Kansalaisvaikuttaminen tietoverkoissa

IKT-yhteiskunnan syntyminen muuttaa oleellisesti myös kansalaisena toimimisen ehtoja ja mahdollisuuksia. Se antaa aiempaa paremman pääsyn tietoon, uuden muodon yhteydenpitoon, tehokkaat palautekanavat, jopa uusia mahdollisuuksia sosiaaliseen suunnistamiseen (paikkatieto). Myös demokratia voi monin tavoin hyötyä tietoverkkojen käytöstä.

Silti käsitykseni on, että tarvitaan tietoista yritystä nivoa vanha aitoon kohtaamiseen ja dialogiin perustuva kansalaisuus ja verkkokansalaisuuden mahdollisuudet yhteen. Tässä mielessä tietoyhteiskuntaohjelma ja kansalaisvaikuttamisen ohjelma ovat hedelmällisessä jännitteessä keskenään. Vaarana näet on, että tietoverkot pikemminkin heikentävät kuin vahvistavat aitoa kansalaisuutta. (Huom. PC) eDemokratiasta tulee ”skendemokrati”, kuten HBL:ssä äsken pelättiin.

Kansalaisvaikuttamisen kannalta oleellista on pureutua siihen, mitä kansalaisena oleminen on. Keskeisiä asioita ovat yhteisöön kuuluminen, yhdessä eläminen ja toimintaan osallistuminen. Kansalainen on eri asia kuin asiakas.

Kansalaisuuden avainprosessi on dialogi tai polylogi, joka on jo sellaisenaan demokratiaa. Dialogi on kommunikaation erityismuoto. Siinä sitoudutaan saavuttamaan yhteisymmärrys käsiteltävästä asiasta, vaikkakaan sitä ei aina voi saavuttaa ja ongelma ratkaistaan muilla demokratian keinoilla.

Yhteisymmärryksen saavuttaminen edellyttää lukuisa ennakkoehtoja:

• Mukanaolijoilla on oltava yhteinen kieli.
• Heillä pitää olla tietoa käsiteltävästä asiasta.
• Heidän täytyy olla tietoisia argumentoinnin loogisista periaatteista.
• Heidän täytyy kunnioittaa toistensa oikeutta omaan mielipiteeseen.
• Heidän pitää olla valmiita muuttamaan oma kantansa, jos tutkittavat argumentit ja todisteet oikeuttavat heidät tekemään sen.
  

Näitä ehtoja voidaan varmaan kehittää myös verkossa, mutta sittenkin aika kankeasti. Syynä on yksinkertaisesti se, että suorassa kohtaamisessa välittyy paljon ja monipuolisesti informaatiota. Uskon, että eräs amerikkalainen sosiaalisen pääoman kirja oli oikeassa väittäessään, että silloinkin kun verkkovälitteiset kuvat ovat oikean kokoisia ja ääni on CD-tasoa, ”meille jää inhimillisten yhteyksien nälkä”.

Yksi tapa yrittää ymmärtää kansalaisuutta ja yrittää ratkaista kuvattu ristiriita on moderni kansalaishyveiden ilmaus, teoria sosiaalisesta pääomasta. Sosiaalinen pääoma syntyy (1) yhteyksistä, (2) yhteyksiin kerääntyvästä maineesta, arvostuksesta ja luottamuksesta sekä (3) yhteydenpidossa kehkeytyvästä yhteisestä kielestä, yhteisestä tavasta ymmärtää asioita.

Tietoverkot ovat hyvä tapa synnyttää ja ylläpitää yhteyksiä, mutta suuri kysymys on, kasvaako yhteyksissä luottamus ja yhteinen kieli. Erityistapauksissa sellainen voi olla valmiina, vaikka yhteyttä pitävät ihmiset eivät tunne toisiaan (vauvojen äidit, Linuxin kehittäjät, ylioppilaspoliitikot). Useimmissa tapauksissa uskon, että yhteinen kieli ja keskinäinen luottamus on haettava perinteisissä kasvokkaisissa kohtaamisissa ja, vielä enemmän, yhteisissä toiminnoissa. Ne voivat olla aiempaa intensiivisempiäkin, kun rutiiniasiat voidaan hoitaa verkossa.

Johtopäätökseni on esitetty kalvolla virtuaalisesta yhteisöllisyydestä. Uskon, että johtopäätökset sopivat myös pettymyksiä tuottaneeseen eOppimiseen. Oppiminenkin on sosiaalinen asia.