verkkokeskustelua. Asiakirjaluonnoksista järjestettiin myös avoin lausuntokierros, jonka yhteenveto on jaossa tässä seminaarissa. Lausuntopalaute oli pääasiassa hyvinkin kannustavaa, mutta toi esille myös tärkeitä näkökohtia asiakirjojen jatkovalmisteluun. Saadun palautteen perusteella etenkin periaatepäätösluonnosta onkin muokattu edelleen.

On syytä mainita vielä yksi tässä seminaarissa jaossa oleva uunituore julkaisu. Osana asiakirjaprosessia järjestettiin kolme työpajaa eduskuntapuolueiden kanssa. Työpajoissa kuultiin puoluetutkijoiden puheenvuoroja puolueiden tulevaisuudennäkymistä ja keskusteltiin siitä, miten puolueet itse näkevät puoluetoiminnan ja puolueiden roolin kehittyvän. Keskustelua jatkaa tutkija Rauli Michelssonin toimittama kirja "Puolueiden tulevaisuus". Kirjassa tutkijat nostavat esille hyvin samansuuntaisia huolia kuin tänään käsiteltävänä olevat demokratiapoliittinen asiakirjakin - osallistumisen ja identiteettien muutos haastavat yhtä lailla julkisen vallan, puolueet kuin järjestötkin pohtimaan omia toimintatapojaan ja keinoja siihen, että suomalaiset jatkossakin voisivat kokea edustuksellisen demokratian uskottavaksi ja voisivat myös nähdä omat vaikutusmahdollisuutensa yhteiskunnassa.

Tämä seminaari on tärkeä osa valmisteluprosessia. Seminaarissa saatavan palautteen perusteella on asiakirjoja tarkoituksena valmistella edelleen käsiteltäväksi hallituksen iltakoulussa ja valtioneuvoston yleisistunnossa.

************

Johdattelu kolmeen ensimmäiseen puheenvuoroon

Director of Operations (acting), Keboitse Manchanga, IDEA:
Kansainväliset demokratian kehityssuunnat

IDEA (International Institute for Democracy and Electoral Assistance) on kansainvälinen hallitustenvälinen organisaatio, joka on perustettu tu-kemaan vakaata demokratiaa maailmanlaajuisesti. Organisaation tavoit-teena on vahvistaa demokraattisia instituutioita ja demokraattisia pro-sesseja maailmalaajuisesti. Myös Suomi on IDEAn jäsen ja rahoittaa sen toimintaa.

Osana toimintaansa IDEA on kehittänyt demokratian arviointiin mene-telmän, joka sopii niin kehittyvien kuin kehittyneidenkin demokratioi-den arviointiin ja ottaa huomioon arvioitavan maan kansalliset erityis-piirteet. Säännöllisesti toteutettuna demokratian arviointi auttaa hahmot-tamaan demokratiaan ja kansalaisyhteiskuntaan liittyvää myönteistä ke-hitystä sekä toisaalta demokratian toimivuuteen liittyviä ongelmakohtia.

I would like to introduce Acting Director of Operations, Keboitse Machanga from the International Institute for Democracy and Electoral Assistance. She will give a speech on international democracy develop-ment and about tools for assessing the functioning of democracy.

Charge d´ Affairs, Dr Michael A. Butler, Yhdysvaltain suurlähe-tystö: Open Government: An American Perspective

Myös Yhdysvalloissa on tämän vuoden aikana käyty demokratiapoliit-tista keskustelua, jolla on paljon yhtymäkohtia Euroopassa ja Suomessa käytävään keskusteluun. Presidentti Obama on muun muassa antanut direktiivin avoimesta hallinnosta (Open Goverment Directive). Valkoi-seen taloon ja eri viranomaisten yhteyteen on perustettu yksiköt ja hankkeet joiden tarkoituksenaan on avoimuuden ja osallisuuden lisää-minen sekä sosiaaliset innovaatiot.

Michael A. Butler Yhdysvaltain suurlähetystöstä on tänään kertomassa meille minkälaisia näkökulmia ja tavoitteita avoimeen hallintoon ja sen kehittämiseen liitetään Yhdysvalloissa.

