| SAK perii jäseniltään jäsenmaksua, joka on maksajalle verovähennyskelpoinen. Onko juridisesti ja moraalisesti oikein ja kohtuullista, että kyseistä menettelyä käyttäen valtio osallistuu taloudellisesti "piilopuoluetuella" yhden puolueen ehdokkaiden vaalit | Tekstiversio |
Eduskunnan puhemiehelle
Eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi kansanedustaja Ahti Vielman /kok näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 1068/2006 vp:
SAK perii jäseniltään jäsenmaksua, joka on maksajalle verovähennyskelpoinen. Onko juridisesti ja moraalisesti oikein ja kohtuullista, että kyseistä menettelyä käyttäen valtio osallistuu taloudellisesti "piilopuoluetuella" yhden puolueen ehdokkaiden vaalityöhön eduskuntavaaleissa?
Onko yleensäkään mahdollista ja oikein, että työntekijöiltä heitä itseään varten kerättyjä varoja käytetään yhden puolueen ehdokkaiden tukemiseen, koska SAK:ssa on myös muiden puolueiden kuin sosiaalidemokraattien kannattajia?
Aikooko hallitus puuttua em. epäkohtaan jo ennen vaaleja, että sen linjasta voi vetää oikeat johtopäätökset?
SAK antaa eduskuntavaaleissa sosiaalidemokraateille suuren työpanoksen oman palkatun henkilökuntansa kautta. Onko hallitus tietoinen tuon työn rahallisesta arvosta?
Pitääkö vaalirahoitusilmoituksessa ilmoittaa palkattujen työntekijöiden palkkasumma, mikäli ehdokas saa apua esim. SAK:n tai STTK:n työntekijöiltä?
Millä tavoin hallitus muutoin reagoi tilanteeseen, etteivät eri vaalit muutu ammattijärjestöjen tuen kautta ohjailtuina epädemokraattiseen ja epäoikeudenmukaiseen suuntaan ja aikooko hallitus uusia tältä osin lainsäädäntöä?
Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa:
Perustuslaissa turvataan jokaiselle kokoontumis- ja yhdistymisvapaus. Samoin on turvattu ammatillinen yhdistymisvapaus ja vapaus järjestäytyä muiden etujen valvomiseksi. Yhdistymisvapauteen kuuluu olennaisesti yhdistysten sisäinen itsemääräämisoikeus ja toimintavapaus. Kuten kansanedustaja Ahti Vielman aikaisempaan samasta asiasta tekemään kirjalliseen kysymykseen KK 29/2006 annetussa vastauksessa todettiin, hallituksen tarkoituksena ei ole ryhtyä lainsäädännön muuttamiseen tältä osin.
Tulon veronalaisuudesta ja tulosta tehtävistä vähennyksistä on säädetty tuloverolaissa (1535/1992). Verotuksen osalta asiaa on tarkasteltava verovelvollisen näkökulmasta.
Verotuksessa veronalaisten tulojen hankkimisesta ja säilyttämisestä aiheutuneet kulut ovat vähennyskelpoisia. Työmarkkinajärjestöjen jäsenmaksut katsotaan verotuksessa tällaisiksi kuluiksi ja ne ovat siten vähennyskelpoisia riippumatta siitä, asettuuko työmarkkinajärjestö tukemaan vaaleissa puolueita vai ei.
Vaalirahoituksen ilmoittamisesta on säädetty laissa ehdokkaan vaalirahoituksen ilmoittamisesta (414/2000).
Eduskuntavaaleissa jokaisen kansanedustajaksi valitun ja varaedustajaksi vaalien tulosta vahvistettaessa määrätyn on tehtävä ilmoitus vaalirahoituksesta. Vaalirahoituksen antajalla ei siten ole velvoitetta antamansa tuen julkistamiseen. Lain tarkoituksena on vaalirahoituksen avoimuuden lisääminen ehdokkaiden mahdollisten sidonnaisuuksien selvittämiseksi. Ilmoitus vaalirahoituksesta tehdään oikeusministeriölle kahden kuukauden määräajassa vaalien tuloksen vahvistamisesta. Ilmoitus on sellaisenaan julkinen.
Vaalirahoitusilmoituksessa ilmoitetaan ehdokkaan vaalikampanjan kokonaiskulut sekä ehdokkaan vaalikampanjan rahoitus eriteltynä toisaalta ehdokkaan omiin varoihin sekä toisaalta ehdokkaan, hänen tukiryhmänsä ja muun hänen tukemisekseen perustetun yhteisön, saamaan ulkopuoliseen tukeen. Ulkopuolinen tuki ryhmitellään vaalirahoitusilmoituksessa yksityishenkilöiltä, yrityksiltä, ja puoluejärjestöiltä ja muilta vastaavilta päätahoilta, kuten etujärjestöiltä, saatuun tukeen.
Erikseen on ilmoitettava kunkin yksittäisen tuen arvo ja sen antajan nimi, jos tämä arvo on vähintään 1 700 euroa. Tueksi luetaan rahana, tavarana, palveluna tai muulla vastaavalla tavalla korvauksetta saatu suoritus ottamatta kuitenkaan huomioon tavanomaista talkootyötä ja tavanomaisia ilmaispalveluja.
Eduskunnan perustuslakivaliokunta on todennut, että vaalitoimintaan osallistuminen on paljolti sellaista vapaata kansalaisaktiivisuutta, jota ei pidä pyrkiä liiaksi ohjaamaan säännöksin (PeVM 8/2000 vp). Perustuslakivaliokunnan mainitsemasta syystä hallituksen tarkoituksena ei ole ryhtyä ehdokkaan vaalirahoituksen ilmoittamista sääntelevän lain muuttamiseen. Oikeusministeriö seuraa kaikkien ilmoittamisvelvollisten vaalirahoituksen, myös yksittäisten tukien, ilmoittamista ja esittää tarvittaessa säännösten täsmentämistä saatujen kokemusten perusteella.
Helsingissä 8 päivänä helmikuuta 2007
Oikeusministeri Leena Luhtanen