Oikeusapu-uudistuksen soveltamisesta käsikirjaTekstiversio
Oikeusavun ja oikeusturvavakuutuksen yhteensovittamista selvittänyt työryhmä on laatinut käsikirjan uuden oikeusapujärjestelmän soveltamisesta. Oikeusapu-uudistusta koskevat lait on vahvistettu huhtikuun alussa. Uudistus tulee voimaan 1.6.2002.

Käsikirjan tavoitteena on oikeusapua käsittelevien tahojen käytännön yhteistyön helpottaminen. Käsikirjassa on menettelyohjeita paitsi oikeusaputoimistoille myös tuomioistuimille, yksityisille asianajajille ja vakuutusyhtiöille.

Käsikirjassa on ohjeita muun muassa oikeusavun myöntämiseen vaikuttavien tulojen ja menojen selvittämisestä ja tietojen tarkistamisesta, oikeusturvavakuutuksen vaikutuksista erilaisissa tapauksissa ja oikeusavun saamisen edellytyksistä erilaisissa asioissa. Ohjeessa kerrotaan, miten eri osapuolten tulee menetellä, jos oikeusapupäätökseen ei olla tyytyväisiä sekä miten toimenpiteistä laskutetaan etenkin sellaisissa tilanteissa, joissa asiakkaalla on sekä oikeusavun että oikeusturvavakuutuksen suomia etuja.

Työryhmän jäsenet olivat asianajaja Pekka Harju Suomen Asianajajaliitosta, johtaja Lea Mäntyniemi Suomen Vakuutusyhtiöiden Keskusliitosta, johtava yleinen oikeusavustaja Pia Fagerholm-Mård Porvoon oikeusaputoimistosta ja käräjätuomari Helena Vihriälä Vantaan käräjäoikeudesta. Työryhmän puheenjohtajana oli hallitussihteeri Merja Muilu ja sihteerinä ylitarkastaja Eeva-Maija Oikarinen oikeusministeriöstä.

Oikeusapu-uudistuksessa luodaan uusi yhtenäinen oikeusapujärjestelmä nykyisen yleisen oikeusavun ja maksuttoman oikeudenkäynnin tilalle. Keskituloisten mahdollisuutta saada oikeusapua lisätään niin, että kotitalouksista noin kolme neljäsosaa olisi oikeutettu julkiseen oikeusapuun ainakin osakorvausta vastaan.
Oikeusapua ei uuden lain mukaan enää anneta, jos hakijalla on sellainen oikeusturvavakuutus, joka kattaa asiaa koskevat oikeudenkäyntikulut. Avustajan toimenpiteet korvataan enintään sadalta tunnilta.

Tuomioistuinasioissa oikeusapua antavat asianajajat, yksityiset lakimiehet ja valtion oikeusaputoimistossa työskentelevät julkiset oikeusavustajat. Muissa asioissa oikeusapua antavat julkiset oikeusavustajat. Oikeusavun omavastuuosuuden perii avustaja suoraan asiakkaaltaan. Oikeusapupäätöksen tekee aina valtion oikeusaputoimisto, mutta päätökseen tyytymätön hakija voi pyytää päätöksestä vielä ratkaisun tuomioistuimelta. Nykyisin oikeusaputoimisto päättää oikeusavun antamisesta ja tuomioistuimet maksuttomista oikeudenkäynneistä.

Käsikirja on julkaistu myös oikeusministeriön Internetsivulla www.om.fi/13896.htm.

Lisätietoja: ylitarkastaja Eeva-Maija Oikarinen, (09) 1606 4760