I warmly welcome Dr. Michael A. Butler to give a presentation with the title Open Government: An American Perspective.

Dosentti, Kimmo Grönlund, Åbo Akademi: Osallistumisen murros Suomessa

Dosentti Kimmo Grönlund Åbo Akademista puhuu yhteiskunnallisen osallistumisen murroksesta Suomessa. Grönlundin tutkimusintresseihin kuuluvat osallistuva demokratia, deliberatiivinen demokratia, politiikan tietämys, poliittinen käyttäytyminen, sekä vaalit ja puolueet.

Grönlund toimii Åbo Akademin demokratian tutkimukseen erikoistu-neen huippututkimusyksikön varajohtajana.

***

Klo 10.20 Kansalaisten osallistumis- ja vaikutusmahdollisuuksien vahvistaminen
Demokratiapoliittinen asiakirjatyö

Demokratiapoliittista asiakirjakokonaisuutta ryhdyttiin valmistelemaan tavoitteena tunnistaa suomalaisen demokratian keskeiset haasteet, ja myös esittää ratkaisuja tunnistettuihin ongelmakohtiin.

Työtä varten kootut taustaselvitykset vahvistavat käsitystä siitä, että demokratian kehityksestä ja osallisuuden muutoksesta on syytä kantaa huolta. Äänestysaktiivisuuden lasku on ollut meillä jopa nopeampaa kuin Euroopassa yleisesti. Suomalaiset ovat edelleen aktiivisia yhdistystoimijoita, mutta erityisesti monet yhteiskunnallisesti suuntautuneet yhdistykset ovat huolissaan tulevaisuudestaan. Vielä on vaikea ennustaa minkä merkityksen perinteisten kansalaistoiminnan muotojen rinnalle syntyvä verkostoituva ja epämuodollinen kansalaistoiminta suomalaisessa yhteiskunnassa saa.

Kaikki eivät ole yhtä mieltä siitä, miten huolissaan demokratian tulevaisuudesta tulisi olla. Usein ajatellaan, että yhteiskunnallinen osallistuminen ja aktiivisuus on eräänlaista aaltoliikettä, jossa esimerkiksi pitkään jatkunut yhteiskunnallinen vakaus johtaa aktiivisuuden hiipumiseen, kun taas vaikeampien aikojen koittaessa kiinnostus yhteiskunnalliseen osallistumiseen jälleen elpyy. Tätä vastaan puhuu kuitenkin se, että Suomessa passiivisia ovat nimenomaan heikommassa asemassa olevat, joiden voisi ajatella kaipaavan yhteiskunnallisia muutoksia. On myös tärkeää huomata, että osallistuvaan kansalaisuuteen on kasvettava. Suomessa aikuistuu yhä uusia ikäluokkia, joiden sisällä merkittävälle osalle ei ole rakentunut osallistuvan kansalaisen identiteettiä ja kokemusta.

Tiedetään, että muutamissa ensimmäisissä vaaleissa tehty päätös jättää äänestämättä jää todennäköisesti pysyväksi. Voidaan ajatella, että samalla tavoin myös nuorena omaksuttu kielteinen tai välinpitämätön suhtautuminen yhteiskunnalliseen osallistumiseen ja vaikuttamiseen ylipäätään ei todennäköisesti korjaudu myöhemmin. Nuorten vähäinen palo yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen tarkoittaa, että nuorten ääni ei kuulu yhteiskunnassa. Pidemmällä tähtäimellä sillä on suuri merkitys koko kansanvallan toimivuudelle. Aikaisempaa passiivisempien ikäluokkien ikäraja on jo nyt noussut tuonne 45 vuoden paikkeille.

Keskustelussa on noussut esille myös maahanmuuttajien ja monien muiden erityisryhmien osallisuus. On ensiarvoisen tärkeää pohtia, miten suomalaista demokratiaa voitaisiin jatkossa kehittää niin, että mahdollisimman moni voi kokea voivansa vaikuttaa ja tulevansa kuulluksi.

