Kansanvallan tulevaisuus – Arkadianmäellä vai agoralla?
Kansanvalta on Arkadianmäella ja agoralla

Luen johdannokseni Kasvatustieteiden tutkimuslaitoksen tutkija Sakari Suutarisen tiivistystä vuonna 1999 tehdyn kansainvälisen  ”Nuori kansalainen” vertailun tuloksista.

”Suomalaisilla nuorilla on hyvät yhteiskunnalliset perustiedot ja -valmiudet. Tiedot eivät kuitenkaan ulotu syvemmälle demokratian olemukseen. Suomalaisilla nuorilla on vaikeuksia käsittää esimerkiksi demokratian ja talouselämän yhtymäkohtia.”

”Suomi erottuu muista pohjoismaista erityisesti oppilaskuntatoiminnan ja muun koulun sisäisen osallistumisen vähäisyydessä  Mikäli nuorille oppilaille tarjotaan vähän osallistumisen mahdollisuuksia kouluelämään, ei ole syytä ihmetellä sitä, että oppilaat viihtyvät koulussa huonosti.”

”Myös muuhun järjestötoimintaan suomalaiset osallistuvat selvästi muita pohjoismaita vähemmän.”

”Suomalaisilla nuorilla ei ole kansainvälisesti tarkasteltuna yhteiskunnallisen toiminnan edellytyksenä olevaa kiinnostusta politiikkaa kohtaan eikä käsitystä kansalaisen toiminnan tärkeydestä demokratiassa.”

”Suomalaiset nuoret ottavat vain vähän osaa yhteiskunnalliseen toimintaan. Heidän aikomuksensa osallistua tähän toimintaan on myös vähäinen.”

”Vähäinen kiinnostus politiikkaa kohtaan heikentää kansalaisten edellytyksiä valvoa poliitikkojen ja virkamiesten tekemisiä.”

Johtopäätökset ovat kovaa tekstiä. Niitä tulkitessa kannattaa muistaa, että nuorten vähäinen osallistuminen on lähes koko teollista maailmaa koskeva ilmiö. Luulisin myös, että nyt tehtävä tutkimus antaisi vähän lohdullisemmat lukemat kuin vuoden 1999 tilanne oli.

Kansalaistoimintaan ja kansalaisvaikuttamiseen kohdistuu uusi kiinnostus.

Silti se, että Suomessa nuorten osallistuminen on vähäisempää kuin monissa muissa maissa, ansaitsee vakavan huomion. Ainakin osaksi taustalla on pitkäaikainen kansalaisoppimisen laiminlyönti. Me emme ole tukeneet ollenkaan riittävästi aktiivisen ja demokraattisen kansalaisuuden kehittymistä. Tämä on helppo havaita kun vertaa suomalaisten käytäntöä vaikkapa muihin pohjoismaihin, mistä Anu Mutanen on tehnyt paljonpuhuvan selvityksen oikeusministeriön julkaisusarjaan.

Nyt istuva hallitus päätti hallitusohjelmassaan ottaa kansalaisvaikuttamisen yhdeksi hallituksen yhteisiä tärkeitä tavoitteita. Käynnistetty kansalaisvaikuttamisen politiikkaohjelma luo osallistumisen edellytyksiä ja raivaa sen esteitä mittavalla ohjelmalla oikeus-, opetus-, sisä- ja valtiovarainministeriöiden sekä valtioneuvoston kanslian yhteisvoimin.

Tarkoituksena on kevääseen mennessä tunnistaa ne uudistukset, jotka valtion pitää asiassa tehdä. Näin päästäisiin konkreettisiin toimiin vielä tämän hallituskauden aikana. Selvää on, että muutokset tällä alalla vaativat aikaa ja pitkäjänteistä työtä.

Luettelen seuraavassa tärkeimmät käynnissä olevat toimet:

1) Ohjelma on tilannut Yhteiskunnalliselta tietoarkistolta selvityksen kansalaisvaikuttamisen tutkimuksesta ja tutkimustarpeesta. Raportista pidettiin äskettäin onnistunut tutkijaseminaari ja teksti menee painoon lähipäivinä. Pyrimme vielä tämän syksyn aikana tekemään johtopäätökset siitä, miten alan tutkimusta voi systematisoida. Tuotamme myös jatkotoimien pohjaksi lisäselvityksiä alussa lainatusta Nuori kansalainen –aineistosta ja raportin Suomalaisesta kansalaisena European Social Surveyn tietojen pohjalta.

2) Opettajakoulutusta antavat yliopistot ovat muodostaneet neljä verkostoa, jotka alkavat kehittää kansalaisoppimisen ohjaamisen osaamista. Opetusministeriö on varautunut järjestämään mittavaa opettajien täydennyskoulutusta. Ensi vuonna kouluissa järjestetään aktiivisen kansalaisuuden teemalla kampanjoita. Toimia tarvitaan kaikilla asteilla varhaiskasvatuksesta korkeakouluihin. Koulun lisäksi tarvitaan järjestöjen ja koko kansalaisyhteiskunnan aktiivisuutta niin, että kaikilla nuorilla on mahdollisuus oppia osallistumista osallistumalla.

