Asianajajapäivillä Aulangolla 11.1.2002Tekstiversio

Hyvät asianajajapäivien osanottajat,

Oikeusturvasta huolehtiminen mielletään selkeästi erääksi yhteiskunnan perustehtävistä. Vuoden 1995 perusoikeusuudistus ja vuosikymmenen lopulla toteutettu perustuslakiuudistus ovat osaltaan - ja tarpeellisella tavalla - korostaneet oikeusturvan merkitystä.

Samaan aikaan yhteiskunnan oikeudellistumisen ohessa vaikuttaa kehityskulku, joka voi aluksi näyttää vastakkaissuuntaukselta. Se on sovittelun ja muiden tuomioistuintielle vaihtoehtoisten menettelyjen lisääntyminen ja yleisissä tuomioistuimissa käytävien oikeudenkäyntien väheneminen.

On uumoiltu, aiheellisestikin, että oikeudenkäyntikynnys on kohonnut. Oikeudenkäyntien kesto ja etenkin kustannukset ovat muodostuneet sellaisiksi, että asioita, jotka asianosaiselle ovat merkittäviäkin, jää saattamatta tuomioistuimessa vireille.

Parhaimmillaan tilanne selittyy sillä, että on luotu hyviä vaihtoehtoismenettelyjä. Vakiintunut toimiva koneisto on käytössä mm. kuluttajansuoja-asioissa. Myös asianajajaliitto on osaltaan luonut tuomioistuinmenettelylle vaihtoehdon omalla sovittelujärjestelmällään. Oikeudenkäynnin päätyminen sovintoon riita-asioissa on yleistynyt.

Yksittäisen ihmisen oikeusturvaodotusten kannalta katsottuna monien erilaisten vaihtoehtoismenettelyjen kukoistus ei kuitenkaan ole aivan ongelmaton asia. Kehitys on samalla ainakin osin osoitus tuomioistuinmenettelyn ongelmista, ennen muuta sen hitaudesta ja kalleudesta.

Osaksi nämä ongelmat edelleen voivat johtua siitä, että oikeudenkäyntimenettelyjen 1990-luvulla toteutetut, jopa koko vuosisadan valmistellut uudistukset yhä ovat sisäänajovaiheessa. Mutta tämä ei enää kokonaan kelpaa selitykseksi.

On myös kysyttävä, miten voidaan viralliskoneiston puitteissa löytää pienimuotoisiin asioihin soveltuvia nopeutettuja, edullisia menettelyjä. Esimerkkinä mainitsisin, että kauppa- ja teollisuusministeriön asettaman asumisturvatyöryhmän työssä on tullut esiin, että kannattaisi harkita tuomioistuimessa käytävää järjestelmällistä sovittelua ennen täysimittaiseen oikeudenkäyntiin ryhtymistä. Asia on tarkemman selvittelyn kohteena oikeus- ja toimeksiantajaministeriön välillä. Useissa EY-maissa tällainen menettely onkin käytössä, toisinaan pakollinenkin.

Vaihtoehtoisia menettelyjä luotaessa ja kannustettaessa on kuitenkin muistettava, että pääsy tuomioistuimeen on perus- ja ihmisoikeus. Tuomioistuintien tulee olla tosiasiallisesti avoinna, kun sitä tarvitaan.

Tässä tarkoituksessa ja sen turvaamiseksi, etteivät oikeudenkäynnin kustannukset muodostu ylivoimaiseksi esteeksi asian saattamiselle uudistetaan oikeusapujärjestelmä tämän vuoden kesäkuun alusta. Uudistuksen myötä muun muassa tarkistetaan oikeusapuun oikeuttavaa tulo- ja varallisuusporrastusta niin, että selvästi suurin osa kansalaisista on jatkossa oikeutettu julkiseen oikeusapuun ainakin osakorvausta vastaan. Näin oikeus pätevään oikeusapuun toteutuu nykyistä yhdenvertaisemmin kansalaisten taloudellisesta asemasta riippumatta.

Muuttamalla korvauskäytäntöä omavastuuosuuden osalta pyritään taas edistämään asianosaisten kustannustietoisuutta, tarkoituksenmukaista oikeudenkäyntiä ja asian laadun huomioimista harkittaessa siihen käytettäviä resursseja.