Demokratiapolitiikan suuntaviivat -keskusteluasiakirjassa on demokratian tulevaisuudennäkymiä ja haasteita tarkasteltu niin sanotun "suuren ja pienen demokratian" näkökulmasta. Suurella demokratialla tarkoitetaan tässä lakiin perustuvaa institutionaalista kansanvaltaa: äänestämistä ja vaaleja, kuntademokratiaa ja muodollista suoraa demokratiaa. Pienellä demokratialla puolestaan tarkoitetaan kansalaisista lähtevää omaehtoista osallistumista ja vaikuttamista järjestöissä, verkostoissa ja yksilötasolla.

Tämän eräiden demokratiatutkijoiden käyttämän jaottelun on joissakin lausunnoissa pelätty arvottavan institutionaalista demokratiaa yli kansalaisyhteiskunnan ja omaehtoisen toiminnan. Rakenne on kuitenkin säilytetty, koska asiakirjan jaottelu on lähtöisin nimenomaan järjestöjen valmistelusta, jossa jakoa suureen ja pieneen ei ole nähty arvottavaksi.

Suuren ja pienen demokratian ohella asiakirjassa on tarkasteltu keinoja demokratian edellytysten vahvistamiseen kehittämällä hallinnon toimintatapoja ja demokratiakasvatusta sekä huolehtimalla demokratiatyön jatkuvuudesta. Asiakirja nostaa esille myös kysymyksen sananvapaudesta ja tiedonvälityksestä julkisen keskustelun ja kansalaisten osallistumismahdollisuuksien edellytyksenä.

Tämän vuoden aikana ovat vaalijärjestelmän ja vaalirahoituksen uudistaminen olleet keskeisiä teemoja julkisessakin keskustelussa. On tärkeää huolehtia että demokraattinen järjestelmä - ja esimerkiksi vaalijärjestelmä sen osana - on toimiva ja kansalaisten näkökulmasta uskottava. Vaalirahoituksen avoimuutta ja valvontaa lisäämällä voidaan osaltaan vahvistaa luottamusta poliittiseen päätöksentekoon ja demokratian toimivuuteen. Samoin on tärkeää miettiä keinoja äänestysaktiivisuuden vahvistamiseen. Jos yhä suurempi osa äänioikeutetuista luopuu vapaaehtoisesti äänioikeudestaan, on kyseenalaista kuinka legitiiminä kansalaiset tosiasiassa pitävät valittujen edustajien tekemiä päätöksiä. Vaikka äänestysaktiivisuuden lasku näyttää kaksissa viime kunnallisvaaleissa jo taittuneen, voidaan pitää todennäköisenä, että pohjaa ei vielä ole saavutettu vaan vuosikymmeniä jatkunut lasku jatkuu edelleen.

Osallistuvassa demokratiassa äänestäminen on vain yksi tapa osallistua ja vaikuttaa. Yhdistystoiminnalla on suuri merkitys hyvinvoinnin, luottamuksen ja sosiaalisen pääoman tuottamisessa. On tärkeää, että järjestöt jatkossakin voivat tarjota myös väylän kansalaisten ja tarpeiden ja näkemysten esille tuomiseen. Juuri tällä "demokratiavyöhykkeellä" järjestötoiminta näyttää kuitenkin olevan hiipumassa siinä missä harrastustoiminnan ympärille rakentuneet järjestöt ovat verraten elinvoimaisia. Perinteistä yhdistyksissä tapahtuvaa kansalaistoimintaa on syytä vaalia. Samalla on myös mietittävä, millä tavoin uusien sukupolvien epämuodolliselle osallistumiselle ja vaikuttamiselle voidaan luoda edellytyksiä. Jos uusia osallistumisen ja vaikuttamisen areenoita ei tunnisteta tai ne sivuutetaan merkityksettöminä, vahvistetaan erityisten nuorten lisääntyvää kokemusta siitä, ettei heitä halutakaan kuulla.