3) Kansalaistoiminta tulee perusteellisen tarkastelun kohteeksi Kansalaisyhteiskunta 2006 –toimikunnan ja sen alajärjestöjen avulla. Siinä pyritään avaamaan kaikki kansalaisten aktiivisen osallistumisen peruskysymykset tämän päivän järjestökoulutuksesta järjestöjen toiminnan esteiden purkamiseen ja kansainväliseen toimintaan. Keskeinen haaste on uusien vastuunkantajien saaminen koko maalle tärkeisiin järjestöihin, esimerkkinä liikunnan, sosiaalisen auttamisen ja kulttuuritoiminnan järjestöt.

4) Tieto ja keskustelu ovat tunnetusti demokratian keskeiset edellytykset. Aihepiiriä lähestytään moni toimin, esimerkkinä medialukutaidon kehittäminen, valtionhallinnon viestinnän arviointi, kansalaisvaikuttaminen tietoverkoissa, vaalitiedotus ja -aktivointi, yhteistyö viestintätutkimuksen kanssa sekä keskustelun herättäminen median roolista.

5) Kuntia varten ollaan laatimassa erityistä demokratiatilinpäätöksen mallia.  Kuntatutkimuksesta tiedämme, että Suomen kunnat jakautuvat vahvan, keskivahvan ja heikon demokratian kuntiin. Monissa kunnissa on aitoa halua kehittää osallistuvaa kuntalaisuutta. Usein se nähdään aivan oikein myös kunnan kehittymisen ehdoksi. Mutta mitä tehdä? Mistä alkaa? Mistä kuntademokratia koostuu? Yksi kansalaisvaikuttamisen ohjelman hankkeista pyrkii tuomaan apua juuri tähän. Yhdessä Kuntaliiton ja 12 kokeiluun halukkaan erikokoisen kunnan kanssa kehitetään mittaristo, joka kuvaa niin edustuksellisen demokratian kuin kansalaisten muidenkin vaikuttamismahdollisuuksien tilaa. Kunta voi tämän mittariston avulla laatia demokratiatilinpäätöksen, jolla se peilaa itseään ja näkee keskeisimmät kehittämiskohteet. Mittariston toivotaan virittävän samalla tärkeää keskustelua siitä, mitä kuntademokratia on. Myös kunnanvaltuustojen valtaa suhteessa eri tavoin tuotettuihin palveluihin pyritään parantamaan.

6) Puolueilla on keskeinen tehtävä edustuksellisessa demokratiassa. Ne ovat joutuneet sopeutumaan nopeasti muuttuviin oloihin ja menettäneet sosiaalista pohjaansa. Puolueiden tehtävä nykydemokratiassa on tärkeä keskustelun ja myös tutkimuksen aihe. Manuel Castells sanoo tietoyhteiskuntatrilogiassaan, että puolueet ovat ainakin yhdessä suhteessa perustavan tärkeitä. Niiden tulee prosessoida yhteiskunnan tarpeet ja kansalaisjärjestöjen ideat muotoon, jossa niitä voi käyttää kansallisessa, kansainvälisessä ja ylikansallisessa politiikassa. Yksi kysymys on, voiko kykyä tähän tehtävään tehostaa. Tätä ja vaalijärjestelyjen uudistamista pohtii erityinen Kansanvalta 2007 –toimikunta.

7) Oma kysymyksensä on uusien osallistumisen mahdollisuuksien luominen niille ihmisille, jotka jostakin omasta syystään eivät halua osallistua poliittiseen toimintaan. Meillä on yhä koulutetumpi, yhä vaativampaa työtä tekevä, monenlaista kokemusta omaava ja usein vakavasti myös yhteisiä asioita miettivä kansa. Olisi tärkeätä löytää keinot, joilla kaikki halukkaat voivat osallistua ja kaikkien asiantuntemus saataisiin yhteisen hyvän käyttöön, ei niin että se syrjäyttää tai korvaa edustuksellisen demokratian vaan täydentää sitä. Yksi hyvä lähtökohta on valtionhallinnon otakantaa.fi –keskustelufoorumi.

Kansalaisvaikuttamisen politiikkaohjelma keskittyy nimenomaan edustuksellisen demokratian kehittämiseen. Entä sitten ns. suora demokratia, josta yhtenä ilmentymänä ovat kansanäänestykset?

