Valtuutettu ja valtuusto edustuksellisen demokratian ytimenä

Yksi kansalaisvaikuttamisen politiikkaohjelmalle annetuista tehtävistä on edustuksellisen demokratian vetovoimaisuuden lisääminen. Taustana on kolme ennen pitkää ongelmiksi kasvavaa kehitystrendiä: äänestysprosentit laskevat, puolueiden jäsenmäärät pienenevät ja yhteiskunnallisten instituutioiden arvostus laskee. Tiedämme, että kansalaisyhteiskunta ja siinä syntyvä sosiaalinen pääoma ovat viime vuosikymmeninä heikentyneet. Tuloksena on monia ongelmia ja huonompi ihmisten elämän laatu.

Edustukselliselle demokratialle on tuskin nähtävissä vaihtoehtoa: jonkun on nähtävä kokonaisuus, tehtävä päätös ja kannettava vastuu. Mutta on tärkeä kysymys, miten edustuksellista demokratiaa voi vahvistaa ja miten sen pitää muuttua. Kyse ei voi olla joistakin tempuista, joilla yritetään nostaa äänestysprosenttia.

Ohjelma pyrkii vastaamaan kansalaisvaikuttamisen haasteisiin seuraavin tavoittein:

1. Koulu ja oppilaitokset tukevat kasvua aktiiviseen ja demokraattisen kansalaisuuteen elinikäisen oppimisen periaatteen mukaisesti. Suomen kansalaisuuden ohella kasvatuksessa tulee ottaa huomioon EU:n kansalaisuus ja maailmankansalaisuus.
   
   
2. Kansalaisyhteiskunnan juridiset ja hallinnolliset toimintaedellytykset ovat kansalaistoiminnan kannalta suotuisia ja ajanmukaisia. Kolmannella sektorilla on muihin sektoreihin verrannolliset tutkimus-, koulutus- ja kehittämispalvelut.
   
   
3. Perinteisiä ja uusia kansalaisvaikuttamisen kanavia ja mahdollisuuksia kehitetään niin, että ne tukevat kansalaisten täyttä osallistumista yhteisöjen ja yhteiskunnan toimintaan. Hallinnolla on tarpeelliset työkalut ja asenteellinen valmius keskusteluun kansalaisten kanssa.
   
   
4. Edustuksellisen demokratian rakenteet ja käytännöt toimivat hyvin kaikilla päätöksenteon tasoilla ja niissä otetaan huomioon tapahtuvat suuret yhteiskunnalliset muutokset tietoyhteiskunnasta globaalistumiseen.

Tarkastelen valtuustojen asemaa ja vastuita tämän jaottelun varassa.

1. Nuorten kansalaiskasvatus kouluissa on 1970-luvun ylilyöntien jälkeen jätetty käytännössä heitteille ja nuoret kaupallisten voimien armoille. Tämä alkaa näkyä nuorten sosiaalistumisen ongelmina. Samoin aikuisten kansalaiskasvatus on hiipunut olemattomiin, esimerkiksi kansalais- ja työväenopistojen ohjelmissa. On tärkeätä saada näihin asioihin muutos koulun, nuorisotyön ja vapaan sivistystyön keinoin. Aktiivisen kansalaisuuden edellyttämät tiedot, arvot ja taidot tulee ottaa systemaattisen kehitystyön kohteeksi. Avaimena on kunnan sivistyspolitiikka. (Yksi hyvä keino olisi valtuustoehdokkaille suunnattu koulutus ennen vaaleja.)
   
   
2. Kansalaisjärjestöt ovat ehkä tärkein kansanvallan koulu. Ne totuttavat ihmiset keskustelemaan ja toimimaan yhdessä ja vahvistavat ihmisten ääntä niin, että se kuuluu päätöksenteossa. Kansalaisjärjestöt ovat valtuuston tärkeä yhteistyötaho.
   
   Valtuuston kannalta erityisessä asemassa on poliittisten järjestöjen työ. Puolueet eivät ole henkisesti selvinneet vallan menetyksestä valtuustoryhmille. Puolueilla on kuitenkin korvaamaton tehtävänsä paitsi 1) vaalityön organisoijina, myös 2) yhteiskunnasta kiinnostuneiden ihmisten kohtauspaikkana, 3) ohjelmallisen keskustelun kävijöinä ja kiteyttäjinä ja 3) ohjelmatyönkin perusteella ehdokkaiden kasvuympäristönä ja valmentajana. Edustuksellista demokratiaa on vaikea kuvitella ilman puolueiden ohjelmallista ja kasvatuspanosta.
   
   
3. Kunnallishallinnon tulisi herätä huomaamaan, että ammattivalittajien sankan kuoron takana on suuri joukko tavallisia fiksuja kuntalaisia, yhä paremmin koulutettuja, usein vaativaa työtä tekeviä, paljon kokemusta omaavia ihmisiä, joilla olisi kunnalle ja kunnan hallinnolle paljon annettavaa. Suuri kysymys on, miten kehitetään uusia osallistumisen, kuulemisen ja vaikuttamisen tapoja niille kuntalaisille, jotka eivät osallistu puoluetoimintaan. Tälle sähköiset välineet antavat uusia mahdollisuuksia, kunhan muistetaan, etteivät ne koskaan voi kokonaan korvata kasvokkaista keskustelua. Paljon voidaan tehdä yhdessä kunnan laitosten (koulut, kirjastot, sosiaalitoimi), kansalais- ja työväenopistojen, paikallisen median ja järjestöjen kanssa. Oleellista on, että kunnallishallinto on aidosti kiinnostunut kuulemaan kuntalaisia ja kykenee aitoon dialogiin heidän kanssaan.
   
   
4. On tarpeen arvioida uudelleen myös valtuuston työn rakenteelliset edellytykset. Sisäministeriö on aloittanut politiikkaohjelman osana laajan hankkeen, jossa pyritään tunnistamaan valtuuston valta suhteessa palveluiden seutuistumiseen ja markkinaehtoistumiseen. Tavoitteena on valtuuston vallan selkeyttäminen. Parempi alue- ja seutuhallinto on varmaan asia, joka tukisi paikallista kansalaisvaikuttamista.
   
   Yksi työkalu edustuksellisen demokratian kehittämiseksi on demokratiatilinpäätös. Siinä kunta päättää, mitä demokratian indikaattoreita se alkaa seurata ja asettaa tavoitteeksi.
   
   Vahvan osallisuuden yhteiskunta on muutenkin vahva yhteiskunta. Kunnallishallinto on tässä avainasemassa. Ilman lähidemokratiaa ei ole kaukodemokratiaa. Kannustan kuntia sellaiseen talkooseen, jonka tuloksena aitoon kansalaisten osallistumiseen perustuvat äänestysprosentit palaavat pohjoismaisiin lukemiin.