Oikeusapupalvelujen laatu on myös avainasemassa oleva seikka. Oikeustieteen kandidaatin tutkinnon sisällyttämisellä oikeudenkäyntiasiamiesten ja -avustajien yleisiin kelpoisuusvaatimuksiin pyritään parantamaan kaikkien oikeusapua tarvitsevien kansalaisten oikeusturvaa.

Oikeusministeriössä on vireillä useita muitakin merkittäviä hankkeita, joilla kansalaisten oikeusturvan toteutumista ja myös luottamusta oikeuslaitokseen pyritään edistämään. Pidemmän aikavälin kehittämistarpeita tarkastellaan oikeusneuvos Markku Arposen johtaman tuomioistuinlaitoksen kehittämiskomitean työssä.

Muutoksenhakuun liittyviä kysymyksiä puolestaan käsitellään presidentti Heinosen johdolla muutoksenhakutoimikunnan työssä. Toimikunta on osamietinnössään, josta lausunnot saadaan tämän tammikuun loppuun mennessä, ehdottanut, että valitusten käsittelyä voidaan eriyttää niin, että suulliseen pääkäsittelyyn ei otettaisi niitä valituksia, jotka selvästikään eivät horjuta luottamusta alioikeuden ratkaisun oikeellisuuteen. Nähdäkseni toimikunta on onnistunut löytämään toteuttamiskelpoisen ratkaisun. Eriyttämisellä hovioikeuksien resurssit voidaan jälleen kohdistaa oikeusturvan kannalta tarkoituksenmukaisella tavalla.

Osin asianajajaliiton omasta aloitteesta oikeusministeriössä on myös vireillä asianajajalain muuttaminen ja nykyaikaistaminen. Arvioinnin kohteena ovat mm. kurinpito- ja valitusmenettelyt. Oikeusministeriön tavoitteena on asiaa koskevan hallituksen esityksen antaminen eduskunnalle vielä tämän kevään aikana. Ehdotuksen jatkovalmistelussa joudutaan erityistä huomiota kiinnittämään mm. kurinpitolautakunnan kokoonpanoa, menettelyä ja sen julkisuutta koskeviin säännöksiin. Tavoitteena on nykyaikainen, selkeä ja oikeusturvaodotukset täyttävä menettely.

Kiireisimmät uudistustarpeet kohdistuvat nykyiseen palkkioriitamenettelyyn. Nykyinen palkkioriitojen käsittelytapa ei anna kunnollista kuluttajansuojaa asianajopalvelujen ostajalle - eikä oikein reilua oikeusturvaakaan.

Suomen asianajajaliiton aloitteen pohjalta lokakuussa 2000 asetettu oikeusturva-asiain neuvottelukunta luovutti kertomuksen ensimmäisen vuoden toiminnastaan oikeusministeriölle joulukuussa.

Yhtenä neuvottelukunnan hankkeena on käynnistetty oikeuskasvatuksen pilottihanke, jossa peruskoulun 9. luokkalaisille annetaan opetusta oikeusasioista historian ja yhteiskuntaopin tuntikehyksessä. Neuvottelukunta on ollut mukana suunnittelemassa oikeuskasvatuksen koulutusjaksoa ja neuvottelukunnan tavoitteena on, että oikeuskasvatus saataisiin osaksi peruskoulun 9. luokan opetusohjelmaa koko Suomessa.

Oikeusturva on kansalaiselle taattu perusoikeus, joka valtiovallalta edellyttää jatkuvaa, valpasta kehittämistyötä.

Oikeusturva ja sen toteutumisesta huolehtiminen ei kuitenkaan voi olla yksin valtiovallan asia, vaan myös asianajajilla ja laajemminkin oikeuslaitoksen yhteistyökumppaneilla sekä kansalaisaktiivisuudella on siinä tärkeä merkitys. Tämä on otettu myös oikeusministeriössä huomioon. Osa hankkeista on käynnistynyt asianajajien aloitteesta ja oikeusturvaa koskevissa hankkeissa asianajajien edustus on säännönmukaista. Yhteistyö on myös toiminut hyvin.

Omasta ja oikeusministeriön puolesta toivotan teille kaikille antoisaa ja mielenkiintoista päivää.