Poliittinen päätöksenteko on usein ahdistavan pakkotahtista puurtamista, kun  aikapaine on sietämätön, tärkeätkin rahantarpeet ylittävät mahdollisuudet ja usein joutuu valitsemaan vähiten huonoa monista huonoista vaihtoehdoista. Mutta poliittinen toiminta voi antaa myös iloa. Kansalaisvaikuttamisen politiikkaohjelman vastuuministerinä tunnen suurta iloa voidessani seurata, miten tavattoman paljon erilaista toimintaa on ohjelman hankkeissa virinnyt ja miten monet ihmiset tekevät tosissaan töitä aktiivisen kansalaisuuden hyväksi.

Oma ohjelmamme on jo nyt osoittanut, että politiikkaohjelma on hyvä keino luoda yhteinen sektorirajat ylittävä tavoitekuva ja saada monia toimia puhaltamaan samaan suuntaan. Vielä on tosin aikaista iloita lopullisista tuloksista. Ne selviävät vasta, kun monet nyt pohdittavana olevat vaihtoehdot on puristettu selkeiksi tavoitteiksi ja kun ne ovat saaneet toteuttamiseen tarvittavan julkisen hyväksynnän. Mutta hyvässä vauhdissa ollaan. Tämäkin päivä keskusteluineen on askel eteenpäin.

Raportit koulusta kertovat siitä, että keskeiset toimijat ovat heränneet päättäväiseen toimintaan aktiivisen kansalaisuuden hyväksi. Koululaeissa, asetuksissa ja opetussuunnitelmissa olevista tavoitteista pyritään tekemään totta myös koulun arjessa ja oppilaskuntatoiminnassa. Kun kyse on ennen muuta ajatuksista ja asenteista, on syytä varautua pitkään muutosaikaan ennen kuin tulokset näkyvät aktiivisen kansalaisuuden mittareissa. Mutta tämä työ on nyt lupaavassa vauhdissa opettajakoulutuksessa, varhaiskasvatuksessa, koulussa, oppilaitoksissa ja aikuiskasvatuksessa. Olisi tärkeätä löytää uusia yhteistyön tapoja myös koulun ja kansalaisjärjestöjen kesken.

Yksi ohjelman keskeisiä kysymyksiä on kansalaisten mahdollisuus osallistua ja vaikuttaa yhteiskunnalliseen päätöksentekoon. Vanhastaan tämä on tapahtunut puolueiden kautta. Puolueissa on tiivistetty kansalaiskeskustelu tavoitteiksi ja puolueet ovat välittäneet kansalaismielipidettä päätöksentekoon. Ongelmana juuri nyt on se, että puoluetoimintaan osallistuvat aika harvat. Vähäinen osallistuminen on haaste ennen muuta puolueille ja niiden toiminnalle. Tätä täydentämään tarvitaan uusia kansalaisten osallistumisen ja vaikuttamisen kanavia. Paljon onkin tapahtumassa esimerkiksi tietoverkkojen kautta tapahtuvassa vaikuttamisessa. Silti jatkossa tarvitaan uusia innovaatioita, joiden avulla sekä poliittiset päättäjät että valmistelevat ja toteuttava virkakoneisto voi käydä vuoropuhelua kansalaisten kanssa. Asia on tärkeä myös  kansalaisjärjestöille, joista monet on nimenomaan perustettu vaikuttamaan yhteiskunnan päätöksiin.

Yksi ohjelmamme ilon aiheita on se, että kansalaisyhteiskunnan ja järjestöelämän kysymykset tulevat perusteellisesti läpivalaistuiksi toiminnassa, jonka ytimenä on Kalevi Kivistön johtama toimikunta. Suomi on edelleen järjestöjen luvattu maa, mutta samalla kansalaisyhteiskunta on suurten kysymysten edessä. Uusiutuuko toiminta riittävästi niin, että se rekrytoi mukaan uusia sukupolvia? Korvautuvatko järjestöt uusilla, keveillä ja osin virtuaalisilla yhteisöllisyyden muodoilla? Minkä muodon kansalaisyhteiskunnan ja julkisen vallan suhde jatkossa saa? Onko kansalaisyhteiskunta vielä kansalaiskeskustelun paikka, vai onko keskustelu siirtynyt yksinomaan medioihin ja verkkoihin?

Jo nyt näkee, että me tarvitsemme paremman ymmärryksen kansalaisyhteiskunnan tilasta, enemmän kansalaistutkimusta, uudelleen järjestettyä kansalaistoiminnan koulutusta, myös yliopistotasolla, selkeämpää kansalaistoiminnan tukemisen hallintoa, uutta koordinoivaa otetta toiminnan kehittämiseen ja järjestöjen toimintaa helpottavia säädöksiä. Kaikessa tässä suuri haaste kehittää selkeitä, riittävän konsensuksen saavuttavia ehdotuksia.

Elinvoimainen kansalaisyhteiskunta on arvo sinänsä, mutta se on samalla tärkeä asia myös toimivalle demokratialle. Asia ilmaistaan politiikkaohjelmaa ohjaavassa hallituksen päätöksessä seuraavasti: ”Murroksessa korostuu suomalaisen ja eurooppalaisen kansalaisyhteiskunnan merkitys kansalaiskeskustelun paikkana, demokratiassa tarvittavien valmiuksien kehittäjänä, vaikutuskanavana ja sosiaalisen pääoman kehittäjänä.” Järjestöt ovat kansalaisyhteiskunnan runko ja niiden asiantuntemus on myös päätöksentekijöiden kannalta tärkeä.

Politiikkaohjelmat ovat yhden hallituskauden mittaisia, mistä seuraa tarve toimia ripeästi. Olemme pyrkineet löytämään menetelmiä, joissa tehokas toiminnan johto voisi yhdistyä laajaan avoimuuteen ja keskusteluun. Kansalaisyhteiskunnan osalta kolme foorumia ovat tärkeä yhteisen keskustelun paikka. Näille toivotan menestystä.