| Politiikkaohjelman työ jatkuu: Kansalaisvaikuttamisen vastuualue perustetaan oikeusministeriöön | Tekstiversio |
- Osallistumisen ja vaikuttamisen muutokset ovat hitaita ja niiden hyväksi tehtävän työn tulee olla pitkäjänteistä, sanoi oikeusministeri Leena Luhtanen kansalaisvaikuttamisen politiikkaohjelman yhteenvetotilaisuudessa.
Uuden kansalaisvaikuttamisen vastuualueen tehtävänä on mm. ministeriöiden yhteistyön organisointi kansalaisvaikuttamisen alalla, tutkimus- ja tilastointitiedon kokoaminen, demokratian kehittämishankkeet ja kansainvälinen yhteistyö. Sen toiminta alkaa kevään aikana. Vastuualueen tehtäviä tulee hoitamaan oikeusministeriössä neuvotteleva virkamies ja kaksi verkkotoimittajaa.
Kansalais- ja demokratiakasvatus kaikissa oppilaitoksissa ja osana aikuiskasvatusta on yksi osallistumisen ja vaikuttamisen ydinkysymyksistä. Kansalaisvaikuttamisen politiikkaohjelman tärkeitä aikaansaannoksia on sekä opettajankoulutuksen että osallistuvan koulukulttuurin kehittämisen hyvä perustyö. Sitä tukee eduskunnassa oleva esitys oppilaskuntatoiminnan lisäämisestä lakiin perusopetuksesta.
Vapaata sivistystyötä on suunnattu kansalaiskasvatukseen ja tasa-arvon kannalta tärkeisiin ryhmiin. Myös demokratiaa, kansalaiskasvatusta ja kansalaistoimintaa koskevan tutkimuksen ylläpitäminen on jatkon kannalta ensiarvoista. Juuri avattu www.kansanvalta.fi -verkkosivusto tukee kansalaisten omaa yhteiskunnallista toimintaa tarjoamalla tietoa vaikuttamistavoista ja -kanavista.
Kansalaisyhteiskunnan painoarvo on ohjelman kuluessa kasvanut sitä mukaa, kun on kartoitettu kansalaisjärjestöjen ongelmia muuttuvassa yhteiskunnassa. Kalevi Kivistön Kansalaisyhteiskunta 2006 -toimikunta selvitti kansalaisyhteiskuntapolitiikan perusteet. Jyväskylän yliopisto aloittaa kansalaistoiminnan asiantuntijuuden maisteriohjelman ja tehostaa tutkimusta.
Yleishyödyllisen toiminnan asemaa on selkeytetty Markku Ruohosen Kansalaisyhteiskunnan toimintaedellytykset -työryhmässä, tohtori Pentti Arajärven 25. tammikuuta luovutettavassa selvitystyössä ja suunnitteilla olevassa hallituksen periaatepäätöksessä. Työtä jatkaa kansalaistoiminnan neuvottelukunta, joka samalla antaa mahdollisuuden järjestöjen ja hallinnon parempaan keskusteluyhteyteen.
Kansalaisten ja hallinnon vuorovaikutuksen kehittäminen on yksi tärkeimmistä keinoista, joilla voidaan lisätä mahdollisuuksia osallistua päätöksentekoon. Valtiovarainministeriö on tehnyt useita kansalaisten kuulemista edistäviä toimia. Sen perustama sähköinen kansalaisfoorumi Otakantaa.fi on siirtynyt oikeusministeriön hoidettavaksi. Uusittu www.otakantaa.fi -verkkopalvelu avataan helmikuun alussa.
Kunnallisen demokratian kehittäminen on valtion osalta sisäasiainministeriön vastuulla. Mittava kunnallisen demokratian kehittämisen hanke johti useisiin valtuuston valtaa lisääviin ja selkeyttäviin lakimuutoksiin. Osaltaan kunta- ja palvelurakenneuudistus pitää kunnallisen demokratian kysymykset ajankohtaisina.
Monissa kunnissa on tehty merkittävää työtä osallistumisen, vaikuttamisen ja demokratian hyväksi. Kehittämistyön taustana ovat alhaiset ja kasvavasta eriarvoisuudesta kertovat äänestysprosentit. Osana politiikkaohjelmaa toteutettu ja Suomen Kuntaliiton organisoima kuntien demokratiatilinpäätös jäsentää kunnallisen demokratian laajaa kenttää.
Oikeushallinnolla on demokratiapolitiikan kannalta tärkeitä tehtäviä. Yksi niistä on varmistaa, että Suomen lainsäädäntö täyttää vaativat demokratian kriteerit. Tässä tilanne onkin selvitysten mukaan melko hyvä. Oikeusministeriö järjestää vaalit ja kehittää vaalijärjestelmää; tässäkin perustilanne on vähintään kohtuullinen. Tulevien hallitusneuvottelujen yhteydessä on mahdollista päättää eduskuntavaalien suhteellisuuden paremmasta toteutumisesta ja muista kehittämistarpeista.
Parannukset äänestysaktiivisuudessa vaativat julkiselta vallalta sekä pitkäjänteistä toimintaa kaikilla kuvatuilla politiikan lohkoilla että erityisiä äänestysaktiivisuutta lisääviä kampanjoita. Viimeksi mainitustakin ollaan tekemässä merkittävä ja pysyväksi aiottu toimenpiteiden sarja.
Lisätietoja: ohjelmajohtaja Seppo Niemelä, puh. (09) 1606 7950
Lisätietoa kansalaisvaikuttamisen politiikkaohjelmasta:
www.kansanvalta.fi
www.om.fi/20440.htm