Kansanäänestysinstituutio on meillä valtiollisissa asioissa olemassa, mutta perin harvoin käytetty. Kautta aikojen kansanäänestyksiä on järjestetty vain kaksi, vuonna 1931 kieltolaista ja vuonna 1994 EU:hun liittymisestä. Poliittinen kulttuurimme onkin muotoutunut sellaiseksi, että kansanäänestyksiä käytetään vain todella tärkeissä asioissa, ja nimenomaan edustuksellisen demokratian tukena. Kansanäänestyksethän ovat meillä neuvoa-antavia, eivät sitovia, kuten esimerkiksi kansanäänestysten luvatussa maassa Sveitsissä.

Kunnallisia neuvoa-antavia kansanäänestyksiä meillä on järjestetty vuodesta 1991 reilussa kolmessakymmenessä kunnassa. Aiheena on useimmiten ollut kuntaliitos.

Julkisessa keskustelussa on usein tullut esiin kansanäänestysten lisääminen erityisesti valtiollisissa asioissa ja myös se, että kansanäänestysten pitäisi olla sitovia. Näitä molempia asioita on tarkoitus pohtia oikeusministeriössä vielä tämän vuoden aikana valmistuvassa arviomuistiossa. Samassa yhteydessä laaditaan selvitys myös valtiollisesta kansanaloitteesta ja sen mahdollisuuksista ja soveltuvuudesta poliittiseen kulttuuriimme. Selvitysten pohjalta päätetään myöhemmin tarvittavista jatkotoimista.

Julkisessa keskustelussa on aivan viime päivinä tullut myös esiin kysymys siitä, tulisiko äänioikeusikärajaa alentaa 16 vuoteen kunnallisvaalien osalta.  Itse suhtaudun ehdotukseen torjuvasti. Minusta 18 vuotta on monessakin mielessä sopiva äänestysikäraja.  Äänioikeus on tärkeä kansalaisoikeus ja sen on syytä olla linjassa muiden täysi-ikäisyyteen liittyvien oikeuksien ja velvollisuuksien kanssa.  Minusta on myös perusteltua, että äänioikeus ja vaalikelpoisuus noudattelevat samoja ikärajoja. Lisäksi pidän vaalijärjestelmän selkeyden kannalta tärkeänä sitä, että meillä on käytössä samat säännöt kaikissa yleisissä vaaleissa. Ja jos tutkitaan äänioikeusikärajoja kansainvälisesti, havaitaan, että alle 18 vuoden ikärajoja ei juurikaan ole käytössä: EU:n alueella ei tietääkseni missään ja sen ulkopuolellakin tiedossani ovat vain Iran, Brasilia, Nicaragua ja Indonesia.

Ja vielä yksi aivan viime päivinä esiin tullut kysymys, joka myös koskettaa erityisesti hieman nuorempaa kansanosaa:  eli ns. nettiäänestysmahdollisuus. Onhan esitetty, että vaalien äänestysprosentti ja erityisesti nuorten kiinnostus vaaleja kohtaan saattaisi hyvinkin nousta, jos äänestämisen voisi hoitaa esimerkiksi kotitietokoneelta käsin menemättä äänestyspaikalle. Suhtaudun tähän ehdotukseen kuitenkin toistaiseksi melko varauksellisesti. On totta, että myös vaalijärjestelyiden tulee seurata aikaansa ja teknologista kehitystä ja että äänestämistä tulee kaikin tavoin helpottaa, mutta pidän kuitenkin tärkeänä, että vaalien keskeisistä periaatteista, kuten vaalisalaisuudesta ja vaalivapaudesta pidetään kiinni. Kotona tapahtuvassa äänestämisessä vaalisalaisuutta ja vaalivapautta ei nimittäin varmastikaan voitaisi taata kaikille äänestäjille niin kuin nykyisessä äänestyskopissa tapahtuvassa äänestyksessä. Lisäksi kannattaa pitää mielessä tietotekniikan haavoittuvuus. Kokonaan tätä ajatusta ei ehkä kuitenkaan kannata haudata, mutta sanottakoon, että aivan lähitulevaisuudessa en näe sitä mahdolliseksi toteuttaa.

Hyvät kuulijat,

Tarvitsemme nyt ja jatkossa sekä Arkadianmäkeä että agoraa. Vaikka kansallisvaltion tehtävät oleellisesti muuttuvat, ei ehkä ole viisasta mennä suin päin kuoroon, joka laulaa kansallisvaltion kuolemaa. Asumme tosin globaalissa maailmassa, toimimme globaalissa taloudessa, keskellä globaalia tiedonvälitystä ja globaalissa ekologisessa kohtalonyhteydessä. Tämä ei muuta sitä, että itse meidän on Suomen kansana omat asiamme hoidettava. Kansallisvaltio on nyt ja tulevaisuudessa keskeinen välineemme vaikuttaa myös globaaliin kehitykseen. Siksi asiantunteva, osaava ja aktiiviseen kansalaiskeskusteluun juurtuva Arkadianmäki on tarpeen. Perimmiltään demokratia kuitenkin syntyy agoralla, siellä missä kansalaiset keskustelevat yhteisestä hyvästä.