Valtioneuvoston yleisistunnon ratkaisuesitys 3.9.2009 ihmisoikeuspoliittisen selonteon antamisesta

Arvoisat kuulijat,

Yleistä

Eduskunnan vuonna 2004 antaman lausuman mukaisesti valtioneuvoston toiseen ihmisoikeuspoliittiseen selontekoon on sisällytetty aikaisempaa laajempi kotimaan ihmisoikeustilannetta kuvaavaa osuus. Selonteon kotimaisen osuuden valmistelussa on haettu kerta kerralla parempaa tapaa raportoida eduskunnalle ihmisoikeuksien toteutumisesta kotimaassa. Nyt selonteossa on ensimmäistä kertaa yhtenäinen selvitys kotimaan ihmisoikeustilanteesta.

Valtioneuvoston selvitys perus- ja ihmisoikeuksien toteutumisesta Suomessa on laadittu ministeriöiden välisenä yhteistyönä siten, että kukin ministeriö on vastannut oman toimialansa asioita koskevasta osuudesta. Oikeusministeriö on koordinoinut selvityksen laatimista. Valmisteluissa on pyritty avoimuuteen ja kansalaisjärjestöjä on kuultu kahteen kertaan.

Selonteon lähtökohtana on, että julkisen vallan on turvattava perusoikeuksien ja Suomea velvoittavissa kansainvälisissä sopimuksissa turvattujen ihmisoikeuksien toteutuminen. Näin ollen kotimaisten perus- ja ihmisoikeuskysymysten tarkastelu jäsentyy selonteossa pääpiirteissään ihmisoikeussopimusten jaottelun ja niissä tarkoitettujen oikeuksien mukaisella tavalla. Julkisen vallan oikeuksien turvaamiseen liittyvät keinot jäävät kussakin tapauksessa erikseen harkittaviksi. Keskeisiin keinoihin kuuluvat perusoikeuden käyttöä turvaavan ja täsmentävän lainsäädännön säätäminen sekä taloudellisten voimavarojen kohdentaminen.

Yhtäältä oikeuksien turvaamisvelvoitteen johdosta selonteon kotimaisessa osuudessa ei ole voitu nostaa esille tiettyjä temaattisia kysymyksiä samalla tavoin kuin selonteon kansainvälisessä osuudessa, vaan kaikkien oikeuksien toteutumiseen on kiinnitettävä huomiota yhtäläisin perustein. Toisaalta tämä ei sulje pois sitä, ettei kotimaisessa osuudessa ole voitu kohdistaa katseen keskeisiin ajankohtaisiin perus- ja ihmisoikeusongelmiin Suomessa sekä selvittää niitä koskevia toimenpiteitä tai mahdollisia suunnitelmia. Näin ollen kotimainen osuus ei ole tyhjentävä esitys Suomen ihmisoikeustilanteesta eikä siihen ole sisällytetty aikaisempien kehittämistoimien tai nykytilan kattavia kuvauksia. Esimerkiksi voimassa olevaa säädöspohjaa taikka lainsäädännöllisiin tai muihin toimenpiteisiin ryhtymistä selostetaan vain siltä osin kuin tämä kussakin asiayhteydessä on tarpeen.

Selonteon sisällöstä

Hallituksen pyrkimyksenä on käsitellä avoimesti perus- ja ihmisoikeuksien toteuttamiseen liittyviä ajankohtaisia haasteita kotimaassa. Kotimaiseen osuuteen on sisällytetty katsaukset esimerkiksi vapautensa menettäneiden oikeuksista, yksityisyyden suojasta, sananvapaudesta sekä uskonnonvapaudesta ja muusta vakaumuksesta. Siinä on myös käsitelty mielenterveyspotilaiden oikeuksien toteutuminen samoin kuin eduskunnan oikeusasiamiehen laillisuusvalvontatehtävässään esille nostamat kysymykset riittävästä toimentulosta sekä terveys- ja sosiaalipalveluiden saatavuudesta. Selonteossa pyritään myös kiinnittämään huomiota perheväkivaltaan, asunnottomuuteen, lasten, naisten ja vammaisten ongelmiin samoin kuin vähemmistöihin kohdistuvaan suvaitsemattomuuteen ja syrjintään. Siinä korostuvat myös hyvän hallinnon vaatimusten ja oikeusvaltioperiaatteen huomioon ottaminen yleisemminkin ja erityisesti ulkomaalaisten aseman arvioinnissa.

