Oikeusministeri Leena Luhtanen: Arajärven selvityksestä tiekartta järjestöjen ongelmien ratkaisuunTekstiversio
- Tohtori Pentti Arajärven selvitys kansalaisjärjestöjen toimintaedellytysten edistämisestä on tiekartta toimista, joilla järjestöjen palvelut, vertaisapu ja vapaaehtoistyö voivat sopeutua käynnissä oleviin suuriin muutoksiin, sanoi oikeusministeri Leena Luhtanen ottaessaan vastaan selvitysmies Arajärven ehdotuksen.

- Aiemmin usein esitetty toivomus oli, että ratkaisu järjestöjen kokemiin ongelmiin voisi löytyä uudesta ja kattavammasta tavasta määritellä yleishyödyllinen. Tohtori Arajärven selvitys toteaa, että tosiasiassa jo nyt on käytössä useita yleishyödyllisyyden määritelmiä sekä Suomessa että Euroopan Unionissa.

- Vaikka tuloverolain määritelmä on edelleen perustava -  ja selvitys painottaa sen noudattamisen tärkeyttä erityisesti veroviranomaisten toiminnassa - voidaan eri tarkoituksiin käyttää jatkossa myös muita määritelmiä. Oleellista on, että viranomaisten toiminta on johdonmukaista ja ennustettavaa eivätkä viranomaisten tulkinnat ole ristiriidassa keskenään, Luhtanen korosti.

- On opittava tulemaan toimeen erilaisten järjestöryhmien kanssa, mihin tarvitaan erityinen yleishyödyllisiä palveluita määrittelevä järjestöstrategia.

- Suomessa on suuri tarve hallinnon ja järjestöjen parempaan vuoropuheluun. Myös tässä tarvitaan organisatorisia ratkaisuja ja aiempaa parempaa hallinnon sisäistä yhteistyötä. Niin ikään tarvitaan elinkeinotoimintaa koskevaa yritysten ja järjestöjen vuoropuhelua.

Lisätietoja:
erityisavustaja Johanna Hämäläinen, puh. (09) 1606 7506