Oikeusministeriön hallinnonalalla tuottavuuden lisäämiseen pyritään monin toimenpiteinTekstiversio
Oikeushallinnon tuottavuutta aiotaan parantaa vuoteen 2011 mennessä muun muassa kokoamalla talous- ja henkilöstöhallinnon tukitehtävät yhteiseen palvelukeskukseen, uudistamalla oikeudenkäyntimenettelyjä ja seuraamusjärjestelmää, suurentamalla hallinnonalan viranomaisten toimipiirejä sekä sähköistämällä toimintaprosesseja.

Yksittäisten toimenpiteiden tuottavuusvaikutuksia ei ole kaikilta osin vielä voitu arvioida, mutta oikeusministeriö pitää tavoitteena yhteensä 400–500 henkilötyövuoden vähennystä.

Oikeusministeriön ja sen hallinnonalan viranomaisten tehtävät – lainkäyttö, muu oikeudenhoito ja rangaistusten täytäntöönpano – kuuluvat valtion ydinalueelle. Ministeriö on lähtenyt tuottavuusohjelmansa valmistelussa siitä, että toimenpiteet on kohdennettava ja ajoitettava niin, että hallinnonalan viranomaisten toimintaedellytykset kyetään säilyttämään.

Esimerkiksi vajain resurssein toimiva tuomioistuinlaitos aiheuttaa yksittäisille kansalaisille, yrityksille ja yhteisöille pitkien käsittelyaikojen vuoksi huomattavia taloudellisia ja muita menetyksiä. Oikeusjärjestelmän toimintakyvyn heikentäminen heijastuu väistämättä muun yhteiskunnan toimintakykyyn, kansalliseen kilpailukykyyn ja koko kansantalouden tuottavuuteen.

Ohjelmassa tuottavuushankkeet ja –toimenpiteet nähdään ennen muuta keinoina, joiden avulla voidaan toisaalta pyrkiä saavuttamaan asetetut henkilöstötavoitteet ja toisaalta kohdentaa resursseja uudelleen niihin tehtäviin, jotka ovat kansalaisten ja yhteiskunnan kannalta tärkeimpiä.

Voimakkaasti kasvaneen vankimäärän vuoksi sekä liittyen vuonna 2006 toteutettaviin merkittäviin uudistuksiin vankeinhoidossa, oikeusministeriö lähtee siitä, että rikosseuraamusalalla toteutettavat tuottavuustoimet tulee kohdentaa alan sisälle. Myös syyttäjäntoimen osalta organisaation ja työmenetelmien kehittämiseen liittyvät tuottavuusparannukset tulisi kohdentaa syyttäjäntoimeen.

Tuottavuushyötyjen saavuttamista käytännössä hankaloittaa oikeusministeriön mukaan se, että hallinnonalan työpanos on hajautunut yli 300:aan pieneen yksikköön. Monissa tietotekniikan uudistamiseen liittyvissä hankkeissa, esimerkiksi sähköiseen kiinteistönvaihdantaan siirtymisessä, tuottavuus ja säästöt taas ovat nähtävissä vasta pidemmällä aikavälillä. Monet tuottavuusohjelmassa tarkastellut toimenpiteet edellyttävät myös lainsäädännön muutoksia, joten niiden toteuttaminen riippuu eduskunnan päätöksistä.

Merkittävin yksittäinen toteuttamisvaiheessa oleva tuottavuushanke on oikeushallinnon talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus. Tukipalvelujen keskittämisen ja sähköistämisen laskennallinen tuottavuushyöty on arvioitu noin 220 henkilötyövuodeksi.

Ulosotossa tuottavuutta parannetaan toimintaprosesseja sujuvoittamalla, tietotekniikan hyväksikäyttöä edelleen tehostamalla sekä uudistamalla hallinto-organisaatiota ja suurentamalla ulosottopiirejä. Vapautuvia voimavaroja pyritään osittain kohdentamaan harmaan talouden ja talousrikollisuuden torjuntaan sekä velallisen selviytymistä edistäviin neuvontatehtäviin.

Hovioikeuksissa kehitetään eri ammattiryhmien välistä työnjakoa, työmenetelmiä, henkilöstörakennetta sekä selvitetään muutoksenhakujärjestelmän kehittämistarpeita yleisemminkin. Muodostamalla suurempia käräjäoikeuksia pyritään tasoittamaan tuomioistuinkohtaisia tuottavuuseroja. Tavoitteena on tämänhetkisen 61:n sijasta noin 50 käräjäoikeuspiiriä vuoteen 2010 mennessä. Digitaali- ja videotekniikkaa hyödyntämällä alennetaan tuomioistuinten todistelukustannuksia ja säästöjä voidaan saavuttaa myös vankikuljetuksissa.

Rikosprosessin kustannusten alentamiseen pyritään mm. ottamalla käyttöön rikesakkojen ja rangaistusmääräysten sähköinen välittäminen poliisilta syyttäjille ja oikeusrekisterikeskukselle. Uuden kirjallisen menettelyn käyttöönotto yksinkertaisissa rikosasioissa keventää rikosasioiden käsittelyä käräjäoikeuksissa ja säästää syyttäjien työtä.

Vankiloiden kustannuksiin ja vankilukuun vaikuttaa alentavasti muun muassa sakon muuntorangaistuksia koskeva uudistus, joka vähentää sakkovankien määrää vankiloissa. Vankeinhoitolaitoksen organisaatiouudistuksessa kevennetään keskushallintoa siirtämällä tehtäviä ja toimivaltaa paikallistasolle sekä keskittämällä tukipalveluita.

Kustannussäästöjä oikeusministeriön hallinnonalalla aiotaan saavuttaa myös muun muassa uudistamalla hallinnonalan puhelinteknologiaa sekä tehostamalla hallinnonalan hankintatointa.

Lisätietoja:
talousjohtaja Harri Mäkinen, puh. (09) 1606 7600 tai 050 551 2255

Oikeusministeriön hallinnonalan tuottavuusohjelma