Vapautensa menettäneiden (2.7.1) osalta voidaan mainita esimerkiksi seuraavia ongelmankohtia, joiden osalta on ryhdytty toimenpiteisiin. Vankiloissa oli 1.1.2009 yhteensä 508 vankipaikkaa, joissa on käytössä paljut. Vuoteen 2011 mennessä valtaosa näistä paljuselleistä ovat olleet perusparannusten kohteena tai poistettu käytöstä. Hämeenlinnan vankilan perusparannushankkeen aloituksesta ei tosin vielä ole tehty päätöksiä. Hämeenlinnan vankilassa on kaikkiaan 126 paljusellipaikkaa, joista miehillä 42 ja naisilla 84.

Vuosien 2000 ja 2006 välillä on ollut noin sata lasta vankilassa vanhempansa kanssa. Oikeusasiamies on vuonna 2008 antamassaan ratkaisussa katsonut ongelmaksi muun muassa sen, että lapsen edun mukainen sijoittaminen vankilaan vanhempansa kanssa saattaa pahimmillaan jopa estyä, koska äitilapsipaikkoja ei ole tarpeeksi. Vankiloiden tulisi myös tukea enemmän lapsen kanssa vankilassa olevien äitien vanhemmuutta ja näiden vankeuden täytäntöönpanon tavoitteita. Vanajan vankilassa on toteutettu aktiivisesti monia erilaisia hankkeita, joilla vankilan toimintaa on kehitetty. Lapsen vankilaan sijoittamisessa yhteistyö lastensuojeluviranomaisten kanssa on tehostunut huomattavasti kahden viime vuoden aikana. Lapsen edun periaate on ohjaamassa lapsen vankilassaoloaikaa yleisen lapsilainsäädännön ja vankeinhoidon säännösten pohjalta ja lapsen etua selvitetään aikaisempaa huolellisemmin. Sosiaali- ja terveysministeriö sekä oikeusministeriö selvittävät parhaillaan, miten lastensuojelun tukitoimenpiteitä voidaan entistä systemaattisemmin järjestää Vanajan vankilassa oleville pienille lapsille.

Esimerkiksi terveyspalveluiden saatavuuden - hoitoon pääsyn riittävyyden (2.8.3, s. 125 - 126) osalta voidaan todeta seuraavan. Hoitoon pääsyssä ilmenneiden ongelmien, muun muassa pitkien hoitojonojen poistamiseksi säädettiin hoitoon pääsyn enimmäisaikaa koskevat säännökset kansanterveyslakiin ja erikoissairaanhoitolakiin (1062/89). Lainmuutosten voimaantulon (1.3.2005) jälkeen potilaat pääsevät hoitoon sujuvammin ja oikea-aikaisemmin kuin ennen eri puolilla Suomea. Muutokset ovat vauhdittaneet myös toimintatapojen uudistamista eri sairaanhoitopiireissä. Erikoissairaanhoidon jonotilanne on parantunut huomattavasti vuoden 2008 loppuun mennessä. Sairaanhoitopiireissä oli joulukuun lopussa 1727 potilasta ja 2009 huhtikuun lopussa enää 743 potilasta, jotka olivat odottaneet hoitoon pääsyä yli puoli vuotta. Ns. hoitotakuun takaama hoito ei kuitenkaan ole täysimääräisesti toteutunut. Joidenkin sairauksien kohdalla hoitoon pääsy on muita vaikeampaa eikä ole toteutunut lain edellyttämällä tavalla. Valvira on valvonnassaan joutunut asettamaan joitakin uhkasakkoja sairaanhoitopiireille hoitoon pääsyn toteuttamiseksi hoitotakuuajoissa. Yhtään uhkasakkoa ei ole kuitenkaan tarvinnut toteuttaa, koska piirit ovat pystyneet toteuttamaan hoitoon pääsyn enimmäisajassa. Sosiaali- ja terveysministeriössä valmisteilla olevaan terveydenhuoltolakiin on tarkoitus sisällyttää joitakin täsmennyksiä hoitotakuuseen.

Naisiin kohdistuva väkivalta ja perheväkivalta ja siihen puuttuminen lainsäädännöllisin ja hallinnollisin toimin on selostettu selonteossa laajasti (2.9.6).

