Äänestysaktiivisuuskampanja 2007Tekstiversio

Oikeusministeriö kampanjoi äänestysaktiivisuuden puolesta 18.3.2007 toimitettavissa eduskuntavaaleissa. Kampanjan painopiste on nuorissa sekä matalan äänestysaktiivisuuden alueilla.

Äänestysaktiivisuuskampanja 2007 pohjautuu kansalaisvaikuttamisen politiikkaohjelmassa mainittuun tarpeeseen nostaa äänestysaktiivisuutta mm. kampanjoinnin keinoin.

Nuorille kirje ja koulukiertue

Kampanja kohdennetaan sellaisiin ryhmiin ja alueisiin, joissa äänestäminen on melko passiivista ilman erityistoimia. Nuoria on noin 70 prosenttia kampanjan kohderyhmästä, jossa äänestysaktiivisuus on matala. Ryhmä koostuu alle 29-vuotiaista keskisuurten ja suurten kaupunkien asukkaista, erityisesti nuorista miehistä. Ryhmään kuuluu myös maahanmuuttajia.

Kampanjassa lähetetään kirje 18-29 -vuotiaille äänioikeutetuille. Kampanjaan valituissa 17 kaupungissa toteutetaan koulukiertue rap-muusikko Palefacen ja Allianssi ry:n kanssa. Ammattioppilaitoksiin ja lukioihin toimitetaan julisteita ja kampanjaa mainostetaan tiedotusvälineissä, joita nuoret käyttävät paljon.

Toinen keskeinen viesti on, että äänestää voi missä tahansa ennakkoäänestyspaikassa 7. - 13.3. ja siihen riittää henkilöllisyystodistus. Kampanjan oheistuotteina on mm. lasinalusia, joita toimitetaan kampanjakaupunkien ravintoloihin muistuttamaan äänestyspäivistä ja herättämään keskustelua.

Tutkijakiertue kymmenellä paikkakunnalla

Kampanjassa matalan äänestysaktiivisuuden alueita ovat kunnat, joissa äänestysprosentti oli viime eduskuntavaaleissa alle 65. Lisäksi mukana ovat kaupungit, joiden joillakin alueilla äänestysprosentti oli  samaa suuruusluokkaa.

Kampanjan viesti kohdistuu nuorten ja matalan äänestysaktiivisuuden alueiden lisäksi myös sellaisille alueille, joissa äänestysaktiivisuus on ollut kohtalainen tai hyvä.

Kymmenellä paikkakunnalla (Tampere, Rovaniemi, Hämeenlinna, Oulu, Pori, Kuopio, Joensuu, Vantaa, Jyväskylä ja Turku)  toteutetaan tutkijoiden vetämiä tilaisuuksia, joilla pyritään herättämään paikallista ja yleisempääkin keskustelua alueen äänestysaktiivisuudesta. Mukana ovat politiikan tutkijat Sami Borg, Hanna Wass, Kimmo Grönlund ja Mika Helander. Kiertue alkaa 18. tammikuuta Tampereelta ja päättyy 15. helmikuuta Turkuun.

Venäjänkielisille tietoa äänestämisestä

Maahanmuuttajien suurimmalle ryhmälle, venäjänkielisille, toimitetaan Spektr-lehden välissä liite äänestämisestä eduskuntavaaleissa. Äänioikeutettuja venäjänkielisiä on yli 10 000.

Kuurojen ja näkövammaisten liittojen kanssa tuotetaan äänestämiseen liittyvää tiedotusmateriaalia. Eduskuntavaaleissa äänestämisestä julkaistaan selkokielinen esite ja lisäksi ilmestyy laajempi selkokielinen demokratiaopas.

Tiedote: Oikeusministeriö käynnistää äänestysaktiivisuuskampanjan

Äänestysaktiivisuuskampanja 2007 juliste (PDF-tiedosto, 460 kt)

Äänestysaktiivisuuskampanja 2007 - kiertueaikataulu (PDF-tiedosto, 44 kt)

Äänestysaktiivisuuskampanja 2007 - koulukiertueen aikataulu (PDF-tiedosto, 53 kt)

Äänestysaktiivisuuskampanja 2007 - kuntaluettelo (PDF-tiedosto, 42 kt)