Kansanvalta 2007 -toimikuntaTekstiversio

Kansalaisvaikuttamisen politiikkaohjelma

Lähde: Oiva


Tehtävät ja tavoitteet:
Pertti Paasion vetämän Kansanvalta 2007 -toimikunnan tehtävänä on selvittää ja arvioida edustuksellisen demokratian tilaa ja sen toimintaan liittyviä eräitä periaatteellisia kysymyksiä sekä tehdä kehittämisedotuksia suomalaisen kansanvallan vahvistamiseksi.

Toimikunnan tehtävänä on tehdä kehittämisehdotuksia muun muassa seuraavista kysymyksistä:

  • Suomalaisen politiikan toimintaedellytysten ja sisällöllisten edellytysten vahvistaminen. Miten vahvistetaan puoluejärjestelmän kansanliikeluonnetta? Miten voidaan vahvistaa puolueiden pitkäjänteistä aatepoliittista ohjelmatyötä ja kansalaisten innostamista yhteiskunnalliseen keskusteluun?
  • Millä kuntien ja valtiovallan toimilla voidaan nykyistä olennaisesti enemmän vaikuttaa kansalaisten äänestysaktiivisuuteen? Pohdittavana on esimerkiksi tietoisuuden lisääminen vaaleista ja vaikutuskanavista politiikassa sekä vaalien käytännön järjestelyt (mm. äänestyspaikat).
  • Onko mahdollista sallia äänestäminen yleisissä vaaleissa muuallakin kuin äänestyspaikassa vaaliviranomaisen edessä, esimerkiksi sähköisesti? Mitä vaikutuksia äänestämismenettelyiden mahdollisella sähköistämisellä olisi vaalien luottamusmiesorganisaatioon?
  • Miten kunnallisessa päätöksenteossa voidaan vahvistaa luottamushenkilöiden toimintamahdollisuuksia ja sitä kautta edustuksellisen demokratian toimivuutta?
  • Onko nykyinen vaalijärjestelmämme riittävän toimiva äänestäjä-edustajasuhteen näkökulmasta? Vertaillaan eri vaalijärjestelmiä ja punnitaan vaihtoehtoisia tapoja kehittää vaalijärjestelmää.
  • Voidaanko yleisiä vaaleja yhdistää toisiinsa? Asiaa arvioidaan erityisesti äänestysaktiivisuuden näkökulmasta.
  • Onko europarlamenttivaaleissa mahdollista ottaa käyttöön menettelyitä, jotta Suomesta valittavat edustajat edustaisivat mahdollisimman tasaisesti maan eri osia ja vaalikampanjointikustannuksia voitaisiin pienentää? Onko europarlamenttivaalien ja ehdokaslistojen enimmäispituus tarkoituksenmukaisella tasolla?

Lisäksi toimikunnan tehtävänä on tarvittaessa koordinoida kansalaisvaikuttamisen politiikkaohjelman demokratian vahvistamiseen liittyvien muiden hankkeiden työtä sekä sopia niiden kanssa mahdollisista selvityksistä ja toimeksiannoista.

Asettaja:
Oikeusministeriö

Yhteyshenkilö:
Toimikunnan sihteerit Arto Jääskeläinen, puh. (09) 1606 7572 ja Eero J. Aarnio, puh. (09) 1606 7694, sähköposti: etunimi.sukunimi@om.fi 

Toimikausi/aikataulu:
1.5.2004 - 31.5.2005

Tunnus valtioneuvoston hankerekisterissä:
OM014:00/2004 

Lisätietoja:

28.4.2004
Oikeusministeriö ja opetusministeriö: kaksi toimikuntaa selvittämään demokratian ja kansalaistoiminnan vahvistamista
Lue tiedote 

22.9.2004
Ohjelmajohtaja Seppo Niemelä: Henkilökohtainen kannanotto Kansanvalta 2007 -toimikunnalle 

8.6.2005
Kansanvalta 2007 -toimikunta ehdottaa uudistuksia puoluetoimintaan, vaaleihin ja kunnalliseen demokratiaan
Lue tiedote 

Kansanvalta 2007 -toimikunnan mietintö Edustuksellinen demokratia oikeusministeriön verkkosivuilla