Oikeus asuntoon ei täyty kaikkien ihmisten kohdalla. Vuoden 2007 marraskuussa yksinäisiä asunnottomia oli noin 7 300 henkeä, joista naisia oli noin 1 400, ja asunnottomia perheitä noin 300. Asunnottomien naisten tilanne on yleensä erityisen vaikea. Taloudellisen tilanteen ja asunnon puutteen vuoksi elämään voi liittyä hyväksikäyttöä ja prostituutiota. Myöskään asuinpaikan valintaan liittyvä perusoikeus ei aina toteudu kaikkien väestöryhmien kohdalla. Tällaisia ryhmiä ovat muun muassa laitoshoidossa olevat vanhukset ja vammaiset (2.12.4), joilla ei aina ole mahdollisuutta vaihtaa hoitopaikkakuntaa esimerkiksi lähemmäs omaisiaan. Etnisten vähemmistöjen osalta esimerkiksi romanikulttuuriin kuuluva väistämisvelvollisuus voi käytännössä estää vapaata liikkumista ja asuinpaikan vapaata valintaa. Romanit (2.13.2) ja muut etniset vähemmistöt kohtaavat syrjintää asunnon saamisessa. Maahanmuuttajien asumiseen, joka useimmiten perustuu julkisen rahoituksen ARA-asuntoihin, liittyy suurissa kaupungeissa uhka kasvavasta asuinalueiden negatiivisesta segregaatiosta ja eriytymisestä asuinalueiden sisällä (2.13.4). Vähemmistövaltuutetun käytännössä näkyy moniperusteinen syrjintä muun muassa asuntosyrjintänä esiin nousevissa tapauksissa. Hallituksen toimenpiteistä asunnottomuuden vähentämiseksi sekä yhdenvertaisuuden edistämiseksi on kerrottu selonteon kohdassa 2.8.4 ja luvussa 2.15.

Kun selonteossa arvioidaan perus- ja ihmisoikeuksien toteutumista Suomessa lähtökohdaksi on otettu kansainvälisten valvontaelinten suositusten ja päätelmien ohella myös tuomioistuinten ja ylimpien laillisuusvalvojien ratkaisuja sekä perustuslakivaliokunnan käytäntöä. Selonteossa on myös jakso niistä ihmisoikeustuomioistuimen tuomioista, joissa Suomen on todettu rikkoneen ihmisoikeussopimuksen velvoitteita (2.2.2).

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on vuoden 2008 loppuun mennessä antanut yhteensä yli sata Suomea koskevaa tuomiota. Näistä 75 on annettu selonteon tarkasteluaikana, eli vuosina 2004 - 2008. Tuomioista valtaosa koski oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin, ml. oikeus oikeudenkäyntiin kohtuullisessa ajassa. Toistuvat ongelmat oikeudenkäynnin kestossa voivat johtua useista eri syistä. Asioiden käsittelyä ei ole Suomessa tarkasteltu kokonaiskäsittelyajan näkökulmasta, vaan esitutkinta- ja syyttäjäviranomaiset sekä tuomioistuimet ovat kukin huolehtineet asian käsittelystä lähinnä omalta osaltaan. Viranomaisten välinen vuorovaikutus ja laajojen juttujen käsittelyyn valmistautuminen yli viranomaisrajojen on ollut puutteellista. Sama voi koskea myös yhteistyötä viranomaisten ja oikeudenkäyntiasiamiesten välillä. Tuomioistuinten perinteiset työmenetelmät, suhteellisen joustamattomat kokoonpanot ja oikeudenkäyntimenettelyä koskevan lainsäädännön jäykkyys voivat nekin osaltaan olla ongelmallisia laajojen juttujen viivytyksetöntä käsittelyä ajatellen. Kohtuuttomien käsittelyaikojen lyhentämiseen on pyritty vaikuttamaan useilla eri kehittämistoimilla. Lisäksi eduskunta on hyväksynyt lain oikeudenkäynnin viivästymisen hyvittämisestä, joka tulee voimaan 1.1.2010. Myös hallintolainkäytön osalta on tarkoitus valmistella oikeussuojakeinot asian käsittelyn viivästymistä varten hallintotuomioistuimissa. (2.5)

Tänä vuonna juhlitaan lapsen oikeuksien sopimuksen 20-vuotisjuhlaa. Sopimuksen läpileikkaavia periaatteita lapsen oikeuksien toteutumiseen ovat: syrjinnän kielto, lapsen edun huomioiminen, oikeus elämään ja kehitykseen sekä oikeus osallistumiseen. Lapsen oikeuksien toteutumiseen on kiinnitetty huomiota selonteon erillisessä lapsen oikeuksia koskevassa luvussa 2.11.