Demokratiapoliittista asiakirjakokonaisuutta valmisteltaessa läpileikkaavaksi näkökulmaksi nousee ennen kaikkea keskustelevan kulttuurin ja toimintatapojen kehittäminen. Vuorovaikutteisuus nousee esille yhtä lailla pohdittaessa puolueiden asemaa, kuntademokratiaa, kansalaisyhteiskunnan tulevaisuudennäkymiä, hallinnon toiminnan kehittämistä, sananvapautta ja mediaympäristöä, demokratiakasvatusta kuin suoraan demokratiaa ja verkko-osallistumistakin. Yksi asiakirjan toimenpide-esityksistä liittyy siihen, miten esimerkiksi hallituskausittain voitaisiin käydä puntaroiva kansalaisten tulevaisuuskeskustelu, jolle olisi hallitusohjelmassa jätetty riittävä liikkumavara tai joka voisi edeltää hallitusohjelmavalmistelua.

Kaiken kaikkiaan luonnos valtioneuvoston periaatepäätökseksi demokratian edistämisestä sisältää yhteensä 32 esitystä demokratian vahvistamisesta. Kunkin esityksen sisälle on suunniteltu konkreettisia toimenpiteitä, joita on listattu luonnoksen liitteenä olevassa toimenpidesuunnitelmassa.

Vaalijärjestelmän, vaalirahoituksen ja suoran demokratian teemojen ohella haluaisin nostaa asiakirjan teemoista esille kysymyksen kansalaisyhteiskunnan arvostuksen ja aseman vahvistamisesta. Yhteiskunnassa on käynnissä muutossuuntia, jotka herättävät huolen siitä, minkälaiseksi järjestöjen asema on muuttumassa. Ovatko järjestöt sulautumassa osaksi toisaalta julkista sektoria ja toisaalta elinkeinoelämää, vai nähdäänkö kolmannen sektorin luonne ja erityisyys myös tulevaisuudessa? Keskustelu liittyy mm. järjestöjen avustuksiin, verotukseen ja niiden asemaan yleishyödyllisten palvelujen tuottajana.

Myös demokratiakasvatus voidaan nähdä suomalaisen demokratian keskeiseksi haasteeksi ja tulevaisuuden mahdollisuudeksi. Kuten jo totesin, tutkimukset kertovat huolestuttavaa kieltä nuorten osallistumisen ja yhteiskunnallisen kiinnostuksen polarisoitumisesta ja jopa hiipumisesta. Poliittisyhteiskunnallinen keskustelu näyttää kadonneen kodeista ja jossain määrin myös kouluista. Sanana demokratiakasvatus herättää monissa muistumia vuosikymmenten takaisesta koulujen ylipolitisoitumisesta. Käsite täytyisikin jollain tavoin puhdistaa ja uudelleen määritellä tarkoittamaan sitä sisällöllistä ja kokemusperäistä tietämystä, jonka lapset ja nuoret tarvitsevat hahmottaakseen omat osallistumis- ja vaikutusmahdollisuutensa ja rakentaakseen osallistuvan kansalaisen identiteettiään.

On myös tärkeää käyttää tietoyhteiskunnan mahdollisuudet hyväksi demokratian vahvistamisessa. Suomessa koettiin jossain määrin järkytyksen tunteita, kun viime vuoden alussa havaitsimme, että sijoitumme kansainvälisessä vertailussa vasta sijalle 45 arvioitaessa, miten hallinto eri maissa oli kyennyt avaamaan kansalaisille osallistumis- ja vaikutusmahdollisuuksia verkossa. Onkin korkea aika, että tietoyhteiskuntaa kehitettäessä myös demokratia ja osallisuus otetaan keskeisiksi tavoitteiksi.

Tutkimuksen ja tietopohjan vahvistaminen eivät ole toimenpiteitä, jotka suoraan parantaisivat kansalaisten osallistumis- ja vaikutusmahdollisuuksia. On kuitenkin mahdotonta kehittää asiaa, jota ei riittävän hyvin tunneta. Ennen kuin olemme demokratiatutkimuksessa edes likimain samalla viivalla muiden Pohjoismaiden kanssa, on vaikea nähdä, että työ demokratian vahvistamiseksi voi olla muuta kuin korvakuulolta tehtäviä korjausliikkeitä. Pitkäjänteinen tutkimustoiminta antaa pohjan pitkäjänteiselle demokratiatyölle.