Vesilain kokonaisuudistuksen valmistelu eteneeTekstiversio
Vesilainsäädännön kokonaisuudistuksen valmistelua jatkanut vesilakityöryhmä ehdottaa eräitä tarkistuksia ja lisäyksiä vesilakitoimikunnan vuonna 2004 luonnostelemaan ehdotukseen uudeksi vesilaiksi.

Juuri valmistuneessa mietinnössään työryhmä esittää purojen suojelua tehostettavaksi ja voimassaolevien vesitalouslupien tarkistamismahdollisuuksia laajennettavaksi. Työryhmä on laatinut myös säännösehdotukset edellytyksistä, joilla valtioneuvosto voisi myöntää poikkeuksen vesilain ehdottomasta luvanmyöntämisesteestä.

Luonnontilaisten purojen suojelua tulisi tehostaa

Työryhmän mielestä lainsäädäntöön liittyvät soveltamisongelmat vaikeuttavat purojen suojelua. Työryhmä ehdottaa säännöksiä selvennettäviksi siten, että puron luonnontilaisuuden vaarantavaa hanketta ei voisi toteuttaa ilman ympäristölupaviraston lupaa.

Kalatalousvelvoite ja -maksu samanarvoisiksi

Työryhmä ehdottaa, että kalatalousvelvoite ja kalatalousmaksu säädettäisiin lain tasolla samanarvoisiksi keinoiksi kalataloudellisten vahinkojen kompensoimisessa. Voimassaolevan vesilain mukaan kalataloudelliset vahingot tulisi ensisijaisesti kompensoida kalatalousvelvoittein, ja vasta toissijaisesti tulisi turvautua kalatalousmaksuun. Etusijajärjestys on osoittautunut epätarkoituksenmukaiseksi ratkaisuksi erityisesti pienissä kompensaatiovelvoitteissa. Uudistus mahdollistaisi erilaisten kalanhoitokeinojen joustavamman käytön ja yhdistämisen nykyistä toimivammiksi ratkaisuiksi.

Voimassaolevien lupien tarkistaminen

Vesitaloushankkeiden luvilla on vahva pysyvyyssuoja, minkä vuoksi niihin on voitu puuttua ainoastaan rajoitetusti. Olosuhteiden ja arvostusten muutosten myötä tarve puuttua vanhoihin lupiin nykyistä laajemmin on lisääntynyt. Lupien laajempi tarkistamismahdollisuus on tarpeen erityisesti sellaisissa merkityksensä menettäneissä hankkeissa, jotka vaikeuttavat uusien vesistön käyttöä parantavien hankkeiden toteutusta.

Työryhmä katsoo, että lupaviranomaisen tulisi voida tietyin edellytyksin määrätä vesitaloushankkeelle myönnetty lupa raukeamaan. Näin voitaisiin menetellä, kun hanke on menettänyt alkuperäisen merkityksensä tai hankkeesta vastaavaa tahoa ei enää voitaisi osoittaa.

Vesilain korvausjärjestelmään ei aineellisia muutoksia

Työryhmä esittää tehtäväksi eräitä selvennyksiä vesilain korvaussäännöksiin. Korvausjärjestelmän periaatteisiin ja menettelyihin ei ehdoteta muutoksia.

Muutoksia myös ympäristönsuojelulakiin sekä maankäyttö- ja rakennuslakiin

Vesi- ja ympäristönsuojelulainsäädännön vuoden 2000 kokonaisuudistuksen yhteydessä vesien pilaamista koskevat asiat siirrettiin vesilaista ympäristönsuojelulakiin. Tällöin kuitenkin jätevesien johtamisen sääntely jäi edelleen vesilakiin. Työryhmä esittää jäteveden johtamisen sääntelyn tarkistamista siten, että pilaantumisen vaaraa aiheuttavasta jäteveden johtamisesta säädettäisiin ympäristönsuojelulaissa ja muun käytöstä poistetun veden johtamisesta vesilaissa.

Veden ottamista ja jäteveden johtamista palvelevien laitteiden ja rakennelmien sijoittamisesta säädetään nykyisin sekä vesilaissa että maankäyttö- ja rakennuslaissa. Työryhmä ehdottaa, että näihin lakeihin sisältyvät päällekkäisyydet poistetaan. Mainittujen laitteiden ja rakennelmien sijoittamisesta säädettäisiin vastedes maankäyttö- ja rakennuslaissa. Veden ottamislupa-asian yhteydessä tulisi kuitenkin voida ratkaista ottamiseen välittömästi liittyvät laitteiden ja rakennelmien sijoittamiskysymykset.

Valtioneuvoston poikkeuslupa yhteiskunnallisesti merkittäville hankkeille

Vesilakitoimikunnan ehdotuksen mukaan valtioneuvosto voisi myöntää poikkeuksen ehdottomasta luvanmyöntämisesteestä yleisen edun kannalta tärkeälle hankkeelle. Toimikunnan ehdotuksen mukaan poikkeusmahdollisuus koskisi kaikkia hankkeita, joissa luvanmyöntämiseste muodostuisi esteeksi hankkeen toteuttamiselle. Työryhmä ehdottaa poikkeusmahdollisuuden rajaamista yhteiskunnan kannalta merkittäviin hankkeisiin.

Valtioneuvoston poikkeusluvan tarpeen ratkaisisi ensi vaiheessa ympäristölupavirasto. Ympäristölupaviraston tulisi lupa-asiaa käsitellessään saattaa viran puolesta poikkeuksen myöntämistä koskeva asia valtioneuvostossa käsiteltäväksi, jos ympäristölupavirasto lupa-asian käsittelyn yhteydessä toteaisi hankkeen kuuluvan valtioneuvoston poikkeusmenettelyn piiriin.

Vesilakityöryhmän mietintöön liittyy kaksi täydentävää lausumaa ja yksi eriävä mielipide.

Lisätietoja:
työryhmän puheenjohtaja, ylijohtaja Timo Kotkasaari (maa- ja metsätalousministeriö MMM),
puh. (09) 1605 3320,
lainsäädäntöneuvos Jari Salila (oikeusministeriö),
puh (09) 1606 7706,
lainsäädäntöneuvos Jukka-Pekka Tolvanen (MMM),
puh. (09) 1605 2694
lakimies Pekka Kemppainen (MMM),
puh. (09) 1605 2249

Työryhmän mietintö

Vesilakitoimikunnan mietintö vuodelta 2004 (Komiteanmietintö 2004:2)