Meidän täytyy edelleen tehdä työtä myös lasten oikeuksien vahvistamiseksi yhteiskunnan kaikilla osa-alueilla. Esimerkiksi lasten ja nuorten mahdollisuudet vaikuttaa ja tulla kuulluksi (2.11.8) kunnissa vaihtelevat suuresti. Noin kolmasosassa kuntia ei ole lasten ja nuorten kuulemiselle tarvittavia rakenteita tai järjestelmiä, vaikka lainsäädäntö niin edellyttää (Valtiovarainministeriön julkaisuja 23/2008, Lääninhallitusten keskeiset arviot peruspalvelujen tilasta 2007). Hallituksen lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelmaan 2007 - 2011 sisältyy lasten ja nuorten osallistumista ja kuulemista koskeva toimenpidekokonaisuus. Tavoitteena on tukea kuntia luomaan ja kehittämään järjestelmiä, jotka mahdollistavat lasten ja nuorten osallistumisen heitä koskevien asioiden käsittelyyn heidän ikänsä ja kehitystasonsa edellyttämällä tavalla. Myös oppilaskuntatoiminnan kehittäminen on lasten arjen osallistumisen kannalta tärkeää.

Lopuksi

Perus- ja ihmisoikeuksien toteutuminen ja toteuttaminen vaativat jatkuvaa, määrätietoista työtä. Kotimaisen osuuden sisällyttäminen ihmisoikeusselontekoon on hyvä alku, mutta tiedämme, ettei se riitä.

Selonteon kotimaiseen osuuteen ei tällä kertaa ole yhdistetty YK:n Wienissä vuonna 1993 pidetyn maailmankonferenssin antamien suositusten mukaista kansallista toimintaohjelmaa. Toimintaohjelman laatimista tarkoittava työ olisi ollut erittäin vaativa ja edellyttänyt, että olisi ollut resursseja myös ministeriöiden välistä koordinaatiota varten. Ajatuksena on kuitenkin, että toimintaohjelman laatiminen voitaisiin ottaa seuraavan selonteon yhteydessä esille omana prosessina, jos eduskunta näin edellyttää ja valmistelulle voidaan taata riittäviä resursseja.

Selontekoon sisältyy kuitenkin esimerkiksi hallituksen asettama tavoite saamen kielen elvyttämisohjelmasta. Ohjelmatyössä kartoitettaisiin jo toteutettavat toimet ja hankkeet sekä asetettaisiin tavoitteeksi nykyistä kokonaisvaltaisempi ja pitkäjänteisempi toiminta saamen kielten säilymisen ja kehittymisen varmistamiseksi. Erityishuomiota tulisi kiinnittää pienten kielten, inarin- ja koltansaamen, säilymiseen. Kielellisten oikeuksien turvaamisen kannalta keskeisiä ovat varhaiskasvatus, opetus, sosiaali- ja terveyspalvelut, kulttuuri ja media sekä elinkeinopolitiikka. Näiden osalta selvitettäisiin nykyinen tilanne ja asetettaisiin tarvittavat tavoitteet.

Perus- ja ihmisoikeuksien toteutumisessa korostuu monesti asioiden laajuus ja poikkihallinnollisuus, mikä asettaa vaatimuksia ihmisoikeustyön laajemmalle koordinoimiselle. Ajatus kansallisen ihmisoikeusinstituution perustamisesta on herännyt juuri nykyisen järjestelmän hajanaisuudesta ja tarpeesta koordinoida tiedon kokoamista ja arviointia samoin kuin tiedonvaihtoa erityisesti kansainvälistä yhteistyötä varten. Valtioneuvosto puoltaa kansallisen ihmisoikeusinstituution perustamista eduskunnan oikeusasiamiehen kanslian yhteyteen. Tällaisen instituution perustaminen toisi lisäarvoa arvioitaessa kansainvälisten ihmisoikeussitoumusten toteuttamista Suomessa ja tarvittaviin toimiin ryhtymistä. Oikeusministeriö on 26.6.2009 asettanut työryhmän valmistelemaan asiaa. Lisäksi oikeusministeriön 25.1.2007 asettamassa yhdenvertaisuustoimikunnassa tutkitaan parhaillaan mahdollisuuksia kehittää eri ihmisoikeustoimijoiden yhteistyötä yhdenvertaisuus-, tasa-arvo- ja syrjintäasioissa.